Kuukauden juttu

Kesäterveiset syreenien katveesta

Lopultakin saimme kauan kaivatun kesän ja kaikki siihen kuuluvat mausteet. Terveiset siis kesän sylistä. Niin ja terveiset myös tietokoneettomasta elämästä.

Se on ollut yhtä hankalaa kuin korona-ajan eristyksissä pysyminen. Tietokoneeni, varmaan ihmisen mitassa jo kauan sitten eläkeiän saavuttanut, sanoi ystävyytemme irti.

Nyt olen saanut uuden, hienon, ja niin nopean koneen, ettei sen ääressä pääse nukahtamaan, kuten vanhan kanssa. Hidas se olikin. Uudella työskennellessä tuntuu kuin olisin saanut itsekin nuoruuden vireyden takaisin.

Mutta asiaan. Kaikilla meillä on varmasti ollut ikävä Espoon Sydänyhdistyksen toimintaa: luentoja ja muutakin yhteistä puuhastelua. Meidät repäistiin irti kaikesta ulkopuolisesta elämästä. Nyt voimme pikkuhiljaa raottaa ovea elämään, vaikka 70 ynnä ihmisiä vieläkin vähän vahdataan.

Oikeastaan olin vähän vihainen siitä. Olin sitä mieltä, että jos kaikki noudattavat annettuja ohjeita, eivät virusilkiöt hypi hanakammin vanhojen kuin muidenkaan kimppuun. Toki iäkkäille tauti voi olla kohtalokkaampi kuin nuoremmille.

Varovaisuus on ollut tarpeen, ja on edelleen, protestimielialasta huolimatta. Mökkihöperyys meinasi kuitenkin saada otteen. Nyt on helpompaa.

Onneksi oli keskustelukumppani omasta takaa, vaikka hän on sitä mieltä, että puhua höpötän myös itsekseni. Tiedän sen. Enkä aio lopettaa. Olen aika kiva keskustelukaveri itselleni. No, leikki sijansa saakoon.

Kesän jälkeen on toivoa, että toiminta pääsee taas käyntiin. Itse odotan erityisesti Sydänystävät-kerhomme starttaamista. Siellä ovat kaikki ihanat sydänystävät.

Vielä yksi elämänmerkki. Nykyisen asuinpaikkani yli on lentokoneita kulkenut normaalisti, sanoisinpa että aika tiheään. Minua ne eivät häiritse. Pahimpana korona-aikana oli tosi hiljaista. Nyt koneita sentään kulkee, ja ette usko, että lentokoneen äänet alkoivat tuntua hyvältä.

Taitaa elämä sittenkin voittaa.

Halataan toisiamme sitten kun saadaan!

Ihan täpinöissään

Raija Hallikainen

raiha2008@windowslive.com