Kuukauden juttu

Mitä tästä opimme?

Mikä on lause, jolla moni, varsinkin poliitikko, aloittaa puheensa? ”Elämme poikkeusaikoja”, tietysti. Tylsä ja itsestään selvä asia. Unohdetaan se.

Jos joku ei ole hoksannut näitä aikoja poikkeukselliseksi, niin eipä ole paljon vaivautunut havainnoimaan ympäristöä. Enpä usko, että tietämättömiä enää on, välinpitämättömiä kylläkin.

Korona on ikävästi hallinnut meitä. Turnauskestävyys vetelee viimeisiään. Olemmeko oppineet tästä ajasta jotain hyvää? Sanoisin, että epäilemättä.

Kaikki, joille on ollut mahdollista, ovat olleet kuukausia etätyössä. Aluksi se tuntui varmaan ihan kivalta. Ei aamukiireitä. Entä nyt? Moni on kaipaillut takaisin työpaikalle. Ihana työpaikka, johon ei normaalioloissa ollut välttämättä joka päivä suurta hinkua. Nyt yhteisön merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan.

Ihan sama on koululaisten kanssa. Onhan koulussa sittenkin kivempaa kuin etäopetuksessa. Nuoret tarvitsevat toisiaan vieläkin enemmän kuin me vanhemmat. Monen mielestä koulussa oppii paremmin kuin etänä. Toivottavasti aikojen palatessa normaaliksi, ajatus koulusta nähdään etuoikeutena eikä pakkopullana.

Sama koskee työntekijöitä. Moni on joutunut jättämään pakosta hyvästit työlleen. Työpaikkansa pitäneet toivottavasti arvostavat omaansa kuin aarretta. Toivomme, että paremmat ajat koittavat myös työnsä menettäneille.

Entäpä eläkeläiset, vanhukset, sairaat? Meiltäkin on viety kaikki mahdollisuudet harrastuksiin, vapaaehtoistyöhön ja muuhun kivaan yhteiseen. Omaisiakin on voinut tavata harkiten, jos ollenkaan.

Me vanhemmat olemme normaalioloissakin yhteiskunnan reuna-alueilla. Jos tohtisin, sanoisin että olemme nyt olleet vieläkin enemmän sitä. Ei se mitään, jos olemme reunoilla säilyttäneet fyysisen terveyden. Nyt taitaisi kuitenkin jo riittää.

Itse kaipaan kovasti mm. sydänyhteisöämme. Tuntuu kuin viimeisimmästä tapaamisesta olisi jo ihmisikä. Nyt odotamme joulua. Jouluun virittivät hyvinä aikoina muun muassa Soukan Sydänkerhon pikkujoulu ja kerhon ihanat ihmiset sekä Espoon Sydänyhdistyksen glögit, monta muuta virikettä unohtamatta.

Tulee se joulu näinkin, mutta tunnelma on toisenlainen. Mitä me vanhemmat olemme tästä ajasta oppineet, kun olemme joutuneet elämään ”sitten kun”-elämää? Kertokaa se minulle!

Itse opin taas, ettei yksikään päivä ole itsestään selvyys. Olipahan juhlallisesti sanottu, mutta jotain sinne päin kuitenkin.

Hyvää Joulun odotusta ja parasta Joulua ikinä! Palataan asiaan ensi vuonna!

Kaikesta huolimatta, joulun valoista ja tunnelmasta nauttiva

Raija Hallikainen

raiha2008@windowslive.com