Harvinaiset sydänsairaudet ja liikunta

Sisällysluettelo  

Harvinaiset sydänsairaudet ja liikunta

Perinnölliset rytmihäiriösairaudet ja liikunta

Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla

Akuutit tulehdukselliset sydänsairaudet ja liikunta

Krooniset sydänlihassairaudet ja liikunta

Sydänsarkoidoosi ja liikunta

Jättisolumyokardiitti ja liikunta

Sydänlihaksen kertymäsairaudet ja liikunta

Keuhkovaltimoiden verenpainetauti ja liikunta

Työryhmä

Lue lisää

 

Harvinaiset sydänsairaudet ja liikunta

Liikunnan ammattilaiset ovat avainasemassa auttamassa harvinaisia sydänsairauksia sairastavien ymmärrystä liikkumisen merkityksestä osana sairautensa omahoitoa. Jokaisella harvinaista sydänsairautta sairastavalla tulisi olla mahdollisuus saada liikuntaohjausta sydänasioihin perehtyneeltä ammattilaiselta, jotta hän osaisi liikkua sopivalla teholla, säännöllisesti ja turvallisesti. Vain tiedon ja ymmärryksen kautta sairastunut voi sitoutua läpi elämän kestävään liikunnan harrastamiseen juuri omaan tilanteeseensa sopien.  

Oikein toteutettu ja säännöllinen liikunta parantaa fyysistä suorituskykyä. Liikunta tehostaa hengitystä ja verenkiertoa sekä lihaksiston aineenvaihduntaa keventäen sydämen kuormitusta. Säännöllisen liikunnan avulla on mahdollista saavuttaa terveyshyötyjä solutasolle saakka. Liikunnalla on positiivisia vaikutuksia myös sosiaaliseen ja henkiseen hyvinvointiin sekä elämänlaatuun. Liikkumattomuus on haitallista ja voi johtaa herkästi sydänsairautta pahentavien tekijöiden lisääntymiseen kuten esimerkiksi kohonneeseen verenpaineeseen ja ylipainoon.

Millaista sitten on oikein toteutettu liikunta harvinaista sydänsairautta sairastavan kohdalla? Yksiselitteistä vastausta ei ole, suuntaviivoja ja raameja voidaan kuitenkin asettaa. Liikunnan ammattilainen suhteuttaa raamit ohjauksessaan sairastuneen kokonaistilanteeseen ja mahdollisiin hoitavan lääkärin asettamiin erityisrajoituksiin sekä sairastuneen omiin toiveisiin ja tavoitteisiin.

Liikunnan tulee olla säännöllistä ja riittävän monipuolista. Viikoittaisen liikunnan tulee harjaannuttaa kehoa monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Sydämen kannalta painopiste on kestävyysliikunnassa, joka tehostaa erityisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa. Suositeltavaa on harjoittaa myös lihaskuntoa mahdollisuuksien mukaan useamman kerran viikossa. Perusta liikunnalliselle elämäntavalle luodaan kuitenkin arjen askeleiden ja askareiden avulla eli hyötyliikunnan merkitys on tärkeä. Istumisen vähentämisen avulla arjen rakennetta saadaan muokattua positiivisesti aktiiviseen suuntaan. Moni harvinaista sydänsairautta sairastava hyötyy myös hengityselimistön harjoittamisesta harjoituslaitteiden ja -tekniikoiden avulla, erityisesti mikäli hän ei pysty kestävyysharjoittelun avulla kuormittamaan riittävästi hengityselimistöään.

Liikunnan tulee olla turvallista ja oireetonta. Oleellista harvinaista sydänsairautta sairastavan ohjauksessa on auttaa sairastunutta löytämään tasapaino liikunnan tehokkuuden ja turvallisuuden välille. Tärkeää on, että sairastunut tunnistaa omaa rasituksensietoaan, mahdollisia oireitaan ja vointinsa vaihteluita. Hyvinä mittareina toimivat muun muassa hengitystuntemus, koettu kuormittuneisuuden tunne (RPE-asteikko) ja se, kuinka palautuu rasituksesta. Taito rasituksen tehon ja annostelun säätämiseen tauotuksen ja sopivan vauhdin avulla ovat keskeisessä roolissa. Vain osalle harvinaista sydänsairautta sairastavista voi suositella sykejohtoista harjoittelua. Mikäli sykejohtoista harjoittelua ohjataan, tulisi käytössä olla riittävästi tietoa sykkeen käyttäytymisestä lääkärin valvomissa olosuhteissa esimerkiksi rasituskokeessa.

Jos sairastuneella on sydämentahdistin, tulee sen säädöt tuntea ja ottaa ohjauksessa huomioon. Mikäli harvinainen sydänsairaus aiheuttaa oireena sydämen vajaatoimintaa, se ohjaa paljolti liikuntasuositusten suuntaviivoja. Karkeasti voi sanoa, että mitä vaikeampi sydämen vajaatoiminta on, sitä kevyempi on rasitustaso kokonaisuudessaan. Sydämen vajaatoiminnan akuuttivaiheessa liikuntaa ei tule harrastaa, ainoastaan kevyt liikunta on sallittua. Aktiivisemman liikunnan voi aloittaa, kun sairaus on pysynyt vakaana eli sydämen vajaatoiminnan oireet poissa vähintään muutaman viikon ajan. Liikunta ei saa aiheuttaa hengenahdistusta, rytmihäiriöitä, huimausta, normaalista poikkeavaa väsymystä eikä saa olla turvotuksia. Liikunnan ja siitä palautumisen pitää tuntua miellyttävältä. Sydämen vajaatoimintaa sairastavalle liikunta on oikein annosteltuna kuitenkin turvallista, tehokasta ja vaikuttavaa. Oikeaan annosteluun sairastunut tarvitsee kuitenkin ohjausta päästäkseen alkuun ja oppiakseen omia rajojaan.

Hyvä lämmittely ennen liikuntasuoritusta sekä jäähdyttely rasitusta lopetellessa ovat tärkeitä ja niiden merkitys korostuu sydänsairailla. Niiden avulla liian äkilliset verenpaine- ja sykevaihtelut saadaan minimoitua ja kudokset sekä hengitys toimivat mahdollisimman taloudellisesti. Liikkeen ja levon tasapaino on tärkeää.

Ammattilaisen tulee aina perustella antamansa ohjeet. Pääsääntöisesti perussairaus ja sen aiheuttamat mahdolliset oireet kuten rytmihäiriöt tai sydämen vajaatoiminta määrittelevät liikunnan annostelua ja tehoa. Vasta-alkajan tulee aloittaa liikunnan lisääminen maltillisesti. Hyvänä nyrkkisääntönä toimii seuraava järjestys: ensin lisätään liikkumiskertoja, sitten liikuntaan käytettyä aikaa ja vasta viimeisenä tehoa. Ammattilainen antaa harvinaista sydänsairautta sairastavalle raameja liikkumiseen. Jokaisen sairastuneen on kuitenkin opeteltava säätelemään rasitustaan voinnin mukaan ohjatuissa raameissa.

Harvinaista sydänsairautta sairastavilla saattaa esiintyä pelkoja liikkumista kohtaan. Tärkeää onkin raamien asettamisen ohella myös kannustaa ja rohkaista heitä liikkumaan terveyshyötyjen saavuttamiseksi. Tavoitteena on läpi elämän kestävän liikunnallisen elämäntavan löytäminen sydänsairaudesta huolimatta. Liikunnalliseen elämäntapaan sitoutumisessa ja sitouttamisessa auttaa se, että sairastunut asettaa yhdessä ammattilaisen kanssa realistiset tavoitteet. Tavoitteet kannattaa asettaa niin lyhyelle aikavälille kuin pidemmällä tähtäimellä.

Perusteleva ja voimavaralähtöinen keskustelu sekä suorituskyvyn arviointi eri menetelmin toimivat hyvinä rohkaisukeinoina ja innostuksen herättäjinä. Saadakseen käsitystä harvinaista sydänsairautta sairastavan kuntotasosta, syke- ja verenpainevasteesta, tasapainosta, lihasvoimista, keuhkojen toiminnasta ja kunnon kehittymisestä kannattaa ammattilaisen hyödyntää eri testausmenetelmiä. Esimerkiksi 6 minuutin kävelytestin, lihasvoimatestien, hengitysmittausten ja kliinisen rasituskokeen avulla voi saada käsitystä em. asioista. Säännöllisen arvioinnin avulla on mahdollista pysyä myös tilanteen tasalla voinnin suhteen – sairastuneen hoitoon osallistuvien ammattilaisten yhteistyö onkin erittäin tärkeää.  

Jotta liikuntaohjeet eivät jää vain sanahelinäksi ja kirjallisiksi ohjeiksi laatikon pohjalle, hyötyvät sairastuneet konkreettisesta liikkumisesta yhdessä ammattilaisten ja/tai vertaisten kanssa. Harvinaista sydänsairautta sairastava kannattaa yksilöllisen liikuntaohjauksen lisäksi ohjata sydänasioihin perehtyneiden ammattilaisten ohjaamille sopeutumisvalmennus-, kuntoutumis- ja liikuntakursseille. Sydänliiton kuntoutuskurssitarjontaan kannattaa tutustua. Myös KELA: n kursseille on mahdollista ohjata potilaita hakeutumaan. Vertaistuki on tärkeää ja siihen voi päästä käsiksi kurssien lisäksi myös Sydänliiton ja Sydänpiirien vertaistukihenkilöiden sekä paikallisyhdistysten kautta. Harvinaista sydänsairautta sairastavien läheisten huomiointi on muistettava, he ovat avainasemassa tukemassa sairastunutta arjessa. Joskus harvinaista sydänsairautta sairastavalla saattaa olla edessään ammatillinen kuntoutus, jossa ammattilaisten arviota työn fyysisestä ja henkisestä kuormittavuudesta saatetaan tarvita. Sairaaloiden kuntoutusohjaajat ja -suunnittelijat ovat tärkeässä roolissa.

Sairastuneen on tärkeää löytää juuri itselleen sopiva ja mieluinen tapa liikkua. Harvinaisen sydänsairauden aiheuttamista mahdollisista rajoitteista huolimatta on vielä paljon asioita, joita sairastunut voi tehdä ja monia asioita varmasti löytyy, mistä voi nauttia myös liikkumisen saralla. Sydän ja voimavarat edellä löytyy jokaiselle turvallinen tapa liikkua iloa tuottavasti ja terveyshyödyt mahdollistaen.  

 

Perinnölliset rytmihäiriösairaudet ja liikunta

Perinnöllisiin rytmihäiriösairauksiin kuuluvat pitkä QT-oireyhtymä, katekoliamiiniherkkä monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys ja Brugadan oireyhtymä. Perusperiaatteet perinnöllisiä rytmihäiriöitä sairastavien liikuntaohjauksessa ovat melko samanlaiset. Arkinen kevyt liikkuminen sopii pääsääntöisesti hyvin niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Kevyellä rasitustasolla myös pidempikestoinen liikunta on sopivaa, jolloin energiankulutus on tasaista ja jatkuvaa. Yksilöllinen kokonaistilanne ja kuntotaso huomioiden sopivia liikuntamuotoja voivat olla kävelyn lisäksi mm. kevyt hölkkä, tasamaapyöräily, keilaus, golf, curling, kriketti, biljardi sekä maltillinen lihasvoimaharjoittelu kuntosalilla. Olipa liikuntalaji mikä tahansa, ohjataan sairastunut tavoittelemaan keveyttä niin dynaamisen kuin staattisen lihastyön osalta.

Perinnöllistä rytmihäiriösairautta sairastava tulee ohjata liikkumaan oireettomasti. Hengenahdistus, sydämentykytys, huimaus eikä näön hämärtyminen eivät kuulu liikuntaan. Turvallisuustekijänä sairastunut ohjataan kertomaan liikuntakaverilleen, kuinka toimia rytmihäiriön, tajuttomuuden tai sydämenpysähdyksen kohdatessa. Lääkärin valvonnassa tehty rasituskoe antaa käsitystä rytmihäiriöpotilaan liikkumisen rajoista ja onkin hyödyllistä olla tehtynä, jotta yksilöllinen liikuntaohjaus voi toteutua.

Perinnöllisiä rytmihäiriösairauksia sairastavan on yleisten terveyshyötyjen lisäksi tärkeää liikkua säännöllisesti, koska riittävän hyvä fyysinen kunto saattaa suojata rytmihäiriöherkkyydeltä. Sairastuneen on tärkeää oppia ymmärtämään tilanteita, jotka saattavat altistaa rytmihäiriöille ja osata siten välttää rytmihäiriöille altistavia tekijöitä ja toimia arjessaan. Rauhallisen liikunnan aloittamisen tai alkuverryttelyn avulla sydän, koko keho ja mieli valmistautuvat tulevaan rasitukseen ja rytmihäiriöalttiutta lisäävät äkilliset syke- ja verenpainevaihtelut saadaan minimoitua. Myös rasituksen päätteeksi on muistettava jäähdytellä, jotta syke ja verenpaine saadaan toimimaan taloudellisemmin.

Osalla sairastuneista on beetasalpaajalääkitys, minkä vuoksi pidempi lämmittely ennen liikuntaa on tarpeen. Hyvä on ymmärtää myös beetasalpaajien muita mahdollisia sivuvaikutuksia kuten lievä verenpaineen lasku, levottomuus yöunen aikana sekä varpaiden ja sormien palelu. Usein sivuvaikutukset häviävät, kun elimistö tottuu lääkitykseen.

Kilpaurheilu on pääsääntöisesti kielletty perinnöllisiä rytmihäiriöitä sairastavilta, poikkeuksena saattavat olla pitkä QT-oireyhtymän LQT2- ja LQT3-muodot, joissa altistavana tekijänä rytmihäiriölle ei ole fyysinen rasitus. Perusteena kilpailu-urheilun rajoittamiselle on sen aiheuttamat äkilliset syke- ja verenpainevaihtelut sekä rasitustuntemuksen hallitsemattomuus kilpailutilanteessa. Kilpaurheilun lisäksi sairastunut ohjataan välttämään lajeja, joihin liittyy äkillistä, räjähtävää sekä epätavallisen voimakasta ja äärirajoille vievää rehkimistä sekä nopeaa kiihdyttämistä tai jarruttamista. Tällaisia lajeja ovat mm. monet pallopelit. Tuloskuntoon tähtäävät suoritukset, liian pitkäkestoinen liikunta kuten koko päivän laskettelu sekä voimakas fyysinen rasitus voivat aiheuttaa rytmihäiriökohtauksia tai jopa äkkikuoleman. Stressi, pelko, jännitys ja henkinen uupumus yhdistettynä liikuntaan lisäävät riskejä ja siksi extreme-urheilua kuten benji-hyppyä ja riippuliitoa ei voi suositella perinnöllistä rytmihäiriösairautta sairastavalle.

Uinti ja muu vesiliikunta altistavat rytmihäiriökohtauksille ja äkkikuolemalle erityisesti pitkä QT-oireyhtymän LQT1-muotoa sairastavilla. Vedessä saatu lyhytkin kohtaus voisi olla kohtalokas ja aiheuttaa hukkumisen. Niinpä sairastuneelle ohjataan, ettei hän voi mennä uimaan ainakaan ilman valvontaa.

Ääriolosuhteet tulee ottaa huomioon liikuntaa ohjatessa, sillä liikunnan rasittavuus kasvaa helteellä, pakkasessa, tuulisessa säässä sekä korkeassa ilmanalassa. Silloin on tärkeää ohjata sairastunutta keventämään liikunnan tehoa ja/tai lyhentämään rasituksen kestoa. Erityishuomiota vaativat alle 0-ja yli 27-asteen lämpötiloissa tapahtuva liikunta, ilman korkea kosteusprosentti sekä korkea ilmanala. Em. olosuhteissa veren, elektrolyyttien sekä elimistön nestetasapainot vaihtelevat, mikä saattaa aiheuttaa oireita. Neste- ja suolatasapainosta tulee huolehtia, sillä se vähentää ja jopa ehkäisee rytmihäiriöitä. Helteellä tapahtuvaan liikuntaan liittyvä lyhytaikainen hikoilu ei yleensä aiheuta kaliumvajausta.

Katekoliamiiniherkkää monimuotoista kammiotiheälyöntisyyttä sairastava tulee ohjata välttämään rankkaa liikuntaa, koska liikunnan aikana elimistössä vapautuu katekoliamiinia, joka altistaa kammioperäiselle tiheälyöntisyydelle. Myös psyykkinen kuormittavuus voi aiheuttaa saman vaikutuksen ja siksi myös rentoutus- ja mielenvalmennuksenkeinot ovat tärkeässä roolissa liikuntaohjauksessa.

Mikäli perinnölliseen rytmihäiriösairauteen liittyy mahdollisuus tajunnanmenetykseen, liikuntaan liittyy suurentunut vammautumisen riski. Tästä syystä esimerkiksi painonnosto vapailla painoilla, penkkipunnerrus, laskettelu, jääkiekko, moottoripyöräily ja ratsastus eivät ole sopivia lajivalintoja. Sairastuneen turvallisuuden lisäksi tärkeänä perusteena lajien sopimattomuudelle on kanssaihmisten altistuminen vaaratilanteille. Brugadan oireyhtymän oireina voi esiintyä rytmihäiriöitä tai tajunnanmenetyskohtauksia, jotka altistavat kammiotiheälyöntisyydelle, joka taas johtaa helposti kammiovärinään. Rytmihäiriökohtaukset ilmenevät Brugadan oireyhtymässä yleensä kevyen toiminnan, levon tai unen aikana, mutta kuume lisää riskiä rytmihäiriöille.

Perinnöllistä rytmihäiriötä sairastavalla ei yleensä ole estettä osallistua fysioterapiaan, vaikka siinä käytettäisi fysikaalisia sähköisiä hoitolaitteita. Mikäli sairastuneella on sydämentahdistin, tarvitaan yksilölliset ohjeet lääkäriltä tai tahdistinvalmistajalta. Sydämentahdistin ei itsessään ole este liikunnalle, mutta se tulee ottaa liikuntaohjauksessa huomioon ja tahdistimen tyyppi sekä säädöt on hyvä olla tiedossa.

Säännöllinen ja oikein toteutettu liikunta on tärkeä osa perinnöllistä rytmihäiriösairautta sairastavan omahoitoa. Potilaan hyötyvät sydänasioihin perehtyneen fysioterapeutin ohjauksesta sopivien liikkumisen raamien omaksumiseksi, mahdollisten liikkumisen pelkojen voittamiseksi sekä liikunnalliseen elämäntapaan motivoitumiseksi. Yhteistyö potilaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten kesken on erittäin tärkeää.

 

Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla

Rytmihäiriötahdistin (ICD, CRT-D) on tulitikkuaskin kokoinen laite, joka asennetaan useimmiten ihon alle solisalaan. Laitteen sydämeen yhdistävät johdot uitetaan paikalleen laskimoita pitkin. Tahdistin seuraa sydämen rytmiä eikä estä rytmihäiriöiden syntyä, vaan tunnistaa ja hoitaa automaattisesti henkeä uhkaavat kammioperäiset rytmihäiriöt joko tahdistamalla tai sähköisellä rytminsiirrolla.

Tahdistin ei ole este liikunnalle vaan se mahdollistaa ja turvaa liikkumista. Harvinaista sydänsairautta sairastavalla sairaus ja sen ilmentymät itsessään määrittävät liikunnan annostelua ja liikuntaohjeita. Ohjaukseen ja liikkumisen raameihin vaikuttavat sydänsairauden lisäksi yksilöllinen peruskunto ja voimavarat. Sydänsairaus ilmentymineen, laite ja sen säädöt tulee tuntea, jolloin yksilöllinen liikuntaohjaus on mahdollista. Mikäli harvinaista sydänsairautta sairastavalla on sairaudesta johtuen myös sydämen vajaatoimintaa, saattaa tahdistin hoitaa myös sitä synkronoimalla sydämen toimintaa rytmihäiriötahdistinominaisuutensa lisäksi.

Kilpa- ja urakkaluontoista liikuntaa ei suositella rytmihäiriötahdistimen omaavalle, koska sydän saattaa kuormittua liian voimakkaasti, jolloin rytmihäiriötahdistin saattaa tulkita sykkeen liiallisen nousun hoidettavaksi rytmihäiriöksi ja antaa aiheettoman sähköiskun. Ammattilaisen ja tahdistimen omaavan tulee tuntea tahdistimen säädöt.

Poikkeuksena kovatehoisemman liikunnan sopivuuteen on urheilija, joka voi harrastaa kilpaurheilua luokan 1A ja 1B liikuntamuodoissa, joihin ei liity kontaktia toisiin. Edellytyksenä on, että ei ole pahanlaatuista kammiotiheälyöntisyyttä, sydän toimii normaalisti ja tahdistimen asennuksesta tai laitteen antamasta hoidosta on kulunut ainakin kuusi kuukautta. Tällöin tulee olla tehtynä rasituskoe lääkärin valvonnassa.

Tilanteet ja liikuntalajit, joissa on vaara saada isku tahdistinalueelle, eivät ole suositeltavia. Tällaisia liikuntalajeja ovat mm. jääkiekko, paini, nyrkkeily ja muut kamppailulajit. Tahdistin saattaa tulkita kovan tärinän hengenvaaralliseksi rytmihäiriöksi ja käynnistää tarpeettoman tahdistuksen. Uinnin ja sukeltamisen tulee tapahtua valvottuna ja tarkkaan harkitusti, sillä tahdistimen antaessa mahdollisen iskun vedessä aiheutuu vaaratilanne ja pahimmillaan hukkuminen. Laitesukellusta ei suositella potilaille, joilla on rytmihäiriötahdistin.

Erityisesti raskaan liikunnan sopivuudesta on hyvä keskustella laitteen säädöt ja kokonaistilanteen sydänsairauden suhteen tuntevan kardiologin kanssa. Liikunnan ammattilaisen tulee huomioida säädöt liikuntaa ohjatessa. Sykemittari ei välttämättä mittaa luotettavasti tahdistinpotilaan sykettä. Hoitavalta lääkäriltä tai laitevalmistajalta tulee myös varmistaa, onko tahdistimen omaavalla estettä käyttää esimerkiksi ammatissaan tarvitsemiaan työkaluja (esim. moottorisaha, katupora, fysikaalinen sähköhoitolaite) tai onko muita erityishuomiota tahdistimeen liittyen.

Rytmihäiriötahdistimen asennuksen jälkeen tulee noudattaa seuraavia varotoimia noin kolmen viikon ajan, jotta tahdistin saa rauhassa asettua paikoilleen tahdistintaskuun ja tahdistinjohdot alkavat arpeutua kiinni sydämeen.

  • Tahdistimen puoleisen yläraajan käyttö korkeintaan hartialinjaan/vaakatasoon/90 asteeseen.
  • Äkkinäisiä ja riuhtaisevia liikkeitä ja kovia venytyksiä välttäminen.
  • Yläraajaa ei saa jättää kokonaan käyttämättä, kevyiden päivittäisten toimien lomassa yläraajan käyttö on sallittu ja niskahartiaseutua kannattaa liikutella vetreyttävästi.
  • Kevyttä arjen toimintaa raskaamman liikunnan voi yleensä ohjata aloittamaan 1 - 3 kuukauden kuluttua tahdistimen asennuksesta eli ensimmäisen seurantakäynnin/tahdistinkontrollin jälkeen.

 

Akuutit tulehdukselliset sydänsairaudet ja liikunta

Myo-, peri- ja endokardiitti ovat akuutteja tulehduksellisia sydänsairauksia. Niiden yhteydessä vain kevyt liikkuminen ja arkiaskareet ovat sallittuja. Tärkeää on ottaa huomioon myös henkisten kuormitustekijöiden minimointi toipuessa mahdollisuuksien mukaan. Vaikka sairastuneen kuume olisi jo hellittänyt, niin hengästyttävää liikuntaa (RPE yli 11/20) tulee välttää tulehduksen yhteydessä. Akuutin tulehduksellisen sydänsairauden vaikeusasteesta riippuen em. rajoitteet kestävät yleensä 1 - 2 kuukautta. Perusteena kevyttä kovemman rasituksen rajoittamiselle on riski hengenvaarallisille rytmihäiriöille, kammiotiheälyöntisyydelle ja kammiovärinälle. Liikkumisen tulee olla kevyttä, kunnes sairastunut tuntee itsensä täysin terveeksi, hän on oireeton ja EKG on normalisoitunut. Urheilija tulee ohjata välttämään kovaa harjoittelua ja kilpailua jopa puolen vuoden ajan. Ennen säännöllisen harjoittelun aloittamista osalle suositellaan rasituskoetta, sydämen rytmin vuorokausirekisteröintiä (Holter) ja sydämen kaikukuvausta. Hoitava lääkäri määrittää liikkumisluvat ja antaa tarkemmat ohjeet aina tapauskohtaisesti.

Akuutit tulehdukselliset sydänsairaudet vaativat yleensä lääkehoitoa niin tulehduksen hillitsemiseksi kuin sydämen työkuorman ja -rytmin rauhoittamiseksi, lääkitykset tulee ottaa ohjauksessa huomioon. Mikäli akuuttia tulehduksellista sydänsairautta sairastavan liikuntaohjaus alkaa sairaalassa, niin yleensä liikkuminen aloitetaan telemetriaseurannassa ammattilaisen valvomana. Myo- ja perikardiittissa eli sydänlihaksen- ja sydänpussintulehduksessa oireita ovat tyypillisesti rintakivut ja sydämen rytmihäiriöt. Mikäli endokardiitti eli sydämen sisäkalvon tulehdus on johtanut avosydänleikkaukseen läpän / läppien vaurioitumisen seurauksena, niin toipuminen etenee sairaalakohtaisten ohjeiden mukaisesti leikkauksen jälkeen.   

 

 Krooniset sydänlihassairaudet ja liikunta

Säännöllinen ja oikein toteutettu liikunta on keskeisessä osassa kardiomyopatiaa sairastavan omahoitoa. Maltillinen liikunta sopii suurimmalle osalle sairastuneista. Liikunnan rasittavuus tulee sovittaa sairastuneen yksilöllisen tilanteen, sairauden vaikeusasteeseen ja fyysiseen kuntoon. Tiettyihin kardiomyopatioihin liittyy erityisiä liikuntasuosituksia.

Liikuntaa suositellaan kardiomyopatiaa sairastavalle monien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten hyötyjen vuoksi. Kunnon kohenemisen myötä mahdolliset sairauden aiheuttamat oireet kuten hengenahdistus ja väsyminen voivat vähentyä tai niitä on ainakin helpompi sietää. Säännöllinen liikunta keventää sydämen työkuormaa vaikuttamalla sairauden kannalta tärkeisiin mekanismeihin. Se mm. laskee leposykettä ja -verenpainetta, parantaa keuhkojen sekä lihasten toimintaa, hillitsee sympaattisen hermoston aktivaatiota, helpottaa painonhallintaa sekä kohentaa mielialaa.

Kardiomyopatiaa sairastava ohjataan liikkumaan puolesta tunnista tuntiin päivässä kunnon ja sairauden vaikeusasteen mukaan. Monipuoliseksi liikunnaksi suositellaan kestävyysliikuntaa sisältäen hyötyliikunnan ja lihaskuntoharjoittelun. Liikunta tulee aloittaa rauhallisesti ja lopettaa jäähdytellen, jotta vältetään äkilliset syke- ja verenpainevaihtelut ja näin sydämen työ on taloudellisempaa. Pitkään vain vähän liikkuneelle ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavalle arkiliikunta saattaa olla jo riittävän kuormittavaa, ainakin aluksi. Päivittäisissä toimissa käytettävien lihasryhmien, esimerkiksi reisi- ja pakaralihasten vahvistaminen on tärkeää ja parantaa sairastuneen toimintakykyä arjessa. Lihaskuntoharjoittelua ohjataan tekemään vähintään pari kertaa viikossa.

Liikunta alhaisella staattisella ja dynaamisella kuormituksella on suotavaa ja sallittua. Tällaisia liikuntamuotoja ovat esimerkiksi reipas kävely, pyöräily, omatahtinen luistelu, maltillinen patikointi, nelinpelitennis, maltillinen lihasvoimaharjoittelu pienillä painoilla, kuntopyöräily, biljardi, keilailu, kriketti, curling, ammunta ja golf. Aina on kuitenkin muistettava arvioida lajien yksilöllinen sopivuus.

Liikunnan tehoa määrittää oleellisesti sairastuneen sydämen kokonaistilanne, rytmihäiriöherkkyys ja sydämen vajaatoiminnan vaikeusaste. Liikunnan teho on sopiva, kun se tuntuu hieman tai kohtalaisesti kuormittavalta. Rasitustuntemuksena pääsääntöisesti sopii RPE-asteikolla arvioituna kevyt – hieman rasittava liikunta (RPE 11-13/20). Monelle toimii muistisääntö ”pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta”. Osalle kardiomyopatiaa sairastavista sopii jopa rasittavalla tasolla (RPE 15-16/20) liikkuminen, ainakin lyhytkestoisesti / intervallityyppisesti. Liikunnan tulee tuolloin olla oireetonta ja liikuntasuorituksesta tulee palautua hyvin.

Restriktiivistä tai dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavien liikuntaohjeet noudattavat pääsääntöisesti sydämen vajaatoimintapotilaan liikuntaohjeita. Karkeasti voi sanoa, että mitä vaikeampi sydämen vajaatoiminta on, sitä kevyempi on rasitustaso kokonaisuudessaan. Sydämen vajaatoiminnan akuuttivaiheessa liikuntaa ei tule harrastaa ja ainoastaan kevyt liikunta on sallittua. Aktiivisemman liikunnan voi aloittaa, kun sairaus on pysynyt vakaana eli sydämen vajaatoiminnan oireet poissa vähintään muutaman viikon ajan. Liikunta ei saa aiheuttaa hengenahdistusta, rytmihäiriöitä, huimausta, normaalista poikkeavaa väsymystä eikä turvotuksia saa olla. Liikunnan ja siitä toipumisen pitää tuntua miellyttävältä.

Kardiomyopatiapotilaalle eivät sovi voimakkaat, pitkäkestoista fyysistä rasitusta tai ponnistamista vaativat voimailulajit. Ääriolosuhteet kuten liikkuminen kylmässä, tuulisessa, kuumassa tai korkeassa ilmanalassa ja niiden rasitusta nostava vaikutus tulee ottaa huomioon. Liikunnan aikana ja sen jälkeen ei saa ilmaantua hengenahdistusta, rytmihäiriöitä tai muita oireita. Liikunnan tehoa ohjataan keventämään tai keskeyttämään liikunta, jos sen aikana ilmenee uupumista, heikotusta tai huonovointisuutta. Poikkeava väsymys liikunnan jälkeisenä päivänä voi viitata siihen, että rasitus on ollut liian suuri. Hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä kehittävän liikunnan aikana saa hieman hengästyä, mutta kovaa hengästymistä tai hengenahdistusta on syytä välttää. On tärkeää, että kardiomyopatiaa sairastava osaa erottaa hengästymistuntemuksen ja hengenahdistuksen toisistaan ja tunnistaa mahdolliset muutokset voinnissaan.

Hypertrofista eli paksuntavaa kardiomyopatiaa ja arytmogeenistä oikean kammion kardiomyopatiaa (ARVD/C) sairastavan tulee noudattaa malttia liikunnassa, koska siihen voi liittyä hengenvaarallisen rytmihäiriön ja äkkikuoleman vaara, varsinkin hyvin rasittavan liikunnan tai kovan ruumiillisen ponnistuksen yhteydessä. Hypertrofinen kardiomyopatia on yleisin nuorten ja urheilijoiden äkkikuoleman syy. Arytmogeenistä oikean kammion kardiomyopatiaa sairastaville ei suositella uintia. Sairastuneita tulee kuitenkin rohkaista ja kannustaa aktiiviseen ja säännölliseen liikuntaan sekä terveellisiin elintapoihin. Lievästi tai kohtalaisesti rasittavat liikuntamuodot sopivat yleensä em. sairauksia sairastaville. Niiden yhteydessä on hyvä oppia pysymään oirekynnyksen alapuolella. Sopivia lajeja voivat olla esimerkiksi pyöräily, nelinpelitennis, uinti (ellei ole tajuttomuuskohtauksia), golf ja luistelu. Ennen liikuntaharrastuksen aloittamista on hyvä tehdä kliininen rasituskoe lääkärin valvonnassa, koska se antaa fysioterapeutille eväitä liikuntaohjauksen tueksi. Jos koe sujuu ongelmitta, liikuntaa voi ohjata harrastamaan turvallisesti kokeesta saadun tiedon valossa.

Kilpaurheilu ja muu fyysinen äärirasitus eivät yleensä sovi hypertrofista ja trapekuloivaa kardiomyopatiaa sairastavalle. Tällaisia lajeja saattavat olla esimerkiksi koripallo, jääkiekko, pikajuoksu ja tenniksen kaksinpeli. Useimmiten raskaat fyysiset työtehtävät, tai yö- ja vuorotyö eivät ole välttämättä sopivia hypertrofista tai trapekuloivaa kardiomyopatiaa sairastaville. Mahdolliset tajunnanhäiriöt on otettava huomioon, jos työssä tai harrastuksessa on loukkaantumisen vaara, kuten korkealla työskentelyssä, painonnostossa, ratsastuksessa ja sukelluksessa. Suositus koskee kaikkia riippumatta iästä, sukupuolesta, oireista, taudin tyypistä tai hoidosta. Kevyempi, vain vähän rasittava kilpailullinen urheilu eli luokan 1A lajit saattavat olla sopivia. Oireettomilta geenivirheen kantajilta ei ole tarvetta kieltää kilpaurheilua, jos suvussa ei ole ollut äkkikuolemia ja sydämen mahdolliset rakenneviat ja rytmihäiriötaipumus on suljettu pois. Uusinta-arvio on syytä tehdä säännöllisesti lääkärin arvion mukaan.

Trapekuloivassa kardiomyopatiassa liikuntaohjauksen suuntaviivoja määrittävät yleensä sydämen vajaatoiminta ja sen vaikeusaste sekä mahdolliset rytmihäiriöt. Niin trapeukuloivassa kun hypertrofisessakin kardiomyopatiassa saattaa olla pulmonaalipaineen noususta johtuvaa keuhkovastuksen nousua ja tromboembolisiset komplikaatiot ovat mahdollisia.

Muillekaan kroonista sydänlihassairautta sairastavalle kilpaurheilu ei ole yleensä suositeltavaa. Poikkeuksena on dilatoivaan kardiomyopatiaan sairastunut urheilija, jolla ei ole oireita eikä suvussa äkkikuolemia, vasemman kammion ejektiofraktio on vähintään 40 prosenttia, verenpaineen vaste liikuntaan normaali eikä hänellä ei ole vaikeita kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Tällainen henkilö voi harrastaa kilpaurheilua luokan 1A ja 1B lajeissa.

Kardiomyopatiaa sairastavan tulee aina keskustella urheilemisesta hoitavan lääkärinsä kanssa. Yksilöllisten suositusten tulee perustua riittäviin tutkimuksiin. Turvallisuussyistä kilpaurheilua harrastaville voi ainakin suositella lääkärin valvomaa kliinistä rasituskoetta ennen kovatehoisen harjoittelun aloittamista.

Mikäli kardiomyopatiaa sairastava ei pysty kestävyysliikunnan avulla kuormittamaan riittävästi hengityselimistöään ja / tai sisäänhengityksen maksimaalinen voima (MIP) on alentunut, on suositeltavaa tehdä sisäänhengitystä tehostavaa harjoittelua esimerkiksi ThresholdIMT-laitteen avulla. Mikäli kardiomyopatiaa sairastavalla on rytmihäiriötahdistin, niin se tulee ottaa ohjauksessa huomioon. Katso Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla. Sairaus ilmentymineen, laite ja sen säädöt tulee tuntea, jolloin yksilöllinen liikuntaohjaus on mahdollista.

Mikäli kardiomyopatia johtaa sydämensiirtoon, siihen liittyvään liikuntaohjaukseen on olemassa omat ohjeet sydämensiirrosta ja liikunnasta. Potilaan lääkitykset tulee ottaa liikuntaa ohjatessa huomioon. Mikäli potilaalla on verenohennuslääkitys, niin verenvuotovaaran vuoksi hänelle ei sovellu lajit, jotka voivat aiheuttaa verenvuotovaaraa. Osalla sairastuneista on beetasalpaajalääkitys ja siksi pidempi lämmittely ennen liikuntaa on tarpeen. Hyvä on ymmärtää myös beetasalpaajien muita mahdollisia sivuvaikutuksia kuten lievä verenpaineen lasku, levottomuus yöunen aikana sekä varpaiden ja sormien palelu. Usein sivuvaikutukset häviävät, kun elimistö tottuu lääkitykseen.

Mieluisan ja turvallisen liikkumisen onnistumiseksi ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseksi jokaisen kardiomyopatiaa sairastavan tulee saada liikuntaohjausta sydänasioihin perehtyneeltä fysioterapeutilta. Kardiomyopatiapotilaiden hoitoon osallistuvien fysioterapeuttien, vajaatoimintahoitajien sekä lääkärien yhteistyö on erittäin tärkeää.

   

Sydänsarkoidoosi ja liikunta

Sairauden moninaisuuden vuoksi yleisiä liikuntasuosituksia ei voi antaa sydänsarkoidoosia sairastaville. Suositeltava liikunta riippuu sairauden ilmentymistä. Sydänsarkoidoosin oireina voi olla sydämen sähköisen toiminnan häiriöitä ja /tai sydämen vajaatoimintaa. Pelkkä eteis-kammiokatkos ei rajoita liikuntaa enempää kuin muukaan tahdistinhoito.

Mikäli sydänsarkoidoosia sairastavalla on oireena sydämen vajaatoimintaa, niin se ja sen vaikeusaste määrittää liikuntaohjauksen suuntaa ja raameja. Vajaatoiminnan mahdollisesti akutisoituessa tulee rasitustaso laskea kevyelle tasolle. Vajaatoiminnan oireiden tulee olla poissa vähintään kolmen viikon ajan ennen maltillista nousujohteista rasitustason lisäämistä. Oleellista on, että sairastunut osaa tunnistaa mahdolliset vajaatoiminnan oireet ja muutoinkin vointinsa vaihtelut kuitenkaan itseään liiaksi tarkkailematta.

Sarkoidoosia sairastavalle eivät välttämättä sovi voimakkaat, pitkäkestoista fyysistä rasitusta tai ponnistamista vaativat voimailulajit. Ääriolosuhteet kuten liikkuminen kylmässä, tuulisessa, kuumassa tai korkeassa ilmanalassa ja niiden rasitusta nostava vaikutus tulee ottaa huomioon. Liikunnan aikana ja sen jälkeen ei saa ilmaantua hengenahdistusta, rytmihäiriöitä tai muita oireita. Liikunnan tehoa ohjataan keventämään tai keskeyttämään liikunta, jos sen aikana ilmenee uupumista, heikotusta, hengenahdistusta tai huonovointisuutta. Poikkeava väsymys liikunnan jälkeisenä päivänä voi viitata siihen, että rasitus on ollut liian suuri.

On tärkeää, että sarkoidoosia sairastava osaa erottaa hengästymistuntemuksen ja hengenahdistuksen toisistaan ja tunnistaa mahdolliset muutokset voinnissaan. Mahdolliset rytmihäiriöt on otettava myös ohjauksessa huomioon. Mikäli sarkoidoosia sairastavalla on rytmihäiriötahdistin, otetaan tahdistimeen liittyvät ohjeet huomioon. Kts. Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla.

Muiden elinten ja erityisesti keuhkojen oireet sekä tulehduksen yleisoireet aiheuttavat lisähuomioita ohjaukseen. Sydänsarkoidoosin pitkään kestänyt tai jatkuva kortikosteroidilääkitys altistaa osteoporoosille. Sarkoidoosia sairastavalle tuleekin siksi ohjata myös alaraajoja kuormittavaa liikuntaa. On hyvä ymmärtää myös muita kortisonilääkityksen sivuvaikutuksia kuten turvotukset ja unihäiriöt, jotka vaikuttavat vointiin arjessa. Mikäli potilaalla on verenohennuslääkitys, niin verenvuotovaaran vuoksi hänelle ei sovellu lajit, jotka voivat aiheuttaa verenvuotovaaraa. Mikäli hänellä on beetasalpaajalääkitys, niin usein pidempi lämmittely ennen liikuntaa on tarpeen. Hyvä on ymmärtää myös beetasalpaajien muita mahdollisia sivuvaikutuksia, kuten lievä verenpaineen lasku, levottomuus yöunen aikana sekä varpaiden ja sormien palelu. Usein sivuvaikutukset häviävät, kun elimistö tottuu lääkitykseen. Mikäli sarkoidoosi johtaa sydämensiirtoon, on siihen liittyvään liikuntaohjaukseen olemassa omat sydämensiirto ja liikunta -ohjeet.

Liikunnalla on positiivisia vaikutuksia sydänterveyteen. Sydämen työkuorma kevenee verenkiertoa, hengitystä ja lihasten aineenvaihduntaa tehostamalla sekä vähentämällä sympaattisen hermoston kiihtynyttä toimintaa. Liikunta parantaa toimintakykyä ja selviytymistä arjessa sekä elämänlaatua. Liikunta vähentää mahdollisia sydämen vajaatoiminnan oireita kuten väsymystä ja hengenahdistusta tai ainakin niitä on helpompi sietää paremmassa fyysisessä kunnossa. Liikunnan positiivinen vaikutus mielialaan on tärkeässä roolissa.

Sydänsarkoidoosia sairastava ohjataan liikkumaan puolesta tunnista tuntiin päivässä, kunnon ja sairauden vaikeusasteen mukaan. Monipuoliseksi liikunnaksi suositellaan kestävyysliikuntaa, hyötyliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua. Liikunta tulee aloittaa rauhallisesti ja lopettaa jäähdytellen, jotta vältetään äkilliset syke -ja verenpainevaihtelut ja näin sydämen työ on taloudellisempaa. Pitkään vain vähän liikkuneelle ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavalle arkiliikunta saattaa olla jo riittävän kuormittavaa, ainakin aluksi. Päivittäisissä toimissa käytettävien lihasryhmien esimerkiksi reisi- ja pakaralihasten vahvistaminen on tärkeää ja parantaa toimintakykyä arjessa. Lihaskuntoharjoittelua ohjataan tekemään vähintään pari kertaa viikossa.

Vähintään kevyt liikunta sopii kaikille sydänsarkoidoosia sairastaville. Liikunnan teho on sopiva, kun se tuntuu hieman tai kohtalaisesti kuormittavalta. Rasitustuntemus RPE-asteikolla arvioituna on kevyt – hieman rasittava (RPE 11-13/20), osalle sydänsarkoidoosia sairastavista sopii jopa rasittavalla tasolla (RPE 15-16/20) liikkuminen, ainakin lyhytkestoisesti / intervallityyppisesti. Sairauden yksilölliset ilmentymät määrittävät tehon. Pääsääntöisesti kuitenkin pidempikestoisen liikunnan aikana pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta. Liikuntasuorituksesta tulee palautua hyvin.

Sydänsarkoidoosia sairastavalle eivät välttämättä sovi voimakkaat, pitkäkestoista fyysistä rasitusta tai ponnistamista vaativat voimailulajit. Ääriolosuhteet kuten liikkuminen kylmässä, tuulisessa, kuumassa tai korkeassa ilmanalassa ja niiden rasitusta nostava vaikutus tulee ottaa huomioon. Liikunnan aikana ja sen jälkeen ei saa ilmaantua hengenahdistusta, rytmihäiriöitä tai muita oireita. Liikunnan tehoa ohjataan keventämään tai keskeyttämään liikunta, jos sen aikana ilmenee uupumista, heikotusta tai huonovointisuutta. Poikkeava väsymys liikunnan jälkeisenä päivänä voi viitata siihen, että rasitus on ollut liian suuri. On tärkeää, että sydänsarkoidoosia sairastava osaa erottaa hengästymistuntemuksen ja hengenahdistuksen toisistaan ja tunnistaa mahdolliset muutokset voinnissaan.

Säännöllinen liikunta oikein annosteltuna on tärkeää ja oleellinen osa sydänsarkoidoosia sairastavan omahoitoa. Jokaisen sydänsarkoidoosia sairastavan tulee saada liikuntaohjausta sydänasioihin perehtyneeltä fysioterapeutilta. Yhteistyö sarkoidoosia sairastavan hoitoon osallistuvien ammattilaisten kesken on erittäin tärkeää sopivan, riittävän tehokkaan ja turvallisen liikunnan raamien löytymiseksi ja liikunnallisen elämäntavan saavuttamiseksi. 

   

Jättisolumyokardiitti ja liikunta

Jättisolumyokardiittia sairastavalle ei voida antaa yleisiä suosituksia liikuntaan sairauden moninaisuuden vuoksi. Jättisolumyokardiittia sairastavat saattavat olla taudinkuvaltaan hyvin erilaisia mm. sairastumisnopeudeltaan, oireiltaan ja hyvin eri sydämen osat saattavat olla affisioituneina. Moni jättisolumyokardiittia sairastava joutuu jo ensimmäisen sairaalahoitonsa aikana sydämensiirtoon, joten liikunta on ajankohtaista vasta siirron jälkeen. Sydämensiirtoon liittyvään liikuntaohjaukseen on omat ohjeet.

Sairauden ennuste on parantunut viime vuosina nykyaikaisen, useamman eri immunosupressiolääkkeen käsittävän hoidon myötä. Joidenkin potilaiden kohdalla on mahdollista, että sairaus menee ns. remissioon. Suositeltava liikunta siis riippuu sairauden ilmentymistä ja näin ollen annettavat liikuntasuositukset voivat olla hyvinkin erilaisia eri henkilöille.

Liikunnalla on positiivisia vaikutuksia sydänterveyteen. Oikein toteutettuna se keventää sydämen työkuormaa parantamalla verenkiertoa, keuhkojen toimintaa sekä lihaksiston aineenvaihduntaa ja näin saattaa helpottaa sairauden oireita. Liikunta parantaa toimintakykyä, sairastuneen selviytymistä arjessaan sekä elämänlaatua. Säännöllinen liikunta oikein annosteltuna on tärkeää ja oleellinen osa omahoitoa vähintäänkin toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja mahdollisuuksien mukaan kohentamiseksi.

Mikäli jättisolumyokardiitti aiheuttaa oireena sydämen vajaatoimintaa, sanelee se ja sen vaikeusaste paljolti liikuntasuosituksien suuntaa. Vajaatoiminnan mahdollisesti akutisoituessa tulee rasitustaso laskea kevyelle tasolle. Vajaatoiminnan oireiden tulee olla poissa vähintään kolmen viikon ajan ennen maltillista nousujohteista rasitustason lisäämistä. Oleellista on, että sairastunut osaa tunnistaa mahdolliset vajaatoiminnan oireet ja muutoinkin vointinsa vaihtelut kuitenkaan itseään hysteerisesti tarkkailematta.

Myös mahdolliset rytmihäiriöt ja mahdollinen tahdistin tulee ottaa liikuntaohjauksessa huomioon. Kts. Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla.

Sairastumisen alkuvaiheessa tai mahdollisten pahenemisvaiheiden yhteydessä potilaalle ohjataan vain korkeintaan kevyesti rasittavia toimia kuten muissakin myokardiiteissa. Vakaassa vaiheessa liikunta voi olla rasittavuudeltaan kevyttä – hieman rasittavaa (RPE 11-13/20), jopa rasittavaa (RPE 15/20) mikäli kokonaistilanne ei aseta sille esteitä. Rasittavalle liikunnalle edellytyksenä on, että sydämen ejektiofraktio (EF) on yli 40 %, liikunta on oireetonta ja liikunnasta palautuminen on hyvää. Kilpaurheilua tai siihen verrattavaa liikuntaa ei voi suositella, koska pidempiaikaista tutkimusnäyttöä ko. potilasryhmän kohdalla ei sen turvallisuudesta ole. Samasta syystä pidempikestoisessa rasituksessa rasitustaso voi olla turvallisempi pitää kevyestä hieman rasittavaan.

Liikunnan annostelussa tärkeää on, että jättisolumyokardiittia sairastava osaa arvioida rasituksensietoaan, tunnistaa muutokset voinnissaan ja osaa säädellä liikunnan rasittavuutta kokonaisvointinsa mukaan. Sairauden luonteen vuoksi erityisen huomionarvoista on, että rasitusta tulee vähentää ja rasitus tulee laskea kevyelle tasolle, mikäli ilmenee oireita tai minkäänlaisia tulehduksen merkkejä kuten flunssaa.

Vakaassa vaiheessa kestävyysliikuntaa suositellaan puolesta tunnista tuntiin päivässä, vähintään 3 – 4 päivänä viikossa. Liikunta-annoksen voi ohjata kokoamaan useammasta lyhyemmästä liikuntahetkestä tarvittaessa. Lihaskuntoharjoittelua suositellaan 2 – 3 kertaa viikossa, painottaen erityisesti suurien lihasryhmien harjoittamista.

Lämmittely ja jäähdyttely ovat erityisen tärkeitä, jotta sydämen työskentely olisi mahdollisimman taloudellista ja vältettäisi voimakkaat syke- ja verenpainevaihtelut ja näin myös riski mahdollisiin rytmihäiriöihin olisi pienempi. Liikuntaa vasta aloittelevaa tai akuutimman vaiheen jälkeen tehokkaampaan liikuntaan palaavaa ohjataan maltillisuuteen ja nousujohteiseen liikunnan lisäämiseen.

Pitkään kestäneen tai jatkuvan kortisonilääkityksen vuoksi alaraajoja vahvistavaa liikuntaa tulee ohjata osteoporoosin ehkäisemiseksi. On hyvä ymmärtää myös muita kortisonilääkityksen sivuvaikutuksi, kuten turvotukset ja unihäiriöt, jotka vaikuttavat vointiin arjessa. Mikäli potilaalla on verenohennuslääkitys, niin verenvuotovaaran vuoksi hänelle ei sovellu lajit, jotka voivat aiheuttaa verenvuotovaaraa. Mikäli hänellä on beetasalpaajalääkitys, niin pidempi lämmittely ennen liikuntaa on tarpeen. Hyvä on ymmärtää myös beetasalpaajien muita mahdollisia sivuvaikutuksia, kuten lievä verenpaineen lasku, levottomuus yöunen aikana sekä varpaiden ja sormien palelu. Usein sivuvaikutukset häviävät, kun elimistö tottuu lääkitykseen.

Mieluisan ja turvallisen liikkumisen onnistumiseksi ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseksi jättisolumyokardiittia sairastavan tulee saada liikuntaohjausta sydänpotilaiden fysioterapiaan perehtyneeltä fysioterapeutilta. Usein dramaattistenkin sairastumisen alkuvaiheen käänteiden jälkeen sairastuneilla saattaa esiintyä pelkoja liikkumista kohtaan. Liikuntaohjauksessa korostuukin rohkaisu sopivatehoisen liikunnan harrastamiseen sairauden asettamissa ja usein vaihtelevissakin raameissa. Fysioterapeuttien, vajaatoimintahoitajien sekä potilaita hoitavien lääkärien yhteistyö on erittäin tärkeää yksilöllisiä liikuntaohjeita suunniteltaessa ja potilaalle sopivaa rasitustasoa mietittäessä.

   

Sydänlihaksen kertymäsairaudet ja liikunta

Fabryn tautiin, hemokromatoosiin ja amyloidoosiin liittyy sydämen vajaatoiminta, rytmihäiriöiden ilmeneminen, mahdollinen sydämentahdistin ja sydämensiirto, joten liikuntasuositukset noudattavat erityisiä ohjeita. Sydämensiirtoon liittyvään liikuntaohjaukseen on omat ohjeensa.

Liikunta parantaa toimintakykyä ja sairastuneen selviytymistä arjessaan sekä elämänlaatua. Liikunta keventää sydämen työkuormaa tehostamalla hengitystä ja verenkiertoa sekä lihasten voimaa. Säännöllinen liikunta oikein annosteltuna on tärkeää ja oleellinen osa sydänlihaksen kertymäsairautta sairastavan omahoitoa vähintäänkin toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja mahdollisuuksien mukaan kohentamiseksi.

Suositeltava liikunta riippuu sairauden ilmentymistä. Jos sairauteen liittyy sydämen vajaatoimintaa, liikuntasuosituksia määrittelee vajaatoiminnan vaikeusaste ja sairastuneen kokonaisvointi. Rytmihäiriötahdistimen omaavien kohdalla otetaan myös tahdistimiin liittyvät ohjeistukset huomioon. Kts. Rytmihäiriötahdistin harvinaista sydänsairautta sairastavalla.

Sydänlihaksen kertymäsairautta sairastava hyötyy sydänasioihin perehtyneen fysioterapeutin liikuntaohjauksesta. Yhteistyö potilasta hoitavien ammattilaisten kesken on tärkeää yksilöllisen ja sopivan rasitustason löytymiseksi kullekin potilaalle.  

   

Keuhkovaltimoiden verenpainetauti ja liikunta

Säännöllinen liikunta on tärkeässä osassa keuhkovaltimoiden verenpainetautia sairastavan omahoitoa lääkehoidon ja muun hoidon ohella. Oikein toteutettuna liikunta parantaa suorituskykyä ja elämänlaatua, lievittää sairauden oireita ja helpottaa selviytymistä arjessa. Liikunta voi vaikuttaa myönteisesti sairauden ennusteeseen. Se parantaa hengityslihasten toimintaa, keuhkotuuletusta, lihasten hapenottokykyä sekä lihasvoimaa - näistä jokaiseen tulee pyrkiä vaikuttamaan sairauden aiheuttamien muutosten vuoksi.

Liikunnan annostelua ohjatessa on tärkeää huomioida sairastuneen vointi ja sen vaihtelut. Vakaassa vaiheessa säännöllinen kevyt tai hieman rasittava liikunta on suositeltavaa. Se tulee aina aloittaa alkulämmittelyllä ja lopettaa jäähdytellen. Rasitusta ohjataan tauottamaan tarpeen mukaan. Liikuntasuorituksesta palautuminen tulee tuntua miellyttävältä.

Rasituksen tulee olla kevyttä, mikäli ilmaantuu oireita kuten tavallista herkempää hengästymistä, normaalista poikkeavaa väsymistä tai rasituksesta palautuminen on poikkeavan hidasta. Liikuntahetkiä voi myös lyhentää ja koota useammista pienistä liikuntahetkistä. Aktiivista liikuntaa tulee välttää, mikäli esiintyy hengenahdistusta, turvotuksia, rintakipuja tai on infektiotauti. Tärkeää on, että oppii tunnistamaan omaa rasituksensietoa ja mahdollisia oireitaan osatakseen säännöstellä liikuntaa itselleen sopivaksi. Liikunta tulee aloittaa maltillisesti ja lisätä määrää nousujohteisesti mahdollisuuksien ja voinnin mukaan.

Kestävyysliikuntaa suositellaan puolesta tunnista tuntiin, mielellään päivittäin. Rasitustaso ohjataan pitämään kohtalaisen matalatehoisena varsinkin pidempikestoisessa harjoittelussa, etteivät lihakset ala kärsiä hapenpuutteesta. Liikunnan aikana tulee pyrkiä sykkeen osalta alle 120 lyöntiä minuutissa ja happikyllästeisyyden osalta yli 85 prosenttiin. Herkästi hengästyvää potilasta on hyödyllistä ohjata harjoittelemaan siten, ettei useampi lihasryhmä tee työtä samanaikaisesti. Esimerkiksi kävely saattaa olla sauvakävelyä paremmin siedettävä ja kuntopyöräily crosstraineria paremmin siedettävä.

Lihasvoimaa tulee harjoittaa useampana päivänä viikossa. Erityisesti alaraajalihasten harjoittaminen on sairauden ja toimintakyvyn kannalta hyödyllistä. Voimaharjoittelussa kuormat voivat olla kohtalaisia, kun sarjat pysyvät maltillisina. Sarjojen määrä vaihtelee voinnin mukaan. Kontaktiurheilua ja suuren loukkaantumisriskin lajeja on syytä välttää, koska varfariinihoitoon liittyy suurentunut verenvuodon vaara.

Koska sairauteen liittyy epänormaali verenvirtaus keuhkovaltimoissa, on keuhkotuuletusta tärkeää tehostaa harjoittelun avulla. Ammattilaisen tulee ohjata potilaalle hyvä hengitystekniikka ja pallean käyttö parhaan mahdollisen hengityskapasiteetin käyttöön saamiseksi. Hengityksen tehostamiseen on olemassa useita tekniikoita ja harjoitusvälineitä, joista ammattilainen valitsee sairastuneelle sopivimman. Hengitysharjoittelua on erityisen tärkeää ohjata, mikäli sairastunut ei pysty kestävyysliikunnan avulla harjoittamaan hengitystään riittävän tehokkaasti, hengitystekniikka on puutteellinen tai maksimaalinen sisäänhengitysvoima (MIP) on alentunut. Usein sairastunut kaipaa ohjausta keinoihin hengityksensä rentouttamiseksi.

Mikäli keuhkovaltimoiden verenpainetauti johtaa sydämensiirtoon, on siihen liittyvään liikuntaohjaukseen omat ohjeensa. Jokaisen keuhkovaltimoiden verenpainetautia sairastavan tulee saada liikuntaohjausta asiantuntevalta fysioterapeutilta. Liikunta kannattaa aloittaa ohjatusti ammattilaisen kanssa. Yhteistyö potilaita hoitavien ammattilaisten välillä on erittäin tärkeää.

Työryhmä

Heidi Mahrberg, ft, Tays Sydänsairaala Oy 

Annukka Alapappila, TtM, ft Sydänliitto

Päivitetty 25.2.2019

Lue lisää