Sepelvaltimotauti ja liikunta

Sisällysluettelo

Liikunta osana sepelvaltimotaudin hoitoa, toimintakyvyn ylläpitoa ja hyvää elämää

Elintapa- ja lääkehoito muodostavat vakaan sepelvaltimotaudin hoidon perustan. Niiden lisäksi saattavat kajoavat hoidot eli sepelvaltimon ohitusleikkaus tai pallolaajennus olla tarpeen. Elintavoilla kuten ravitsemuksella, painonhallinnalla, tupakoimattomuudella, liian stressin välttämisellä, säännöllisellä liikunnalla ja istumisen vähentämisellä voidaan ehkäistä sairauden pahenemista ja vaikuttaa sepelvaltimotaudin riskitekijöihin kuten kohonneeseen verenpaineeseen, epäedullisiin veren rasva-arvoihin, tyypin 2 diabetekseen ja ylipainoon.

Vakaata sepelvaltimotautia tai akuutin hoitovaiheen jälkeen vakiintunutta sepelvaltimotautia sairastavan elämään tulee kuulua säännöllinen liikunta osana sairauden omahoitoa. Lääkehoidon tavoin liikunnassa on huomioitava oikea annos, jonka määräävät liikunnan teho, tiheys ja kesto. Monipuoliseen liikuntaan kuuluvat fyysinen aktiivisuus sekä liikuntaharjoittelu, johon kuuluu kestävyysliikunta ja lihasvoimaharjoittelu sekä liikeratoja ylläpitävät ja lihasten liikkuvuus- ja venyttelyharjoitukset.

Terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaiset ohjaavat liikunnallisesti aktiivisen elintavan omaksumisessa. Ammattilainen korostaa liikunnan aiheuttamien positiivisten vaikutusten merkitystä juuri kyseisen potilaan kannalta hyvin perustellen, mikä tukee potilasta motivoitumisessa liikuntaan. Vain ymmärryksen kautta syntyy sitoutuminen ja halu tarvittavaan muutokseen.

Sepelvaltimotautikuntoutujan on tärkeää rohkaistua ja innostua liikkumaan säännöllisesti ja löytää oikea tasapaino liikunnan tehon ja turvallisuuden välillä. Tavoitteina on edistää fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn säilymistä tai palautumista sekä hidastaa sairauden etenemistä. Yksilöllisinä tavoitteina voivat olla esimerkiksi liikuntaan liittyvän pelon tai ahdistuneisuuden vähentyminen, kestävyys- ja lihaskunnon kohentuminen, fyysiseen toimintakykyyn liittyvien rajoitteiden vähentyminen, fyysisesti aktiivisen elämäntavan omaksuminen tai työhön paluu ja työssä jatkaminen sekä hyvä elämä.

Liikunta vaikuttaa myönteisesti sepelvaltimotaudin ennusteeseen. Laskennallisesti rintakipuoireen lievittyminen vuoden aikana yhden CCS-luokan verran maksaa liikuntaryhmän kuntoutujaa kohti vain puolet pallolaajennusryhmän kuntoutujan kustannuksista Saksassa tehdyssä tutkimuksessa. Suomalaisessa tutkimuksessa sepelvaltimotautikohtauspotilailla vuoden mittainen liikunnannallinen sydänkuntoutus säästi terveydenhuollon kustannuksia keskimäärin 1 000 €/potilas verrattuna sydänpotilaan tavanomaiseen jatkohoitoon. Liikunta vaikuttaa myönteisesti sepelvaltimotautiin ja sen riskitekijöihin sekä itse sydänlihakseen.

Liikunta

  • parantaa sydämen pumppaustehoa
  • kehittää sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa
  • parantaa sydämen rasituksen sietokykyä
  • parantaa valtimoiden sisäkalvon toimintaa
  • vähentää valtimonseinämän tulehdusreaktiota
  • lisää hyvää veren HDL-kolesterolipitoisuutta ja vähentää pahaa LDL-kolesterolipitoisuutta, mikä hidastaa valtimoiden ahtautumista
  • vähentää veren triglyseridipitoisuutta
  • alentaa verenpainetta
  • auttaa painonhallinnassa
  • lisää elimistön insuliiniherkkyyttä ja parantaa veren sokeritasapainoa
  • kehittää lihasvoimaa
  • parantaa toimintakykyä sekä
  • virkistää

Vaikka liikunnan vaikutus yksittäiseen riskitekijään saattaa vaikuttaa pieneltä, yhteenlaskettu vaikutus eri riskitekijöihin voi parantaa sepelvaltimotautia sairastavan ennustetta.

Lue lisää

  • Achttien RJ, Vromen T, Staal JB et al. Development of evidence-based clinical algorithms for prescription of exercise-based cardiac rehabilitation. Neth Heart J 2015;23:563 -75.
  • Balady GJ, Ades PA, Comoss P, ym. Core components of cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: A statement for healthcare professionals from the American Herat Association and the American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation Writing Group. Circulation 2000;102:1069 -73.
  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cerebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello et al. toim. ACSM's guidelines for exercise testing and prescription. 9. painos.  Lippincott, Williams & Wilkins, 2014;236-59.
  • Kiilavuori K. Liikunta sydänlääkkeenä. Duodecim 2003;119:1933- 40.
  • Rauramaa R., Lakka TA. Liikunta sepelvaltimotaudin ehkäisyyn ja hoitoon. Duodecim 2001;117:633-8.
  • Savonen k., Hautala A. Laukkanen J. Liikunnallinen kuntoutus sepelvaltimotaudin hoidossa. Sydänääni 2015, Teemanumero 3 A, Suomen Kardiologisen seuran lehti.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.
  • Stabiili sepelvaltimotauti, Käypä hoito -suositus 2015.
  • Vanhees L, Rauch B, Piepoli M, ym. Importance of charasteristics and modalities of physical activity and exercise in the management of cardiovascular health in individuals with cardiovascular diseases (part 3) Eur J Prev Cardiol 2012;19:1333-56.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Fyysisen suorituskyvyn arviointiin perustuva liikunnan tehon määrittäminen

Sepelvaltimotauti ilmenee eri muodoissa ja sen vaikutus sydämen pumppaustoimintaan on erilainen tilanteesta riippuen. Sepelvaltimotautikohtaus vaikuttaa sydämen pumppauskykyyn niin, että se säilyy ennallaan tai heikentyy. Arvion mahdollisesta heikentymisestä tekee lääkäri. Pumppausteho vaikuttaa olennaisesti suorituskykyyn ja on siten liikunnan tehon määrittämisen perustana.

Yksilöllisen liikunnan tehon ja harjoittelun perustana ovat henkilön lähtökunto ja henkilökohtaiset tavoitteet liikuntaharjoittelulle. Fyysisen toimintakyvyn testaamiseksi ja lähtökunnon arvioimiseksi ensisijaiset testit ovat kliininen rasituskoe tai kuuden minuutin kävelytesti (6MWT, 6 minute walking test). Muu fyysisen toimintakyvyn testaaminen etenee sairauden tila ja muut esitiedot huomioiden. Esitietoja voi kartoittaa mm. Sepelvaltimopotilaan terveyskyselyn avulla. Muiden testien avulla voidaan selvittää tuki- ja liikuntaelimistön kuntoa, fyysistä aktiivisuutta, motorista kuntoa ja hengitystoimintaa. 

Esitiedoissa kartoitettaviin tietoihin kuuluvat

  • sepelvaltimotaudin nykytila
  • muut sairaudet
  • lääkitykset ja mahdolliset liikkumisrajoitukset
  • arvio tämänhetkisestä fyysisestä aktiivisuudesta, liikuntatottumuksista ja työn kuormittavuudesta
  • kehonkoostumus
  • kliinisen tilan yhteenveto ja sen vaikutus liikuntaan

Kestävyysliikunnan tehon määrittäminen

Kestävyysliikunnan ohjelmoinnissa tulee huomioida mahdollisten oireiden ja poikkeavien löydösten ilmaantuminen sekä syke ja kuormitustaso, jolla ne ilmenevät. Liikuntaedellytykset määräytyvät pitkälti sydänlihasvaurion laajuuden, vasemman kammion supistumistehon ja mahdollisen rytmihäiriöalttiuden mukaan. Suorituskyvyn arvioinnin tuloksen perusteella voidaan arvioida maksimaalinen oireettoman liikunnan teho. Ammattilaisen testeissä havaitsemat löydökset ja potilaan tuntemukset voivat joskus olla hyvinkin ristiriitaisia keskenään. Ohjauksen merkitys on siis erittäin tärkeä.  Potilas ei esimerkiksi osaa erottaa kevyttä hengästymistuntemusta ja hengenahdistusta toisistaan. Suorituskykytestien suureiden (esim. RPE, W, MET, syke, metri, sykereservi, VO2max, suorituskyky, liikunnan kuormitus, intensiteetti, liikuntamuoto ja energiankulutus) ja mahdollisten oireiden avulla voi alla olevia taulukoita hyväksi käyttäen havainnollistaa kuntoutujan suorituskykyä arjen tilanteissa.

Kuuden minuutin kävelytestin aikana korkeinta oireetonta sykettä ja RPE-lukemaa voi pitää turvallisena kestävyysliikunnan harjoittelutehona. Kuitenkin on syytä muistaa, että suositeltuna maksimaalisena RPE-lukemana on 16. Matkan perusteella voi arvioida suorituskykyä. Testin aikaista sykettä, RPE-kuormitustuntemusta ja mahdollisien oireiden ilmaantumista, jotka ovat ammattilaisen kirjaamana testilomakkeessa tai toisen kuntoutujan kirjaamina testilomakkeessa, voi käyttää apuna arvioitaessa kuntoutujan suorituskykyä arjen tilanteisiin ja niihin liittyviin suorituskyvyn vaatimuksiin.

Jos kliininen rasituskoe on tehty, voi sen perusteella todeta, millä rasitus- ja syketasolla sydänlihaksessa alkaa ilmetä hapenpuutetta, vaikka oireita tulisi vasta tätä raskaammassa liikunnassa. Liikunnan tehon määrittämiseen käytetään kliinisessä rasituskokeessa saavutettua oireetonta maksimisykelukemaa, josta lasketaan liikuntasuosituksen mukaan teholiikunnan tehoksi. Rasituskokeen tuloksena voidaan ilmoittaa kokeen päättymisen loppu- eli maksimikuorma (W). Maksimikuorma voidaan muuntaa hapenkulutukseksi (VO2max) tai MET-yksiköiksi.  Yksi MET on noin 3,5 ml/min/kg ja se vastaa keskimäärin istuvan ihmisen hapenkulutusta. Suorituskyky voidaan luokitella näiden suureiden perusteella.

Saavutetusta wattimäärästä (esim. 133W) arvioidaan hapenkulutus seuraavasti (ACSM 2000):

VO2max (ml/kg/min) =(11,02 x Pmax/kehonpaino) + 7

VO2max = (11,02 x 133 W/ 75 kg) + 7

VO2max= 26,5 ml/min/kg

Tästä saadaan laskettua MET-yksiköt, kun hapenkulutus jaetaan 3,5:llä.   

26,5 ml/kg/min/ 3,5 = 7.6 MET 

Saavutettu maksimi- eli loppukuorma 133 W vastaa kehonpainoltaan 75-kiloisen henkilön 7.6 MET-yksikön energiankulutusta.

Taulukoita, joiden avulla voi havainnollistaa kuntoutujan suorituskykyä arjen tilanteissa.

RPE-taulukko, kuormittuneisuus -taulukon avulla liikkuja arvioi itse kuormittuneisuutensa liikunnan aikana.

RPE-taulukko, oireiden voimakkuus -taulukon avulla liikkuja arvioi itse oireitensa voimakkuuden.

Watit MET-yksiköiksi auttaa muuttamaan wattimäärän lepoaineenvaihdunnan kerrannaisiksi ja siten arjen kuormitukseksi.

Harjoittelun (n. 30- 60 min.) kuormituksen arviointia auttava taulukko

Kestävyysliikunnan kuormittavuuden luokittelu  mahdollistaa erilaisten kuormitusta kuvaavien suureiden suhdetta toisiinsa. Tuntemalla jokin suure voi toisen suuren avulla havainnollistaa kuormitusta potilaalle. Taulukon suuureita ovat kuormittavuusluokka, % maksimaalisesta sykkeestä, koettu kuormittuneisuus ja suorituskyky (hyvä/huono).

Ergometrin kuormituksen ja fyysisen aktiivisuuden ohjeelliset vastaavuudet keskikokoisella hen kilöllä kuvaa viidellä tasolla polkupyöräergometrin kuomituksen(W) suhdetta erilaiseen liikuntaan ja työtehtäviin aina kevyistä kotitaloustöistä raskaisiin metsätöihin.

Fyysinen aktiivisuus MET-yksikköinä ilmaistuna kertoo erilaisten toimintojen kuormittavuuden MET-yksikköinä. Kevyimpänä toimintona istuminen ja raskaimpana erittäin rankka kestävyysurheilu.

Kuuden minuutin kävelytestin matkan muuttaminen MET-yksiköiksi   auttaa ammattilaista muuttamaan potilaan kävelemän matkan MET-yksiköiksi ja sen avulla peilaamaan potilaan suorituskykyä arjen tilanteisiin.

Kävelytestin tulos harjoittelun tehon määrittelyssä auttaa käyttämään kävelytestin tulosta liikuntaohjauksessa liikunnan sopivan tehon määrittämisessä.

Esimerkkejä fyysisen aktiivisuuden energiankulutuksista lajiteltuna aktiivisuuden tyypin mukaan kuvaa erilaisia liikuntamuotoja ja niiden energiankulutusta kJ/kg/h ja kcal/h. Taulukko kertoo valmiiksi energiankulutukset sekä 65- että 80-vuotiaalla.

Fyysisen toiminnan intensiteettiluokitus ja eri liikuntalajeja vastaava energiankulutus tukee sairastuneelle liikunnan tehon kannalta sopivan liikuntamuodon ja arkiaskareiden löytymistä. Tavoitteena oireeton liikkuminen.

Karvosen kaava

Jos kuntoutujalla on käytössä sykkeen ja verenpaineen nousua rajoittava lääkitys, kuormitustason prosentit lasketaan sykereservin avulla. Apuna käytetään Karvosen kaavaa. Tämä tarkoittaa, että leposykkeeseen lisätään valittu prosentti sykereservistä (lepo- ja maksimisykkeen erotus). Jos henkilön oireeton maksimisyke (MHR, maximal heart rate) on esimerkiksi 150 ja leposyke (RHR, resting heart rate) 60, Karvosen kaavalla esimerkiksi 60 prosentin teho lasketaan: 0,60 x (150–60) + 60 = 114.

Jos 60 prosentti otetaan suoraan maksimisykkeestä 150, sykelukemaksi tulee 90. Käytännössä 90 on useimmille kyseiset maksimi- ja leposykelukemat omaaville henkilöille liian alhainen kuormitustaso kestävyysliikuntaharjoitteluun.

Esimerkkejä 40–60 prosentin kuormitustason laskemisesta Karvosen kaavan avulla:
150 (MHR)-60 = 90 x 40 % = 36 + 60 (RHR) = 96 lyöntiä minuutissa
150 (MHR)-60 = 90 x 50 % = 45 + 60 (RHR) = 105 lyöntiä minuutissa
150 (MHR)-60 = 90 x 60 % = 72 + 60 (RHR) = 114 lyöntiä minuutissa

Kestävyysharjoittelua voi ohjelmoida kuntoutujan kardiorespiratorisen suorituskyvyn mukaan. % sykereservistä -suuretta voi peilata muihin suureisiin ja noudattaa taulukon MET-yksikköjakoa, jolloin Sepelvaltimotautipotilaan kestävyysharjoittelun ohjelmointi toipilasvaiheen aikana ja liikunnallista kuntoutusta aloiteltaessa -ohjeistus on noudatettavissa.

Lihasvoimaharjoittelun tehon määrittäminen

Lihasvoimaharjoittelun liikkeet, painot ja vastukset arvioidaan tavoitteena haluttu RPE-lukema. Lihasvoimaharjoittelu etenee portaittain kuormituksen ja myös RPE-lukeman kasvaessa (RPE 10 –14/20, 20–50 %  1 RM:stä ja jopa 16/20, yli 50–60 % 1 RM:stä). Jokainen kuntoutuja on yksilöllinen ja etenee omaan tahtiin harjoittelussaan omien tuntemuksiensa mukaan Sepelvaltimotautia sairastavan lihasvoimaharjoittelu -ohjeistusta seuraten.

Kohtuukuormitteinen lihasvoimaharjoittelu on turvallista sepelvaltimotautikuntoutujalle, mikäli harjoittelu on oireetonta ja siitä palautuminen sujuu hyvin.  Kun kestävyysharjoittelua on tehty 3–4 viikkoa, voidaan ohjelmaan lisätä 2–3 kertaa viikossa tapahtuva voimaharjoitus, jossa kehitetään lihasvoimaa ja -kestävyyttä erityisesti isoille lihasryhmille. Lihasvoimaharjoittelu soveltuu hyvin kestävyysliikunnan yhteydessä tapahtuvaksi. Aluksi harjoittelussa käytetään suhteellisen pientä kuormaa eli 20–40 % maksimaalisesta voimatasosta.  Yläraajoihin kohdistuvassa harjoittelussa suhteellinen kuorma on hiukan kevyempi kuin alaraajaharjoittelussa. Muutaman kuukauden voimaharjoittelun jälkeen voidaan lisätä tehoa 40–60 % maksimaalisesta voimatasosta. Yhdessä sarjassa toistoja on 10–15 ja RPE sarjan lopussa on 10–14, jopa 16. Sarjoja toistetaan 1–3 kertaa ja niiden välinen palautumisjakso on noin minuutti. Lihasvoiman parantuessa voidaan kuormaa lisätä 1–3 viikon välein niin, että yksittäiset sarjan viimeiset toistot aiheuttavat jo selvää väsymystä.

Lue lisää

  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cerebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym. ACSM´S guidelines for exercise testing and prescription. 9. painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014. s. 236-59.
  • Balady GJ, Williams MA, Ades PA et al. Core components of cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: 2007 update: a scientific statement from the American Heart Association Exercise, Cardiac Rehabilitation, and Prevention Committee, the Council on Clinical Cardiology; the Councils on Cardiovascular Nursing, Epidemiology and Prevention, and Nutrition, Physical Activity, and Metabolism; and the American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation. Circulation 2007;115:2675-82.
  • Bjarnason-Wehrens B, Mayer-Berger W, Meister ER ym. Recommendations for resistance exercise in cardiac rehabilitation. Recommendations of the German Federation for Cardiovascular Prevention and Rehabilitation. Eur J Cardiavasc Prev rehabil 2004;11:352-61.
  • Fletcher GF, Ades PA, Kligfield P et al. Exercise standards for testing and training: a scientific statement from the American Heart Association. Circulation 2013;128:873-934.
  • Keteyian SJ, Savage PD. Exercise prescription for patients with cardiovascular disease. Kirjassa: Swain DP, Brawner CA, Chambliss HO, ym. toim. ACSM´s resource manual for guidelines for exercise testing and prescription. 7. painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014, s. 619- 34.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.
  • Williams MA, Haskell Wl, Ades PA, ym. Resistance exercise in individuals with and without cardiovascular disease: 2007 update: a scientific statement from the American Heart Association Council on Clinical Cardiology and Council on Nutrition, Physical Activity, and Metabolism. Circulation 2007;116: 572-84.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Liikunnan aiheuttamat oireet ja lääkkeiden käyttö

Sepelvaltimotaudin tavallisin oire on rintakipu eli angina pectoris. Rintakipu ilmenee, kun sydänlihaksen hapentarve liikkuessa ylittää hetkellisesti hapensaannin. Lievässä sepelvaltimotaudissa ahtaumat aiheuttavat sydänlihakseen hapenpuutetta vain kovassa rasituksessa. Syke ja verenpaine nousevat ponnistelun ja tavanomaista voimakkaamman rasituksen aikana. Tämä saattaa tuoda esiin puristavan rintakivun lapojen seutuun, kaulalle tai säteilevän kivun vasempaan käteen. Muita oireita voivat olla mm. hengenahdistus ja ylävatsakipu. Angina pectoris -kipu voi olla myös epätyypillinen, etenkin iäkkäillä ja naisilla. Tällöin oireena voi olla rintakivun sijaan poikkeava väsymys ja uupumus. Ylävatsakipua voidaan pitää virheellisesti vatsaperäisenä oireena. Diabeetikolta kipu voi tuntohäiriöiden takia puuttua kokonaan. Koska sepelvaltimotautia sairastavan elämään tulee kuulua monipuolinen säännöllinen liikunta, on tärkeää oppia tuntemaan oireettoman liikunnan rajat. Jos oireet ilmenevät rasituksessa, tulee levähtää ja ottaa nitro-valmiste, jolloin oire hellittää. Jos oire ei hellitä nopeasti, tulee hakeutua hoitoon.

Rintakivun vaikeusaste luokitellaan CCS-luokituksen mukaan.

Rintakivun luokka Rintakipu esiintyy Rasitustaso
CCS-luokka 1 vain kovassa rasituksessa 120 W tai yli
CCS-luokka 2 reippaassa kävelyssä tai ylämäessä 80–120 W
CCS-luokka 3 normaalivauhdin kävelyssä ja tasamaalla 20–80 W
CCS-luokka 4 levossa, puhuessa ja pukeutuessa alle 20 W

Canadian Cardiovascular Society 1976

Sepelvaltimotaudin oireiden välttäminen liikunnan aikana

Lääkärin määräämien lääkkeiden yhtenä tehtävänä on mahdollistaa oireeton liikunta. Yleinen periaate on, että liikunnan tehoa on sellainen, että oireita ei ilmene. Vähitellen tehoa voi lisätä portaittain. Yksittäiseen liikuntahetkeen liittyen riittävän pitkä, yli 10 minuuttia kestävä alkuverryttely tai liikunnan aloittaminen rauhallisesti vähentävät rytmihäiriöiden ja muiden oireiden ilmaantumista. Alkuverryttely voi sisältää raajojen liikkeitä, venyttelyä ja rauhallista liikkumista ja sen merkitys korostuu kylmällä säällä.  Lämmittelyllä on tarkoitus nostaa sykettä 10–20 lyöntiä minuutissa. Loppuverryttelyn tai rauhallisen liikunnan päättämisen tarkoitus on estää verenpaineen nopea lasku ja siihen liittyvä huimauksen tunne.

Rasituskokeessa löytynyt iskemiakynnys eli se kuormituksen taso, jolloin sydän alkaa kärsiä hapenpuutteesta, kuvataan arkitilanteisiin peilaten. Perussääntönä on, että liikunnan ja työtehtävien kuormitus rajoitetaan 10–15 lyöntiä minuutissa alle iskemiakynnyksen. Eri suureita vertailtaessa toisiinsa voi havainnollistaa liikuntasuoritukset ja työt, joissa iskemiaa ei vielä pääse syntymään, kun oireeton suorituskyky tunnetaan. Nopeatempoinen tai maksimaalista voimaa vaativa liikunta voi altistaa oireille. Suorituskyvyn perusteella valitaan suorituskykyä vastaavat liikuntalajit. Pallopelit ovat nopeatempoisia, joten niitä käytetään aluksi sovelletusti. Kuntosalilla on tärkeä lisätä harjoittelun tehoa asteittain. 

Äkilliset ponnistelut ja painavien taakkojen nostelu voivat aiheuttaa herkästi oireita. Ääriponnistuksia on hyvä välttää. Kaikessa nostamisessa on pyrittävä käyttämään oikeaa nostotekniikkaa ja lyhyttä vipuvartta. Noston aikana on hyvä hengittää ulos, jolloin vältetään hengityksen pidättämistä. Varsinkin yläraajojen kohoasennossa tehtävää staattista lihastyötä kannattaa tauottaa. Näin estetään verenpainetta nousemasta tarpeettomasti. Staattisen lihastyön verenpainetta nostava vaikutus suurentaa sydämen kuormitusta, jolloin oireet ilmaantuvat matalammillakin sykealueilla. 

Äkilliset lämpötilavaihtelut suurentavat sydämen työmäärää. Tämän takia verenpaine ja syke nousevat mentäessä saunasta suoraan uimaan tai hankeen.  Lämpötilanvaihtelua voi lieventää esimerkiksi jäähdyttämällä ihoa ennen uimista tai hankeen menemistä.  Saunan jälkeen suihku kannattaa aloittaa alavartalosta. Kylmä kuormittaa elimistöä samalla tavalla kuin raskas fyysinen työ. Viimaindeksin mukaan kovalla tuulella (10 m/s) esimerkiksi – 10 °C vastaa – 29 °C:n tyyntä pakkasta. Talviaikaan kannattaa pukeutua tuulta pitäviin vaatteisiin ja pukea elimistön ääriosat niin, ettei tarvitse palella. Lisäksi sisään hengitettävää ilmaa voi lämmittää kaulahuivilla tai korkealla kauluksella.   Pakkasessa tehdyt lumityöt voivat vastata jopa 6 MET-luvun suuruista työtä. Samaa työmäärää vastaavat nopea kävely, hiihto ja raskaat puutarhatyöt.  Lumityöt kannattaa aloittaa rauhallisesti, välttää ponnistuksia ja tauottaa työtä välillä. Kylmässä liikkuvan ihmisen raskas vaatetus saattaa suurentaa energiankulutusta jopa 15 prosenttia. 

Myös kuuma ilmasto kuormittaa verenkiertoelimistöä lisääntyvässä määrin liikunnan aikana. Lämmön haihduttamisen takia elimistön on kuljetettava verta elimistön sisäosista pintaosiin, mikä nostaa sykettä ja lisää sydämen työtä. Kesällä ulkoilua ja lenkkeilyä on turvallisinta harrastaa aamulla tai illalla, kun ilma on viileämpää. Sydänsairaan on hyvä välttää etelänmatkailua kuumimpina vuodenaikoina. Ruokailun jälkeen verenkierto keskittyy ruoansulatuselimistöön, joten fyysinen suorituskyky laskee 1–2 tunniksi riippuen aterian koosta.

Liikkujan muistilistaan on koottu liikkujalle keskeiset liikuntaan liittyvät asiat, jotta liikunta on sujuvaa ja miellyttävä

  • Lähde liikkeelle rauhallisesti lämmitellen ja päätä liikunta jäähdytellen.
  • Tehosta liikuntaa omien tuntemuksiesi mukaan.
  • Liikunnan aikana saat hengästyä ja hikoilla.
  • Muista, että liikunnan aikana ja sen jälkeen tulee olla hyvä olo.
  • Kevennä tarvittaessa liikuntaa kovalla pakkasella, helteellä ja tuulisella säällä.
  • Pidä nitro-valmiste mukana.

Oireen yllättäessä

  • Levähdä ja ota nitro-valmistetta. Jatka rauhallisemmin, kun oire on hellittänyt. Oireita voivat olla mm. laaja-alainen rintakipu, hengenahdistus, ylävatsakipu tai huono olo.
  • Voimakkaiden oireiden ilmaantuessa hakeudu hoitoon.

Lääkkeet ja liikunta

Sepelvaltimotaudin lääkehoito ei vaikuta olennaisesti liikunnallisen kuntoutuksen toteuttamiseen.  Se ei myöskään vähennä liikunnallisen kuntoutuksen hyviä vaikutuksia. Lääkkeet tulee ottaa lääkärin määräyksen mukaan riippumatta liikunnasta. Jos liikkuminen tuntuu hankalalta, tulee asiasta kertoa lääkärille, joka voi säätää lääkeannoksen sopivammalle tasolle, mikä mahdollistaa sujuvamman liikkumisen. Lisätietoa sydänlääkkeistä ja liikunnasta löytyy Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen suositus ja Sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet -sivulta.

Verenpaine- tai sydänlääkkeistä beetasalpaajat ja sykettä hidastavat kalsiumkanavan salpaajat vaikuttavat sydämen sykkeeseen. Lääkkeiden vaikutuksista tulee kertoa liikuntaohjauksessa. Lääkitys hidastaa sykkeen nousua liikunnan aikana ja pienentää maksimisykettä. Lääkityksen aloittamisen jälkeen liikunnan kuormitustason arviointi ei voi perustua aiempiin liikunnan aikaisiin sykearvoihin eikä maksimisykettä voida arvioida iän perusteella. Todellinen oireeton maksimisyke saadaan ainoastaan kliinisen rasituskokeen perusteella. Kokeen perusteella voi suunnitella tavoitteiden kannalta sopiva liikunnan rasitustaso. Ilman tarkkoja sykearvoja, sopivaa rasitustasoa voi määritellä myös RPE:n avulla.

Lue lisää

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntasuositus

Sepelvaltimokuntoutujan liikuntasuositus sisältää fyysistä aktiivisuutta ja liikuntaharjoittelua.

Fyysinen aktiivisuus tarkoittaen hyöty- ja arkiliikuntaa

  • vähintään kohtuullisesti kuormittavaa fyysistä aktiivisuutta, kuten reipasta kävelyä, puutarhatöitä tai kotitöitä,
  • minimikestoltaan 30 (-60 min) / kerta,
  • mielellään päivittäin, vähintään 3–4 kertaa viikossa         

Liikuntaharjoittelu sisältäen kestävyysliikuntaa ja lihasvoimaharjoittelua

Kestävyysliikunta

  • mielellään päivittäin, vähintään 3–5 kertaa viikossa
  • teho alussa 50 % maksimaalisesta suorituskyvystä tai maksimaalisesta hapenottokyvystä, nostetaan asteittain 80 %:n tehoon (RPE 10/20–16/20 tai 70–85 % maksimisykkeestä tai 40–60 % sykereservistä [(maksimisyke–leposyke) *(0,4 → 0,6) +leposyke]
  • kestävyysliikuntaa minimikestoltaan 20(-60 min) / kerta
  • vähintään 150 min (2,5 tuntia) viikossa, mielellään 3–4 tuntia viikossa

Lihasvoimaharjoittelua

  • 2–3 päivänä viikossa
  • 10–15 toistoa liikkeessä kohtuullisesti kuormittavalla teholla (20) 40–60 % 1 RM:stä (RPE 10/20–16/20), 1–3 sarjaa,
  • 8–10 suurimpia lihasryhmiä kuormittavaa liikettä

Liikuntaharjoittelussa

  • jokainen harjoituskerta sisältää alku- ja loppuverryttelyn (5–15 min) sekä venyttelyt
  • asianmukainen alku- ja loppuverryttely on erityisen tärkeä, jos liikuntaharjoittelu toteutetaan kylmässä tai varhain aamulla
  • mahdolliset muutokset kliinisessä tilassa (oireet, lääkitykset) on huomioitava
  • mitä rasittavampaa liikunta on sitä lyhyempi voi yhden harjoituskerran kesto olla saman harjoitusvaikutuksen aikaan saamiseksi
  • tavoitteena on liikkua 4–7 kertaa viikossa, mutta paras tulos saavutetaan liikkumalla mahdollisimman useana päivänä viikossa, mieluiten päivittäin
  • tavoitteena on kerätä kestävyysliikuntaa minimissään 2,5 tuntia viikossa, mielellään kuitenkin 4–5 tuntia.
  • tavoitteena kestävyysliikunnan ja lihasvoimaharjoittelun energiankulutus 1000–2000 kcal viikossa

Mikäli oireita ilmenee kevyessä kuormituksessa, kestävyysharjoittelua voidaan suorittaa vain pieniä lihasryhmiä kerrallaan kuormittaen, jolloin keskeisverenkierron kuormitus jää vähäiseksi. Tällöin tavoite on lihasvoiman tilalla lihaskestävyyden parantaminen. Kardiorespiratorisen kunnon parantuessa siirrytään asteittain, oireiden sallimissa rajoissa suuria lihasryhmiä dynaamisesti kuormittavan liikuntaa, jolloin keskeisverenkierron harjoitusvaikutusten saavuttaminen on mahdollista.  

Vesikävely liikuntamuotona keventää keskeisverenkierron kuormitusta veden kannattelevan vaikutuksen takia. Useissa tutkimuksissa intervallityyppisen kestävyysharjoittelun on todettu parantavan potilaiden maksimaalista hapenottokykyä ja aerobista kynnystä, laskevan systolista verenpainetta ja lisäävän HDL-pitoisuutta enemmän kuin matalampitehoinen jatkuvakestoinen kestävyysharjoittelu. Vakiintunutta ohjeistusta sepelvaltimotautipotilaan intervalliharjoittelusta ei ole.

Lue lisää

  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cerebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym. ACSM´S guidelines for exercise testing and prescription. 9. painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014, s. 236-59.
  • Elliott AD, Rajopadhyaya K, Bentley DJ, ym. Interval training versus continuous exercise in patients with coronary artery disease: a meta-analysis. Heart Lung Circ 2015;24: 149-57.
  • Fletcher GF, Ades PA, Kligfield P, ym. Exercise standars for testing and training: a scientic statement from the American Herat Association. Circulation 2013;128: 873-934.
  • Franklin BA Myocardial infarction. Kirjassa Durstine JL, More GL, Painter PL, ym. toim. ACSM´s exercise management for persons with chronic diseases and disabilities. 3. painos. Champaign: Human Kinetics 2009, s. 49–57.
  • Hämäläinen H. Sydänpotilaan kuntoutus, Kirjassa: Heikkilä J, Kupari M, Airaksinen J, ym. toim. Kardiologia 2. painos. Helsinki: Duodecim 2008, s. 1342-54.
  • Keteyian SJ, Savage PD. Exercise prescription for patients with cardiovascular disease. Kirjas-sa: Swain DP, Brawner CA, Chambliss HO, ym. toim.  ACSM´s resource manual for guidelines for exercise testing and prescription. 7. painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014, s. 619-34.
  • Kiilavuori K. Vajaatoimintapotilaalle sopiva harjoittelu. Kirjassa: Mäkijärvi M, Kettunen R, Kivelä A, ym. toim. Sydänsairaudet. Helsinki: Duodecim 2008, s. 97-8.
  • King M, Bittner V, Josephson R, ym. Medical director responsibilities for outpatient cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: 2012 update: a statement for health care professionals from the American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation and the American Heart Association. Circulation 2012;126: 2535-43.
  • Piepoli MF, Corra U, Benzer W, ym. Secondary prevention through cardiac rehabilitation: from knowledge to implementation. A position paper from Cardiac Rehabilitation Section of the European Association of Cardiovascular Prevention and Rehabilitation. Eur J Cardiovasc Prev Rehabil 2010;17: 1-17.
  • Porcari JP, Fernhall B, Wilson PK. Aquatics programming in cardiac rehabilitation. Kirjassa: Fardy PS, Franklin BA, Porcari JP, ym. toim. Training techniques in cardiac rehabilitation. Champaign: Human Kinetics 1998, s. 88-105.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.
  • Smith SC, Jr, Blair SN, Criqui MH, ym. Preventing heart attack and death in patients with coronary disease. Circulation 1995;92:2-4.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Liikunnan vasta-aiheet, turvallisuus ja niihin perustuva liikuntaohjeistus

Liikunta on olennainen osa sepelvaltimotautia sairastavan hoitoa ja kuntoutumista. Joskus potilaan tila saattaa olla sellainen, että kestävyysliikunta ja lihasvoimaharjoittelu eivät ole suositeltavia. Tilanne voi olla hetkellinen tai pysyvä. Lääkäri määrittää, tuleeko liikuntaa rajoittaa tai tuleeko se kokonaan kieltää. Mahdollinen kielto ei koske arkista liikkumista vaan erityistä liikunnan harrastamista. Kestävyysliikunnan ja lihasvoimaharjoittelun vasta-aiheet löytyvät Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suosituksesta.

Liikunnan turvallisuuden kannalta sepelvaltimotautia sairastavat jaetaan usein kolmeen ryhmään.  Kyseinen jaottelu löytyy Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus –suosituksesta. Suurin osa sepelvaltimotautipotilaista kuuluu A-ryhmään, joille kohtuukuormitteinen liikunta ei aiheuta vaaraa, mutta rasittavassa liikunnassa vaara on lievästi suurentunut. Uuden sepelvaltimotautitapahtuman riskiin vaikuttavat sepelvaltimoahtaumien sijainti ja vaikeusaste, mahdollisesti aiemmin syntynyt sydänlihasvaurio ja vasemman kammion supistusteho ja mahdollinen rytmihäiriöalttius sekä revaskularisaatiotoimenpiteiden onnistuminen.

Sepelvaltimotautitapahtuman uusiutumisen riskiluokitukseen perustuva liikuntaohjeistus

Liikunnallisen kuntoutuksen tarve ja siihen liittyvät erityispiirteet määräytyvät lääkärin arvioiman riskin perusteella. Jos riski saada sepelvaltimotautikohtaus uudelleen on pieni, potilas saa sairaalan fysioterapeutilta yksilöllisen kotiliikuntaohjelman toipumisvaiheeseen kotiin. Toipilasvaiheen lopussa kotipaikkakunnan fysioterapeutin kanssa hänelle laaditaan yksilöllinen liikuntasuunnitelma liikuntaohjelmineen itsenäisesti toteutettavaksi. Kuntoutujan tulee liikkua omatoimisesti omien mieltymystensä mukaisten liikuntaharrastusten ja arkisten askareiden parissa. Hänelle soveltuvat hyvin myös kunnan liikuntatoimen tai liikuntapalveluiden tarjoajien ryhmät. Jos kuntoutuja pelkää tai on epävarma turvallisen liikkumisen rajoista, lääkäri ohjaa hänet fysioterapeutin yksilöohjaukseen tai fysioterapeutin ohjaamaan liikuntaryhmään tai kuntoutumiskurssille.

Jos riski saada sepelvaltimotautikohtaus uudelleen on kohtalainen, potilas saa sairaalan fysioterapeutilta yksilöllisen kotiliikuntaohjelman toipilasvaiheeseen kotiin. Toipumisvaiheen lopussa kotipaikkakunnan fysioterapeutin kanssa hänelle laaditaan yksilöllinen liikuntasuunnitelma liikuntaohjelmineen itsenäisesti toteutettavaksi. Kuntoutuja voi tarvittaessa hakeutua fysioterapeutin ohjaamaan liikunnallisen kuntoutuksen ryhmään terveyskeskukseen tai sydänyhdistykseen ja yksityiselle sektorille.

Ohjaavan fysioterapeutin tulee olla perehtynyt erityisesti sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaan. Liikkumisen perustana on suorituskyky, vaikka kuntoutus toteutettaisiinkin ryhmässä. Fysioterapeutin tulee ottaa huomioon mahdollisesti tehdyn kliinisen rasituskokeen tai kävelytestin tulokset sekä lääkärin antamat kuormittumisohjeet ja rajoitukset. Näin liikunta on mahdollisimman tehokasta ja turvallista. Erityisten turvallisuuskriteerien tulee täyttyä, jos kyseessä on kohtalaisen vaaran liikuntaryhmän ohjaaminen. Tällöin liikuntatilassa tulee olla tehty hälytys- ja ensiapusuunnitelma.  

Jos riski saada sepelvaltimotautikohtaus on suuri, potilas saa sairaalan fysioterapeutilta yksilöllisen kotiliikuntaohjelman. Kuntoutuksen suositellaan tapahtuvan terveyskeskuksessa, kuntoutuslaitoksessa tai sairaalassa. Lääkäri voi lähettää korkeariskisen sepelvaltimotautia sairastavan Kelan järjestämään kuntoutukseen. Hakemukseen tarvitaan lääkärin lausunto B. Kuntoutujalle annetaan yksilöllinen kuntoutuspäätös Kelan paikallistoimistossa. Ohjaavan fysioterapeutin tulee olla perehtynyt erityisesti suuren riskin omaavien liikuntaan ja tuntea mahdolliset vaaratilanteet ja niissä toimiminen. Elvytysvarustuksen lisäksi on oltava mahdollisuus saada lääkäri nopeasti paikalle.  Defibrillaattori tulee olla käytettävissä ja ohjaavan fysioterapeutin tulee osata käyttää sitä. 

Lue lisää

  • Franklin BA Myocardial infarction. Kirjassa Durstine JL, More GL, Painter PL, ym. toim. ACSM´s exercise management for persons with chronic diseases and disabilities. 3. painos. Champaign: Human Kinetics 2009, s. 49-57.
  • Friedman D, Roberts SO. Angina and silent ischemia. Kirjassa: Durstine JL, Moore GE, Painter PL, ym. toim. ACSM`s exercise management for persons with chronic diseases and disabilities. 3. painos. Champaign: Human Kinetics 2009, s. 66-72.
  • Syvänne M. Elämää sydäninfarktin jälkeen. Duodecim 2015;131:841-7.
  • Vanakoski J, Ylitalo P. Lääkkeet ja liikunta. Kirjassa: Vuori I, Taimela S, Kujala U, toim. Liikunta-lääketiede. 3. painos. Helsinki; Duodecim 2005; s. 538-46.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaohjaus

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaohjauksella tarkoitetaan fyysisesti aktiiviseen elintapaan liittyvää ohjausta. Tarkoituksena on, että ammattilainen tukee tarvittaessa sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaan liittyvää elintapamuutosta.  Ohjaustilannetta kuvaa kanssakulkemisen ajatus ja käytössä ovat ohjaukselliset työvälineet ja menetelmät. Ohjaaja tukee sairastuneen omaa kykyä ohjata itse itseään. Kohtaaminen on osallistava ja voimaannuttava. Ohjattava pohtii itse ja selkiyttää itselleen tapoja muuttaa elintapaansa fyysisesti aktiivisemmaksi. Ohjattavan keskeinen rooli korostuu vuorovaikutuksessa ja keskeisenä ajatuksena on ohjattavan vahvuuksien löytyminen. Ohjaaja kieltäytyy ongelman ratkaisijan roolista ja ratkaisumallien antamisesta. Kohtaaminen etenee sairastuneen tekemien aloitteiden pohjalta Liikuntasuunnitelmaa seuraten.

Liikuntaohjauksen pohjana ovat suorituskyvyn arviointi ja Sepelvaltimotautia sairastavan terveyskysely. Terveyskysely toimii hyvin myös ohjaajan muistilistana ja alkukeskustelun virittäjänä. Samassa yhteydessä tulee kartoittaa myös muista sairauksista kuten esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista tai sairauksista, jotka tulee ottaa huomioon liikunnassa. Jokainen ohjattava tarvitsee yksilöllisen liikuntaohjelman, koska yleinen terveydentila, ikä, leikkauksen jälkeiset mahdolliset komplikaatiot, leikkausta edeltänyt suorituskyky, kuntoutumis- ja liikkumismotivaatio, ammatti ja elintavat ovat erilaisia.

On tärkeää, että ammattilainen kuuntelee ohjattavaa Liikuntasuunnitelman laatimisessa ja antaa kuntoutujan itse päättää, miten säännöllinen liikunta sisältyy arkeen. Keskusteltaessa ohjattavan liikuntaan liittyvistä kokemuksista ja toiveista löytyy helpommin realistinen tavoite säännölliseksi liikunnaksi. Jos liikunta tuntuu pelottavalta tai ahdistavalta, voi ammattilaisen ohjata kuntoutujan ohjattuun liikuntaryhmään tai liikunnalliseen kuntoutukseen.

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolku ja ammattilaisten osaaminen

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaohjaukseen liittyy olennaisena osana liikuntapolku ja ammattilaisten osaaminen. Jotta liikunta on osa hoitoa hoitopolun kaikilla tasoilla, tulee

  • lääkäreiden korostaa liikunnan merkitystä osana hoitoa
  • lääkäreiden tuntea liikunnallisen kuntoutuksen palveluntarjoajat, jonne kuntoutujan voi ohjata (yleinen liikuntapolkumalli)
  • hoitopolkujen toimia sairaaloiden ja avoterveydenhuollon välillä sekä liikuntapolkujen jatkua kunnan liikuntatoimeen ja kolmannen sektorin liikuntatoimijoihin
  • ammattilaisille olla tarjolla koulutusta sepelvaltimopotilaan liikunnasta osaamisen vahvistamiseksi (esim. Suomen Sydänliiton koulutukset ja Suomen sydänfysioterapeuttien koulutukset)
  • erilaisten toiminta- ja kuntoutusmallien esimerkiksi Tulppa-avokuntoutuksen sisältää liikuntaa

Lue lisää

  • Savonen K, Hautala A, Laukkanen J. Liikunnallinen kuntoutus sepelvaltimotaudin hoidossa. Sydänääni 2015. Teemanumero 3A. s. 302-310.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Sepelvaltimotautia sairastavan kuntoutus

Sydänpotilaan kuntoutus on suunnitelmallista, tavoitteellista ja monialaista terveydenhuollon ammattilaisten ohjaamaa toimintaa. Sen tavoitteena on sydänpotilaan toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen, elämänlaadun ja hyvinvoinnin paraneminen sekä työikäisillä työkyvyn säilyminen, kohoaminen tai sen palautuminen. Sydänkuntoutuksen toteutuminen sepelvaltimotautipotilailla on edelleen puutteellista useissa Euroopan maissa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan esimerkiksi Kuopion seudulla vain noin 40 % sydänpotilaista (94/243 potilaasta) ohjattiin jonkinlaiseen sydänkuntoutukseen.  Kuntoutukseen hakeutui vain noin 80 % ohjatuista ja heistäkin lähes 30 % sai vain kirjallista materiaalia. Ainostaan vähän yli puolet osallistui valvottuun liikunnalliseen kuntoutukseen. Liikunnallista kuntoutusta sai siis vain 18 % sydänpotilaista (43/234 potilaasta). Suomessa ei ole lainsäädäntöä tai valtakunnan kattavaa ohjeistusta sepelvaltimotautia sairastavien systemaattisesta kuntoutuksesta kuten joissain Keski-Euroopan maissa, huolimatta siitä, että sydänsairauksien kuntoutuksen hyödyistä on vankka tieteellinen näyttö. Kela järjestää sepelvaltimotautia sairastaville kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja työ- ja toimintakyvyn palautumiseksi.  Sydänkuntoutuksen avaintekijöitä ovat potilaan tilan arviointi, fyysisen aktiivisuuden ohjaus, liikuntaharjoittelu, ravinto-ohjaus, painonhallinta, veren rasvojen hoito, kohonneen verenpaineen hoito, tupakoinnin lopettaminen ja psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Avaintekijöihin vaikuttamalla sydänpotilaan vointi paranee, oireet vähenevät, sydäntapahtumien vaara pienenee ja sitoutuminen lääkkeiden ottoon paranee. Terveelliset elämäntavat kohentavat elämänlaatua ja parantavat ennustetta.  

Esimerkki kuntoutustoiminnasta, jossa liikunta on yhtenä osa-alueena mukana, on Sydänliiton terveyskeskuksiin viemä ryhmämuotoinen TULPPA-avokuntoutus. Sydänliiton tuottaman Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolku -mallin (yleinen liikuntapolkumalli ja sen kuvattu tuottamisprosessi) avulla alueelliset toimijat voivat rakentaa oman liikuntapolkunsa. Näin myös liikunnallisen kuntoutuksen ryhmät ovat näkyvä osa kuntoutustarjontaa ja potilaat ohjattavissa liikuntaryhmiin. Potilaan motivaation ylläpitämiseksi kuntoutushenkilöstön tulee tukea liikuntaohjelman toteutumista ja seurantaa olennaisena osana kokonaisvaltaista hoitoa.

Liikuntapainotteiset sydänkuntoutusohjelmat ovat vähentäneet sepelvaltimotaudista johtuvaa kuolleisuutta ja sairastuvuutta. Liikunnallinen sydänkuntoutus vähensi merkitsevästi sydän- ja verisuonitaudeista johtuvaa kuolleisuutta (26 %) ja kokonaiskuolleisuutta (13 %) verrattuna tavanomaiseen hoitoon vähintään vuoden ajan kestäneessä seurannassa. Tämän lisäksi liikunnallinen kuntoutus vähensi uusien, mistä tahansa syystä aiheutuvien sairaalahoitojen tarvetta alle vuoden seuranta-ajalla (31 %). Lisäksi liikunnallisten sydänkuntoutusohjelmien on todettu vähentävän terveydenhuollon kustannuksia. Liikunnallinen kuntoutus on kliinisesti vaikuttavaa ja kustannusvaikuttavaa sepelvaltimotautipotilaan hoitoa yhdistettynä muuhun tavanomaiseen näyttöön perustuvaan hoitoon.

Lue lisää

  • Balady GJ, Ades PA, Comoss P, ym. Core components of cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: a statement for healthcare professionals from the American Heart Association and the American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation Writing Group. Circulation 2000;102:1069-73.
  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cer-ebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym. ACSM´S guidelines for exercise testing and prescription. 9. painos.  Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014. s. 236- 59.
  • Stabiili sepelvaltimotauti (päivitetty 13.4.2015) www.kaypahoito.fi
  • Heran BS, Chen JM, Ebrahim S, ym. Exercise-based cardiac rehabilitation for cardiac heart disease. Cochrane Database Syst Rev 2011;(7):CD001800.
  • Kiilavuori K. Liikunta sydänlääkkeenä. Duodecim 2003;119:1933-40.
  • Rauramaa R, Lakka TA. Liikuntaa sepelvaltimotaudin ehkäisyyn ja hoitoon. Duodecim 2013;117:633-8.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.
  • Vanhees L, Rauch B, Piepoli M, ym. Importance of charasteristics and modalities of physical activity and exercise in the management of cardiovascular health in individuals with cardiovascular diseases (part 3) Eur J Prev Cardiol 2012;19:1333-56.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Liikunnallinen kuntoutuksen periaatteet sairaalassa ja sairaalavaiheen jälkeen

Sydänkuntoutus tulee aloittaa pian, jo sairaalavaiheessa. Koska tarkkaa ajankohtaa sepelvaltimotautipotilaan kuntoutuksen eri vaiheille voi olla vaikea määritellä yksilöllisesti, käytetään tässä suosituksessa kansainvälistä jakoa:

Sairaalavaihe sisältää liikuntaohjauksen ja kuntouttavat toimenpiteet sairaalassa akuuttihoitovaiheen aikana. Sairaalavaiheen liikunnallisen kuntoutuksen tarkoituksena on aktivoida potilas liikkumaan huomioiden mahdollisesti sairastetun infarktin laajuus sekä mahdollinen sydämen vajaatoiminta, rytmihäiriöt ja muut oireet. Sairaalavaiheessa liikunta on ensisijaisesti aktivointia liikkeelle ja siitä vastaa koulutettu henkilökunta laatimalla jatkosuunnitelman liikunnallisesta kuntoutuksesta, vaikka sairaalavaihe oli lyhyt. Sepelvaltimotautipotilaan sairaalavaiheen liikunnallisen kuntoutuksen keskeiset periaatteet määrittävät kuntoutuksen tiheyttä, kuormittavuutta, kestoa, harjoittelumuotoa ja progressiivisuutta.  

Tiheys: 2–4 kertaa päivässä

Kesto: aluksi 3–5 minuutin kestoisina jaksoina, palautusvaihe suorituskyvyn mukaan joko lepoa tai hitaampaa kävelyä. Kuormitusvaihe on pitempi kuin palautusjakso, tavoitteena jaksojen pituuden suhde 2:1. Tavoitteena asteittain 20 minuutin kokonaiskesto (kuormitus- ja palautusvaiheet yhteensä)

Harjoittelumuoto: Kävely

Progressiivisuus: Kun 20 minuuttia yhtäjaksoista kävelyä onnistuu, voi asteittain lisätä kuormittavuutta huomioiden aiemmin mainittu kuormituksen yläraja.

Akuutin sydänlihastapahtuman jälkeen liikunnan ja elintapaohjauksen voi aloittaa jopa jo seuraavana päivänä, mikäli sydänlihaksen vaurio on pieni eikä toimenpiteestä ole aiheutunut komplikaatioita. Vuodelepo on tarpeen, jos potilaalla on oireita tai merkittäviä rytmihäiriöitä tai hänelle on kehittynyt merkittävä sydänlihasvaurio. Suuren tai komplisoituneen sydänlihasvaurion jälkeen kuntoutus aloitetaan, kun potilaan kliininen tila on stabiloitunut ja aktiviteetteja lisätään maltillisesti oireet huomioiden. Ennen kotiutumista tulee käydä läpi liikunnallisen kuntoutuksen toteuttamistavat ja erityisesti sen teho, jotta kuntoutuja voi toteuttaa harjoittelua omatoimisesti. Potilaan tulee saada kuntoutuksesta selkeät kirjalliset ohjeet, jotka käydään yhdessä henkilökunnan kanssa läpi ja varmistetaan niiden ymmärtäminen.  Ohjeiden antaja voi olla lääkäri, hoitaja tai fysioterapeutti paikallisen käytännön mukaisesti, mutta tärkeintä on, että kuntoutuja ei kotiudu ilman henkilökohtaista ohjeistusta. Ohjeiden antajan tulee myös varmistaa, että kuntoutus käynnistyy suunnitellusti. Sydänliiton tuottamat valtakunnalliset liikuntaohjeet ovat kaikkien ammattilaisten käytössä.

Toipilasvaihe sisältää kuntoutumisohjelmat ensimmäisten 2–16 viikon aikana kotiutumisesta. Tällöin potilaan tulee saada perusteellista liikuntaohjausta ja mahdollisuus osallistua ohjattuun liikuntaan vähintään muutamia kertoja (mieluiten 6–10) sopivan liikuntaohjelman laatimiseksi ja säännölliseen liikuntaan kannustamiseksi. Kestävyysharjoittelu etenee progressiivisesti suorituskyvyn mukaan seuraten Sepelvaltimotautipotilaan kestävyysharjoittelun ohjelmointi toipilasvaiheen aikana tai liikunnallista kuntoutusta aloiteltaessa -ohjeistusta.

Kunnon ylläpitovaihe sisältää kuntoutumisohjelmat toipilasvaiheen jälkeen ja loppuelämän liikunnallisen elintavan. Tässä vaiheessa kuntoutujalla on myös oltava mahdollisuus osallistua liikunnalliseen kuntoukseen tarpeen niin vaatiessa, jolloin tavoitteena on oppia ja rohkaistua liikkumaan säännöllisesti, riittävän kuormittavasti ja turvallisesti. Muita syitä voivat olla mm. kuuluminen vaaraluokkaan kohtalainen tai suuri vaara, huono fyysinen suorituskyky, liikkumisen pelko, ahdistuneisuus ja masentuneisuus. Kuntoutujan tulee olla motivoitunut kuntoutukseen, jossa tuetaan loppuelämän liikunnallisen elintavan syntymistä.  

Lue lisää

  • Chow CK, Jolly S, Rao-Melacini P, ym. Association of diet, exercise, and smoking modification with risk of early cardiovascular events after acute coronary syndromes. Circulation 2010; 121:750-8.
  • Friedman D, Roberts SO. Angina and silent ischemia. Kirjassa: Durstine JL, Moore GE, Painter PL, ym. toim. ACSM`s exercise management for persons with chronic diseases and disabilities. 3. painos. Champaign: Human Kinetics 2009, s. 66-72.
  • Hämäläinen H. Sydänpotilaan kuntoutus. Kirjassa: Heikkilä J, Kupari M., Airaksinen J. ym. toim. Kardiologia, 2.painos. Helsinki. Duodecim 2008, s. 1342-54.
  • Piepoli MF, Corra U, Benzer W, ym. Secondary prevention through cardiac rehabilitation: from knowledge to implementation. A position paper from Cardiac Rehabilitation Section of the European Association of Cardiovascular Prevention and Rehabilitation. Eur J Cardiovasc Prev Rehabil 2010;17: 1-17.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.
  • Vanhees L, Rauch B, Piepoli M, ym. Importance of charasteristics and modalities of physical activity and exercise in the management of cardiovascular health in individuals with cardiovascular diseases (part 3) Eur J Prev Cardiol 2012;19:1333-56.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Pallolaajennus ja liikunta

Kuntoutus sairaalassa

Rannevaltimon kautta tehdyn pallolaajennuksen jälkeen kuntoutuja pääsee liikkeelle viimeistään parin tunnin kuluttua. Jos toimenpide on tehty reisivaltimon kautta, liikunnan voi aloittaa vasta, kun valtimoholkin punktioalueella ei enää todeta vuotoa, laajenevaa mustelmaa tai kipua. Kevyt liikunta voidaan aloittaa jo seuraavana päivänä. Elektiivisestä pallolaajennuksesta toipuville liikunnan teho on leposyke plus 30 lyöntiä minuutissa, kuormituksen yläraja on 120 lyöntiä minuutissa ja RPE- yläraja 13.Jos pallolaajennus tehdään sepelvaltimotautikohtauksen yhteydessä, liikunta noudattaa infarktin sairastaneen ohjeistusta.

Kuntoutus toipilasvaiheessa kotona

Elektiivisen pallolaajennuksen jälkeen sairausloma kestää 1–2 vuorokautta, jos kuntoutuja palaa fyysisesti kevyeen työhön. Komplisoitumaton pistoskohta paranee viikossa. Jos toimenpide on tehty reisivaltimon kautta, tulee sinä aikana välttää raskasta fyysistä ponnistelua, kuten nostelua ja kauppakassin kantamista, jotta pistoskohta ei ala vuotaa. Ranteen kautta tehdyn toimenpiteen jälkeen riittää kyseisen käden varominen. Normaalit päivittäiset toiminnot voi aloittaa 24–48  tuntia pallolaajennuksen jälkeen. Liikuntaharjoittelun ja lihasvoimaharjoittelun voi aloittaa viimeistään kahden viikon kuluttua pallolaajennuksesta vakaata sepelvaltimotautia sairastavan liikuntasuosituksen mukaan.

Lue lisää

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Sepelvaltimon ohitusleikkaus ja liikunta

Sepelvaltimoiden ohitusleikkausta odottavan liikunta

Suunniteltuun ohitusleikkaukseen tuleva hyötyy leikkausta edeltävästä 2–8 viikon harjoittelujaksosta, joka sisältää hengityslihasvoimaharjoittelua ja kestävyysharjoittelua. Leikkauksen jälkeisen liikunnallisen kuntoutuksen tarpeet riippuvat pitkälti siitä, kuinka kauan hän on odottanut hoitoon pääsyä. Ennen ohitusleikkausta tulee liikkua sepelvaltimotaudin asettamien rajojen puitteessa. Näin pyritään parantamaan leikkauskelpoisuutta, vähentämään komplikaatioita ja edesauttamaan leikkauksesta toipumista. Leikkauksen jälkeen tulevia tukirankaperäisiä kipuja voi ehkäistä venyttelemällä rintakehään kiinnittyviä ja olkaniveliä ympäröiviä lihaksia.  Mahdollisimman puhtaat hengitystiet vähentävät yskimisen tarvetta leikkauksen jälkeen. Tupakoinnin lopettaminen mahdollisimman varhain ennen leikkausta on äärimmäisen tärkeä komplikaatioiden välttämiseksi ja toipumisen edistämiseksi.  

Preoperatiivisen haastattelun ja mittausten avulla pyritään saamaan kuva siitä, millainen leikkaukseen tulijan toimintakyky on ennen leikkausta. Mittaustulokset kirjataan ja annetaan kuntoutujalle jatkokuntoutumisen seuraamista varten. Näin hän saa konkreettisia tavoitteita leikkauksen jälkeiseen kuntoutumiseen. Leikkaukseen tulevalle ohjataan hengityksen syventäminen ja liman irtoamista helpottavia harjoituksia. Kaiken kaikkiaan muistetaan leikkauksen jälkeisen liikunnan tärkeydestä.

Suositeltavia mittauksia ja huomioitava seikkoja ennen sydämen ohitusleikkausta

  • FVC (nopea vitaalikapasiteetti) 
  • FEV1 (uloshengityksen sekuntikapasiteetti) 
  • PEF (uloshengityksen huippuvirtaus)
  • SpO₂
  • Rintakehän liikkuvuus
  • Hartiaseudun liikkuvuus 
  • Ryhti

Muut huomioitavat asiat 

  • EF (ejektiofraktio)
  • CCS (Canadian Cardiovascular Societyn toimintakykyluokka)
  • Kertakävelymatka kahden viime viikon aikana 
  • Viikoittainen kävelymatka
  • Muu liikunta 
  • Asumisolosuhteet
  • Mahdolliset liikuntarajoitukset

Lue lisää

  • Hämäläinen H. Sydänpotilaan kuntoutus. Kirjassa: Heikkilä J., Kupari M., Airaksinen J., ym. toim. Kardiologia. 2. painos. Helsinki: Duodecim 2008, s.1342-54.  
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.

Liikunta sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen jälkeen sairaalassa

Sairaalahoito kestää sepelvaltimoiden ohitusleikkauksen jälkeen yleensä 1–2 viikkoa. Liikunta edistää leikkauksesta toipumista ja oma aktiivisuus on kuntoutumisen ehdoton edellytys. Ohitusleikkauksen jälkeen ohjataan potilasta liikkeelle mahdollisimman pian. Liikunta vilkastuttaa verenkiertoa, tuulettaa keuhkoja ja irrottaa mahdollista limaa. Mini-invasiivisen (robottiavusteisen) ohitusleikkauksen jälkeen hyvä hengitystoiminta on oleellista, koska keuhko on ollut kasassa toimenpiteen aikana. Kylkivälikipua voi ilmetä ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä. Kyseinen leikkausmenetelmä mahdollistaa nopeamman mobilisaation kuin sternotomialeikkaus. Toipilasaika on lyhyempi ja toipilasajan rajoitteet vähäisempiä.

Ohitusleikkauksen jälkeen potilas on teho-osastolla yleensä 1–2 vuorokautta.  Hengityskoneesta irrottamisen jälkeen fysioterapeutti ohjaa hyvän hengitystekniikan, hengitysharjoituksia ja menetelmiä liman irrotukseen. Jo ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä potilasta autetaan nousussa istumaan vuoteen reunalle, seisomaan ja askeltamaan. Kylkimakuu kautta istumaan nousussa polvet koukistetaan, käännytään kyljelle, jalat lasketaan vuoteen reunan yli ja noustaan istumaan käsillä työntäen. Uloshengitys istumaan nousun aikana pienentää rintakehän sisälle muodostuvaa painetta. Kylkitekniikka auttaa vähentämään rintalastan kuormittumista luutumisen aikana. Toinen vaihtoehto on käyttää istumaan nousussa apuna niin sanottu elämänlankaa. Jos kuntoutuja ei pysty kääntymään kyljelleen esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön ongelman takia, on elämänlangasta apua. Hengitysharjoitukset tehdään 1–2 tunnin välein.

Vuodeosastolle siirtymisen jälkeen, mikä tapahtuu mahdollisesti jo ensimmäisenä leikkauksen jälkeisenä päivänä, liikunnallinen kuntoutus jatkuu. Sen tavoitteena on lisätä omatoimisuutta päivittäisissä toiminnoissa ja kannustaa liikkumaan riittävästi. Pitkittyneessä vuodelevossa tulee kiinnittää erityinen huomio verenkierrosta ja keuhkojen tuulettumista huolehtimiseen. Tällöin potilaalle ohjataan ääreisverenkiertoa vilkastuttavat varpaiden, nilkkojen ja polvien pumppaavat liikkeet. Ne auttavat ehkäisemään syvien laskimotukosten syntymistä. 

Ennen liikkumisen lisäämistä potilaan kliinisen tilan on oltava vakaa:

  • kehon lämpö alle 37 ̊ C
  • systolinen verenpaine vähintään 100 mmHg 
  • hengitysfrekvenssi alle 16 kertaa minuutissa
  • hemoglobiini vähintään 100 g/l ja 
  • happisaturaatio vähintään 90 % (tarvittaessa lisähappi liikkuessa)

Hengitys on usein leikkauksen jälkeen tehotonta ja pinnallista. Nukutus ja pinnallinen hengitys aiheuttavat liman kerääntymistä keuhkoputkiin. Ohitusleikkaus (sternotomia) muuttaa mekaanisesti myös rintakehän toimintaa, mikä vaikuttaa hengitystapaan. Pallean heikentynyt liike vähentää tuuletusta keuhkojen alaosissa. Pleuraneste saattaa estää keuhkojen normaalia laajenemista.  Lisäksi vuodelepo ja leikkaushaavasta aiheutuva kipu heikentävät hengitystä. Kipu heikentää puolestaan hengityslihasten yhteistoimintaa ja pallean käyttö on normaalia heikompaa. Pallean avulla on hyvä hengittää puoli-istuvassa asennossa ja kylkimakuulla. Istuen tehdyt hengitysharjoitukset ovat tehokkaimpia.

Leikkauksen jälkeen tavallisimpia hengityselinkomplikaatioita ovat keuhkojen alalohkojen atelektaasit ja pleuranesteen kertyminen keuhkopussiin, mikä lisää potilaan riskiä saada keuhkokuume. Joskus leikkauksessa palleahermo saattaa vaurioitua, jolloin pallean kohoasento pienentää keuhkojen tilavuutta.  Hengitystä tulee tehostaa ja makuuasentoa vaihtaa riittävän usein. Vuoteella jo lieväkin kohoasento on suoraa selinmakuuasentoa tehokkaampi hengityksen kannalta. Varhainen istumaan ja seisomaannousu sekä liikeharjoitukset ja liikkeelläolo ovat tehokkaita tapoja saada hengitys tehostumaan kuin huomaamatta. Lähtökohtana hengityksen harjoittamiselle on mahdollisimman hyvä hengitystekniikka eri asennoissa sekä arjen toimissa. Leikkauksen jälkeen fysioterapeutti ohjaa potilaalle hyvää hengitystekniikkaa, avustaa liikkeelle sekä usein myös hengityksen tehostamista jonkinlaisen harjoitusvälineen avulla. Harjoitusvälineitä on monentyyppisiä, esimerkiksi puhalluspullot ja muut uloshengitystä tehostavat välineet tai monet eri sisäänhengitystä tehostavat välineet. Potilaalle sopivin harjoitustapa tulee valikoida yksilöllisesti tilanteen mukaan. Hengitysharjoituksia jatketaan koko sairaalassa olon ajan. Hengitysharjoitukset jatkuvat vielä kotona, kunnes hengitystyö normalisoituu eikä hengitysteissä ole enää limaisuutta. Hengitysharjoitusten avulla hengitys syvenee, atelektaaseja aukeaa ja elimistön hapensaanti paranee. Palleahengitys on kivuton, tehokas ja rentouttava tapa syventää hengitystä.

Puhalluspullon avulla hengitys tehostuu, koska pullossa oleva vesi ja letku vastustavat uloshengitystä.  Puhalluspullolla hengittäminen edistää myös keuhkoputkissa mahdollisesti olevan liman irtoamista. Puhalluspullon käyttöohjeet: Laita litran pulloon vettä noin 10 cm. Lisäksi puhaltamiseen tarvitaan noin 80 cm pitkä ja halkaisijaltaan 6–10 mm paksu muoviletku. Laita muoviletkun pää pullon pohjaan. Tee aluksi viisi palleahengitystä nenän kautta sisään hengittäen. Puhalla letkun kautta ulos 3–5 sekunnin ajan niin, että vesi poreilee selvästi. Pidä tauko ja yritä yskiä, mikäli lima on irtoamassa. Puhalla 2–3 sarjaa. Lisää vähitellen toistojen määrä 10–15 palleahengitykseen.

Yskimisen tarkoituksena on saada leikkauksen aikana kertynyt lima pois hengitysteistä. Oikea hönkäisy- ja yskimistekniikka helpottavat liman irrottamista keuhkoputkista. Hönkäisyn aikana suu ja kurkunpää pysyvät auki, kun taas yskiessä kurkunpää avautuu ja sulkeutuu yskimisen tahtiin. Voimakasta ja kovaäänistä yskimistä on syytä välttää, koska se rasittaa hengitysteitä, saattaa aiheuttaa ahdistuksen tunnetta ja estää liman nousun. Hönkäiseminen on keuhkoputkille hellävaraista, vie vähemmän voimia ja limakin nousee helpommin ylös. Hönkäisemällä lima saadaan tehokkaasti nostettua suuriin hengitysteihin ja kurkunpäähän, josta sen voi helposti poistaa kevyellä yskäisyllä. Haavan tukeminen käsien ja tyynyn avulla helpottaa yskimistä. Jos potilaalla on runsaasti limaa ja hän joutuu yskimään paljon, ulkoinen yskimistuki vähentää kipua ja tukee koko rintakehää. Asennon vaihtaminen tehostaa sekä hengitystä että liman poistumista hengitysteistä. Asennonvaihto auttaa myös rentoutumaan. Kivun salliessa myös kylkimakuuasento on suositeltava.

Omatoiminen liikkuminen leikkauksen jälkeen edistää toipumista. Usein potilas pystyy toimimaan jo melko itsenäisesti 2–3 päivän kuluttua leikkauksesta, kun kaikki letkut on poistettu. Ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä verenkiertoa vilkastuttavat harjoitukset, hengitysharjoitukset, istuskelu ja päivittäisiin toimintoihin liittyvä liikkeelläolo riittävät. Sitä mukaa, kun potilas on enemmän liikkeellä, verenkiertoa vilkastuttavia harjoituksia voidaan vähentää. Kolmantena tai neljäntenä päivänä suurin osa pystyy liikkumaan omatoimisesti pieniä matkoja ja käymään suihkussa. Liikkumista lisätään päivittäin, kun vointi kohentuu. Ensin on hyvä lisätä kävelykertoja, sitten matkaa ja viimeisenä vauhtia. Leikkauksen jälkeen on tärkeää kiinnittää huomiota myös potilaan neurologiseen tilaan, kuten liikkeiden koordinoinnin sujuvuuteen sekä lihastyön symmetrisyyteen. 

Osastovaiheen liikunta on hieman rasittavaa eli leposyke plus 30 lyöntiä minuutissa, Borgin asteikolla arvioituna maksimissaan RPE 13. Voimakkaita sykenousuja ei toipumisen alkuvaiheessa suositella. Liikunnan tehon yläraja on 120 lyöntiä minuutissa. Monella potilaalla on leikkauksen jälkeen beetasalpaaja-lääkitys, joka rajoittaa sykkeen nousua rasituksen aikana. Ennen kotiutumista potilaan rohkeutta lisätään myös porrasharjoittelun avulla ja samalla ohjeistetaan vielä toipilasajan rasitustasoa. Portaita on hyvä nousta ainakin se määrä, mikä kotona on odottamassa.  

Ylävartalon liikkuvuusharjoittelun ja venyttelyt voi aloittaa leikkauksen jälkeisenä päivänä. Rintalastan luutumisen aikana on syytä välttää voimakkaita ylävartalon kiertoliikkeitä, äkkiriuhtaisuja ja -tärähdyksiä. Liikkeitä voi tehdä aluksi esimerkiksi viisi toistoa kerran tai kaksi päivässä. Toistoja lisätään asteittain, kunnes niitä on 10–15 ja harjoittelua on kahdesti päivässä.  

Päivittäinen voimistelu edistää  

  • olkanivelten liikeratojen palautumista leikkausta edeltäneelle tasolle 
  • ryhdin säilymistä
  • niska-hartiaseudun lihasten rentoutta
  • kaula- ja rintarangan liikkuvuutta
  • hengityksen tehostamista ja
  • haavojen hyvää paranemista.

Kun potilas pystyy tekemään vaivattomasti 10–15 toistoa, voimistelua voidaan tarvittaessa tehostaa pienillä käsipainoilla. Raskaiden esineiden nostamista ja kantamista tulee vielä välttää omasta sairaalasta saatujen ohjeiden mukaisesti. Varsinainen lihasvoimaharjoittelu aloitetaan kolmen kuukauden kuluttua ohitusleikkauksesta, kun lääkäri on todennut rintalastan stabiiliksi, eikä rintakehällä tunnu enää kipua tai napsumista kylkiluu-rintalastaliitoksesta. 

Leikkaushaavan aiheuttama kipu ja kiristys saattavat muuttaa potilaan ryhtiä. Ryhdin huononemista voi estää tarkkailemalla kehon asentoa eri tilanteissa, pitämällä hartiat rentoina ja hakemalla kävellessä normaaleja myötäliikkeitä. Potilas voi tarkkailla ryhtinsä säilymistä myös ojentautumalla selkä seinää vasten. Samalla ojentautuminen venyttää arpeutuvaa rintalastan haavaa niin, ettei se ala kiristää.  Perinteisellä menetelmällä tehdyssä ohitusleikkauksessa rintalasta liitetään yhteen teräslangoilla, jotka jäävät paikoilleen. Potilas ei tunne lankoja.   

Paranemisaikoja: 

  • pintahaava 1 viikko 
  • sidekudos 3–4 viikkoa 
  • rustokudos 6–8 viikkoa 
  • rintalasta 6–12 viikkoa

Jalasta otetun ohitussiirrännäisen haava paranee yleensä hitaammin kuin rinnan haava. Alaraajassa oleva turvotus hidastaa haavan paranemista. Turvotusta voi vähentää pitämällä raajaa kohoasennossa ja välttämällä istumista pitkään jalka alaspäin. Turvotusta voi estää myös käyttämällä tukisukkaa tai ideaalisidettä liikkumisen aikana. Nilkkojen pumppaavat liikkeet ja liikunta parantavat alaraajojen nestekiertoa ja vähentävät siten turvotusta

Kotiutuessa potilaalla tulee olla

  • tietoa sairautensa vaikeusasteesta ja siitä, kuinka fyysisesti aktiivinen elintapa vaikuttaa sairauden ennusteeseen
  • rohkeutta ja motivaatiota jatkaa kuntoutumista ja paluuta normaaleihin päivittäisiin toimintoihin ja työelämään
  • kotiliikuntaohjeet, jotka sisältävät liikuntapäiväkirjan
  • taito havainnoida omia kuormitusvasteita
  • tieto, miten toimia, jos toipumisessa ilmenee ongelmia sekä
  • tarkat yhteystiedot paikasta, josta on mahdollisuus saada kotipaikkakunnalla ohjausta liikuntaan ja yksilöllinen liikuntasuunnitelma

Kotiliikuntaohjeiden avulla potilas oivaltaa liikunnan merkityksen ja saa keskeisimmät ohjeet arjen liikuntaan niin toipilasvaiheeseen kotiin kuin sen jälkeiseenkin liikuntaan. Tavoitteena on auttaa potilasta ymmärtämään sairautensa laatu, opettaa hoitamaan sitä liikunnan avulla itse ja vähentämään riskitekijöitä myös liikunnan keinoin.  

Lue lisää

  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cer-ebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym. ACSM´S guidelines for exercise testing and prescription. 9. painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014. s. 236-59.
  • King M, Bittner V, Josephson R, ym. Medical director responsibilities for outpatient cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: 2012 update: a statement for health care profes-sionals from the American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation and the American Heart Association. Circulation 2012;126: 2535-43.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.

Liikunta ohitusleikkauksen jälkeen kotona

Elimistön toipuminen leikkauksesta ja rintalastan luutuminen kestävät 2–3 kuukautta. Päivittäinen liikunta on tärkeä osa kuntoutumista. Liikunta nopeuttaa suorituskyvyn palautumista. Se tehostaa kudosten paranemista ja hengitystä, parantaa sydämen rasituksensietoa ja sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaa. Liikunta rentouttaa, antaa myönteisiä kokemuksia jaksamisesta ja voinnista. Vähitellen liikunta onnistuu paremmin kuin ennen leikkausta.

Ensimmäisenä kuukautena arki kotona on hyvä aloittaa kevyillä kotitöillä. Kävelylle voi lähteä heti. Aluksi riittää 10–15 minuutin kävely useamman kerran päivässä. Tavoitteena on, että kuntoutuja liikkuu kevyesti 10–30 minuutin jaksoissa useamman kerran päivässä. Hyvä sääntö on, että ensin tulee lisätä liikuntakertojen määrää, sitten matkaa ja vasta lopuksi vauhtia. Sopivia liikuntamuotoja ovat kävely ja kuntopyöräily. Liikuntaa voi lisätä, kun se tuntuu helpolta. Liikunnan aikana hengitys saa syventyä, olo tuntua hieman rasittuneelta (RPE 13), kunhan puhuminen onnistuu vaivatta eikä oireita ilmene. Oireet, kuten rintakipu ja hengenahdistus, eivät kuulu liikuntaan. Liikunnan aikana ja sen jälkeen tulee olla hyvä olo. 

Rasituksen aiheuttamat tuntemukset ovat tärkeitä mittareita kuntoutujalle itselleen sopivan liikunnan tehon arvioimisessa. Hyvä mittari on puheen sujuminen liikunnan aikana. Kehoa kuunnellen kuntoutuja oppii liikkumaan turvallisesti ja samalla tehokkaasti. Apuna voi käyttää myös RPE-asteikkoa. Sen avulla kuntoutuja voi arvioida, miten raskaalta liikunta tuntuu.  Normaalista poikkeava väsymys saattaa olla merkki liian suuresta rasituksesta. Liikunnasta palautumisen tulisi tapahtua samassa ajassa kuin liikunta on kestänyt. Sairaana, väsyneenä tai heti ruokailun tai alkoholin nauttimisen jälkeen ei tule harrastaa liikuntaa.  Osa sydänlääkkeistä, mm. beetasalpaajat, hidastaa sykkeen nousua liikunnan aikana. Siksi liikunnan rauhallinen aloittaminen tai riittävän pitkä alkuverryttely (5–15 min) ja liikunnan päättäminen jäähdytellen tekevät liikunnasta miellyttävämpää.

Kotiutumisen jälkeen hengitys saattaa olla vielä tehotonta ja pinnallista. Limaisuus ja leikkausalueen kipu heikentävät hengitystä ja keuhkojen tuulettumista. Kuntoutujan tulee jatkaa hengitysharjoituksia esimerkiksi pulloon puhalluksin kotona, kunnes hengitys kulkee vapaasti ja limaisuus on helpottunut. Päivittäinen liikunta tehostaa hengitystä ja keuhkojen toimintaa. Rintakehän tukeminen käsien ja tyynyn avulla helpottaa yskimistä. Hartioiden ja rintakehän lihaksia tulee vetreyttää päivittäin sairaalassa annettujen ohjeiden mukaan. Leikkaushaavan kipu ja kiristyminen saattavat muuttaa ryhtiä. Kuntoutujan tulee tarkkailla kehon asentoa eri tilanteissa, pitää hartiat rentoina ja hakea kävellessä yläraajoihin normaaleja myötäilyliikkeitä. Kotivoimistelu auttaa pitämään yllä selän ryhtiä ja liikkuvuutta.

Rasitusta rintalastaan ja haavaa ympäröivälle iholle aiheuttavat pitkittynyt yskä, ylipaino, erityisesti, kun painoindeksi on 35 tai enemmän, yläraajojen kuormitetut liikkeet, naisilla isojen rintojen aiheuttama venytys sekä vatsalihasten käyttö makuulta istumaan noustessa. Nämä altistavat rintalastan oireilulle. Rintakehää tukevan liivin käyttöä suositellaan kuntoutujille, joilla rintalastaan kohdistuu erityistä rasitusta.  Luutuminen kestää noin kahdesta kolmeen kuukautta. Päivittäiset kevyet toiminnot, kuten ruuanlaitto, eivät häiritse luutumista. Käsien ja ylävartalon riuhtaisevia liikkeitä, äkillisiä ponnistuksia ja painavien taakkojen nostamista ja kantamista tulee välttää luutumisen aikana, jotta rintalasta saa rauhassa luutua. Ensimmäisenä kuukautena saa nostaa ja kantaa sairaalasta saatujen ohjeiden mukaisia taakkoja. Kivun lisääntyminen nostamisen yhteydessä on merkki liian suuresta rasituksesta. Liikunnan aikana rintakehästä voi kuulua napsumista, johon ei liity kipua. Se johtuu kylkiluu-rintalasta-liitoksen löysyydestä ja on vaaratonta. Napsuminen loppuu yleensä muutamassa viikossa.

Toisena kuukautena, kun leikkauksesta on kulunut kuukausi, on aika lisätä liikunnan kestoa ja tehoa. Tavoitteena on liikkua päivittäin 1–2 kertaa 15–45 minuuttia kerralla. Liikunta saa tuntua hieman rasittavalta (RPE 12–13) ja liikunnan jälkeen olon tulee olla virkistynyt, ei uupunut eikä voimaton.  Voimistelua tulee jatkaa päivittäin. Sairaalasta saadut ohjeet kertovat, kuinka painavia taakkoja saa nostaa ja kantaa. Edelleen tulee välttää riuhtaisevia liikkeitä, äkillisiä ponnistuksia ja painavien taakkojen nostamista ja kantamista, sillä rintalasta ei vielä ole täysin luutunut.

Kun rintalasta on luutunut, on suositeltavaa liikkua sepelvaltimotautia sairastavan liikuntasuosituksen mukaan. Nyt liikunnan pitäisi tuntua selvästi helpommalta kuin kotiutuessa. Tavoitteena on, että itselle sopivat ajankohdat ja mieluisat tavat liikkua löytyvät, sillä liikunnan tuomat mukavat kokemukset auttavat liikkumaan säännöllisesti. Tutun liikuntaharrastuksen pariin voi palata tai kokeilla rohkeasti eri liikuntamuotoja ja löytää itsellesi mieluinen. Vakaata sepelvaltimotautia sairastavan liikunnan tehon ohjeistus tulee pitää ohjenuorana. Raskaammat arkiaskareet, kuten erilaiset nostamiset ja kantamiset, ovat nyt sallittuja.

Ohitusleikkauksesta toipuvan kestävyysharjoittelu lisääntyy progressiivisesti kahteentoista viikkoon asti suorituskyvyn mukaan seuraten. Jos kuntoutuja on sairastanut sydäninfarktin välittömästi ennen leikkausta, elimistöä kuormitetaan sydäninfarktin jälkeisen kuntoutusohjeistuksen mukaan. 

Lue lisää

  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Sydäninfarkti ja liikunta

Liikunta sairaalassa

Sydäninfarktin sairastaneiden potilaiden liikunnallinen kuntoutus alkaa sairaalassa heti, kun lääkäri on todennut potilaan kliinisen tilan vakaaksi. Sydäninfarktin sairastaneen potilaan liikuntaedellytykset määräytyvät pitkälti sydänlihasvaurion laajuuden, vasemman kammion supistumistehon ja mahdollisen rytmihäiriöalttiuden perusteella. Tavanomainen hoitoaika on vain muutama päivä, eivätkä kaikki potilaat tarvitse vuodeosastohoitoa. Akuuttivaiheessa liikuntaohjauksen tavoitteena on ohjata potilas liikkumaan mahdollisimman pian, ymmärtämään liikkumisen tärkeys, motivoitumaan ja rohkaistua liikkumaan. Joskus potilaan muista sairauksista tai korkeasta iästä johtuvaan huonokuntoisuuteen tai laajaan, vajaatoimintaan johtaneeseen tai muuten komplisoituneeseen infarktiin liittyen vuodelepoaika voi pidentyä ja hän siirtyy vuodeosastolle. Tällöin potilaalle ohjataan perifeeristä verenkiertoa vilkastuttavia varpaiden, nilkkojen ja polvien pumppaavia liikkeitä, jotka ehkäisevät laskimotukosten kehittymistä. Vuoteen reunalla istuskelu estää äkillistä verenpaineen laskua (ortostaattinen hypotensio). Potilaalle neuvotaan hengityksen syventämistapoja ja tarvittaessa limaa irrotetaan pullopuhallusten avulla. Näitä harjoituksia jatketaan niin kauan, kun potilas on vuoteessa suurimman osan päivästä. Harjoitteita ohjataan useita kertoja päivässä. Harjoitteiden kesto on alle viisi minuuttia kerrallaan, jolloin teho pysyy kevyenä, jotta infarktialue pääsee paranemaan. Sydäninfarktin sairastaneille liikunnan teho on istuen tai seisaalla mitattu leposyke plus 20 lyöntiä minuutissa, kuormituksen yläraja on 120 lyöntiä minuutissa ja RPE- yläraja 13.

Päivittäiseen harjoitteluun kuuluvat:

  • aktiivinen liikkuminen osastolla
  • perifeeriset liikeharjoitukset
  • hengitysharjoitukset
  • isojen lihasryhmien harjoitukset
  • rentousharjoittelu
  • sopivan rasitustason tunnistaminen
  • sykejohteinen kävelyharjoittelu
  • porrasharjoittelu

Potilasta ohjataan liikuntaa aktivoitumisessa. Vuoteen reunalla istumisen, vuoteen vieressä seisomisen kautta potilas siirtyy hoitamaan päivittäisiä toimintoja omatoimisesti. Rauhallinen liikkeelle lähteminen sekä istuen ja seisten tehtävät ylä- ja alaraajalihasten harjoitukset ehkäisevät pystyasentoon liittyvää äkillistä verenpaineen laskua ja toimivat alkuverryttelynä kävelyharjoittelulle.  Mahdollisuuksien mukaan potilaalle opetetaan erilaisia rentoutusmenetelmiä jo sairaalassa. Samalla on hyvä kertoa niiden hyödyistä ja mahdollisuuksista.

Sykejohteisen harjoittelun ideana on, että fysioterapeutti ohjaa päivän harjoittelun sisältäen potilaalle sopivan rasitustason ja potilas toteuttaa sitä omatoimisesti 2–3  kertaa päivässä. Kävelymatkat ovat aluksi 3-5 minuutin mittaisia. Kävelyaikaa pidennetään potilaan peruskunnon ja infarktin laajuuden mukaan. Jos potilaan peruskunto on hyvä, eikä infarktista ole jäänyt vasemman kammion toimintahäiriötä eikä rytmihäiriöitä, kävelymatkoja voidaan pidentää 20 minuutin mittaisiksi.

Kävelyharjoittelun aikana sykeseurannan tarkoituksena on 

  • opettaa potilaalle sopivan vauhdin löytämistä omatoimisen liikunnan pohjaksi
  • lisätä turvallisuutta ja oman kehon tuntemusta
  • ohjata lisäämään liikunnan tehoa liikuntaan tottumisen myötä
  • rohkaista turvallisen liikunnan avulla fyysiseen aktiivisuuteen.

Sykkeen lisäksi harjoittelun aikana seurataan muitakin asioita, kuten  

  • verenpainetta makuulla, istuma-asennossa ja harjoittelun aikana, jos potilaan verenpaine on vaihdellut huomattavasti
  • subjektiivista kuormitustuntemusta RPE-asteikolla
  • mahdollisten oireiden ilmaantumista
  • potilaan rohkeutta ja motivaatiota edetä liikunnassa sekä
  • palautumistuntemuksia ja sykkeen palautumista.

Jotta yksilöllisen kotiohjelman laadinta onnistuu, tulee liikuntaohjausta antavan tuntea suorituskyky tai selvittää se. Jos tietoa potilaan suorituskyvystä ei ole saatavilla, kuuden minuutin kävelytesti voi olla hyvä vaihtoehto. Kävelytesti on väline kuormittuneisuuden havainnointiin ja seurantaan sekä palvelee liikunnallisen kuntoutuksen suunnittelua. Testiä tehdessä tulee muistaa sairaalavaiheen syke- ja RPE-rajat.  Sairaalassa tehtävä kuuden minuutin kävelytesti kertoo potilaan suorituskyvystä kotiutumishetkellä. Se rohkaisee kuntoutujaa liikkumaan ammattilaisen läsnä ollessa, mikä luo potilaalle luottamusta liikuntaan toipilasajalla kotona ja myös toipilasajan jälkeenkin. Jo varhaisen sairaalavaiheen kuntoutuksessa kuntoutujaa ohjataan tunnistamaan omia tuntemuksiaan, mikä on hyödyksi toipilasvaiheen liikunnan aikana.                                                             

Sairaalavaiheessa fysioterapeutin antama liikuntaohjaus sisältää varhaisen mobilisoinnin lisäksi

  • perustiedot liikunnan mahdollisuuksista sepelvaltimotaudin hoidossa 
  • potilaan rohkaisua ja tukemista liikkumiseen sekä kuntoutumiseen
  • suorituskyvyn arviointia sekä
  • kotiliikuntaohjeet, jotka huomioivat potilaan yksilölliset erityispiirteet

Tässä vaiheessa kannattaa keskittyä olennaiseen, koska potilaan kyky omaksua uutta tietoa saattaa olla rajallinen. Hänelle on annettava aikaa kysymyksiin ja asioiden kertaamiseen. Ennen kotiutumista harjoitellaan portaiden nousua ainakin sen verran, mitä potilaalla on kotona ja lähiympäristössä noustavana. Lääkärin, hoitajan tai fysioterapeutin tulee laatia potilaalle yksilöllinen kotiliikuntaohjelma toipilasajalle kotiin. Ohjelman eteneminen ja sisältö laaditaan yksilöllisesti jokaisen potilaan oman lähtötason mukaan tehokuuden ja turvallisuuden optimoimiseksi.

Liikunta kotona

Liikunta on tärkeää sydäninfarktin jälkeen kotona. Kun tukkeutunut suoni on avattu ja sydämen pumppauskyky säilynyt hyvänä, on reipas ja monipuolinen liikunta suositeltavaa. Potilaan kotiuduttua sairaalasta on tavoitteena kuntoutuminen normaaleihin päivittäisiin toimintoihin ja työelämään ja oppiminen hoitamaan sepelvaltimotautia liikunnan keinoin. Tavoitteena on, että kuntoutuja liikkuu sairaalasta saamiensa kotiliikuntaohjeiden mukaisesti.

Jos sydämen pumppauskyky on heikentynyt infarktin seurauksena, toipilasvaihe voi kestää jopa 4–8 viikkoa sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Tämän jakson aikana kuntoutuja tarvitsee elintapaan liittyvää, kannustavaa ohjausta. Liikunnalla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa sairauteen ja moniin sepelvaltimotaudin vaaratekijöihin. Liikunta osana muuta sairauden hoitoa voi hidastaa sepelvaltimotaudin etenemistä tai jopa pysäyttää sen.

Liikunnan tulee olla ensimmäisten viikkojen ajan kevyttä (RPE 10–11), jotta mahdollinen infarktialue pääsee arpeutumaan. Sen vuoksi liikuntajaksot ovat lyhyitä ja kevyitä.  Kevyet kotityöt ovat sallittuja ja kävelylle lähteminen on sallittua heti. Aluksi riittää 10–15 minuuttia useamman kerran päivässä. Oireet mm. rintakipu ja hengenahdistus eivät kuulu liikuntaan. Liikunnan aikana ja sen jälkeen tulee olla hyvä olo. Päivittäistä liikuntaa tulee lisätä sitä mukaan, kun toipuminen edistyy ja kunto kohenee. Liikunnan avulla oppii tuntemaan oman voinnin ja saa tietoa toipumisen edistymisestä. Kun liikunta tuntuu helpolta ja kevyeltä eikä oireita ilmene, on syytä lisätä liikuntakertojen määrää, sitten pidentää aikaa ja lopuksi lisätä vauhtia.  Liikunnan teho voi tuntua hieman rasittavalta ja vähän hengästyttävältä (RPE 12–13). Hyvän peruskunnon omaava henkilö, joka on sairastanut pienen infarktin ilman komplikaatioita, voi lisätä liikunnan tehoa ripeästikin kohti sepelvaltimotautia sairastavan liikuntasuositusta. Sydäninfarktin sairastaneiden sepelvaltimopotilaiden kestävyysharjoittelun ohjelmointi toipilasvaiheen aikana määräytyy sairaalavaiheen lopussa mitatun tai arvioidun kardiorespiratorisen kunnon perusteella.

Ennen sydäninfarktia säännöllisesti liikkunut kuntoutuja, joka on sairastanut pienen infarktin ilman komplikaatioita, voi aloittaa kestävyysliikunnan suoraan viikon kolme kohdalta ohjeistuksessa. Suorituskyvystä riippumatta toipilasvaiheen lopulla kestävyysliikunnan liikunnan tavoitemäärä on vakaata sepelvaltimotautia sairastavan liikuntasuosituksen mukaista. Lihasvoimaharjoittelu voi alkaa 2–3 viikon kuluttua sydäninfarktista.                                                            

Lue lisää

  • Balady G, Gardner A. Exercise prescription for patients with cardiovascular and cerebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym ACSM´S guidelines for exercise testing and prescription. 9.painos. Philadelphia: Lippincott, Williams & Wilkins 2014. s. 236-59.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Mitä sairaalasta kotiutuessa tulee tietää liikunnasta?

Sepelvaltimotaudin hyvä hoito, tarvittavat elintapamuutokset, säännöllinen liikunta ja lääkitys ovat ennusteen kannalta ensiarvoisen tärkeitä myös leikkauksen jälkeen. Parhaimmillaan säännöllinen liikunta jarruttaa sepelvaltimotaudin etenemistä. Sairaalajakson aikana toipuvan voimavarat menevät paranemiseen ja voimien palauttamiseen, eivätkä useinkaan riitä elintapamuutosten omaksumiseen. Jos kuntoutuja kaipaa tietoa ja tukea liikkumiseensa, voi hän hakeutua omaan terveyskeskukseensa tai työterveyshuoltoonsa fysioterapeutin, hoitajan tai lääkärin vastaanotolle.

Kuntoutujan on tärkeää saada tietoa liikunnasta ja sen merkityksestä sairauteen. Sairaalassa annettavien kotiliikuntaohjeiden avulla kuntoutuja oivaltaa liikunnan merkityksen ja saa olennaisimmat ohjeet arjen liikuntaan niin toipilasvaiheeseen kotiin kuin sen jälkeiseenkin vakaan vaiheen liikuntaan. Tavoitteena on auttaa kuntoutujaa ymmärtämään sairautensa laatu, opettaa hoitamaan sitä liikunnan avulla itse ja vähentämään vaaratekijöitä myös liikunnan keinoin.  

Kotiutuessa kuntoutujalla tulee olla tietoa sairautensa vaikeusasteesta ja siitä, kuinka fyysisesti aktiivinen elintapa vaikuttaa sairauden ennusteeseen. Parhaimmillaan hänellä on rohkeutta ja motivaatiota jatkaa kuntoutumista ja paluuta normaaleihin päivittäisiin toimintoihin ja työelämään. Sairaalasta saadut kotiliikuntaohjeet henkilökohtaisine ohjeineen ja liikuntapäiväkirjoineen tukevat liikunnan asteittaista lisäämistä. Tärkeää on, että kuntoutuja on oppinut ja tottuu myös jatkossa havainnoimaan omia kuormitusvasteita ja löytämään oman oireettoman tasonsa liikkua. Olennaista on kertoa, miten tulee toimia, jos toipumisessa ilmenee ongelmia.

Tarvittaessa kuntoutuja voi hakeutua kuntoutukseen tai liikunnalliseen kuntoutukseen, joista molemmista saa tietoa terveyskeskuksesta, sydänpiiristä tai paikallisesta sydänyhdistyksestä.  Tarkat yhteystiedot paikasta, josta on mahdollisuus saada kotipaikkakunnalla ohjausta liikuntaan ja yksilöllinen liikuntasuunnitelma, tulee olla kirjattuna kotiliikuntaohjeisiin. Sairaanhoitopiiristä ja kunnasta riippuen sairaalat ja terveyskeskukset järjestävät yksilö- ja ryhmäohjausta sepelvaltimotautia sairastaville ja heidän läheisilleen.  Sydänpiirit ja KELA järjestävät sopeutumisvalmennuskursseja, joista kuntoutujat saavat tietoa liikunnan mahdollisuuksista sepelvaltimotaudin hoidossa.

Sepelvaltimotaudin dynaaminen luonne edellyttää aktiivisuutta hoidon ja liikuntaohjauksen suunnittelussa ja seurannassa. Hoidon saumaton jatkuminen sairaalan jälkeen perusterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa on ensiarvoisen tärkeää, jotta hoito sekä liikuntaohjaus onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Sairaalasta lähtiessä sairastuneella tulee olla sairastuneen omat erityispiirteet huomioiva liikuntaohje toipilasvaiheeseen kotiin. Parhaimmillaan hänellä on ymmärrys liikunnan merkityksestä osana kuntoutumista ja rohkeus ja motivaatio säännölliseen liikuntaan. Hänen tulee osata havainnoida tuntemuksiaan liikunnan aikana. Hän tietää, miten toimia, jos liikunnassa ilmenee ongelmia ja mistä saa liikuntaohjausta omalla paikkakunnallaan. Käytännössä tärkeää on, että sairastunut saa sairaalavaiheessa tietoa jatkokuntoutusmahdollisuuksista.

Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolun tavoitteena on, että sepelvaltimotautiin sairastunut tietää, mistä saa sairautensa eri vaiheissa ammattilaisen tarjoamaa liikuntaohjausta. Sen seurauksena sairastanut rohkaistuu liikkumaan ja liikkuu parhaimmillaan säännöllisesti itselle mieluisalla tavalla. Liikuntapolku havainnollistaa ja mahdollistaa, että liikuntaohjaus ja liikunta ovat osa sepelvaltimotaudin hoitoa ja kuntoutusta. Parhaimmillaan kunnan, alueen ja sairaanhoitopiirin toimijat ovat yhdessä rakentaneet liikuntapolun ja se on myös sairastuneen nähtävissä.

Lue lisää

  • Balady GJ, Gardner A. Exercise precription for patients with cardiovascular and cerebrovascular disease. Kirjassa: Pescatello LS, Arena R, Riebe D, ym. toim.   ACSM´s guidelines foe exercise testing and precription 9. painos. Philidelphia: Lippincott, Williams et Wilkins 2014, s. 236-59.
  • Franklin BA. Myocardial infarction. Kirjassa: Durstine JL, Moore GE, Painter PL, ym ACMS´s exercise management for persons with chronic diseases and disabilities. 3. painos Champaign: Human Kinetics 2009, s. 49-57.
  • Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus 2016.

Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositus

Liikunnan käypä hoito -suositus

Työryhmä

  • Annukka Alapappila, TtM, ft
  • Arto Hautala, FT, dosentti, ft
  • Kai Kiilavuori, LT, kardiologian erikoislääkäri
  • Jari Laukkanen, LT, kardiologian ylilääkäri, dosentti
  • Heidi Mahrberg, ft
  • Leena Meinilä, ft
  • Pirjo Suomalainen, TtM, ft
  • Mikko Syvänne, LT, ylilääkäri, dosentti, professori
  • Linda Ulenius, ft
  • Camilla Weber, ft