Sydänviikko 23.-30.4.2017

Sydänviikko 2017

Sydänviikko 23.-30.4.2017 viestii ihmisten voimavarojen vahvistamisen teemoja ja tekoja. Yhtenä kampanjatekona ja läheisyyden osoituksena tullaan näkemään halauksia.

Lue Sydänviikon toimintavinkit yhdistyksille.

Sydänviikolla 23.–30.4.2017 vahvistetaan voimavaroja

Sydänliitto on perinteisesti edistänyt sydänterveyttä sekä ennaltaehkäsevästi että sairastuneita tukien. Uudessa strategiassa näiden tuttujen näkökulmien rinnalle on nostettu voimavarojen lisääminen. Sydänviikko on oiva hetki tuoda näkyviin nämä kaikki kolme näkökulmaa.
 
Sydänviikolla 2017 korostamme jaksamisen, ihmissuhteiden ja myönteisten tunteiden merkitystä elämässä – sen iloissa ja suruissa. Näin itse kunkin voimavarat lisääntyvät ja perinteisiä viestejämme fiksuista elintavoista jaksaa paremmin ottaa vastaan ja viedä eteen päin.
 
Hyvän olon ja jaksamisen vahvistaminen on läsnä yhdistysten arkiseltakin tuntuvassa toiminnassa. Voimavaroja vahvistavaa sydänyhdistystoimintaa kannattaa tehdä näkyväksi, koska tutkimusten mukaan stressi, eristäytyneisyys, huono sosioekonominen asema ja kielteisyys ovat sydänterveyden merkittäviä riskitekijöitä. Läsnäolo, kosketus ja yhteisöllisyys torjuvat yksinäisyyttä ja lievittävät stressiä.

Tuija Brax

Sydänviikon toimintavinkit yhdistyksille

Hyvä mieli ja ilo – ideat rullaamaan!

Tässä joitain ideoita, joiden avulla voitte nostaa esiin voimavarojen ja jaksamisen vahvistamista Sydänviikolla. Voitte keksiä näiden innoittamana muita tapoja teeman esille tuomiseen.

  • Pyytäkää tapahtumassanne ihmisiä jakamaan oman elämänsä voimavara-moton tai -lauseen. Tehkää valmiiksi erivärisiä ja/tai -muotoisia papereita ja kerätkää motoista ja lauseista yhteinen voimavaraseinä tai -taulu.
  • Kirjoittakaa paperilapuille hyvinvointia vahvistavia lauseita ja mottoja, joista osallistujat voivat ottaa itselleen yhden mukaan – laitetaan voimavarat kiertämään!
  • Kirjoittakaa papereille jaksamiseen ja mielen hyvinvointiin liittyviä lauseen alkuja, joita tapahtuman kävijät voivat jatkaa. Voitte valita lauseisiin teeman, esim. luonto tai ystävyys. 
  • Kerätkää valokuvia voimaa antavista asioista (esim. oman elämäni voimapaikka). Kuvia voi lähettää ystäville tai niistä voi pystyttää näyttelyn.
  • Lähtekää luontoon retkelle, virkistäytymään, metsäretriitille, yhteislaulamaan ta vaikka kokoustamaan. Järjestäkää luontokirkko tai pistäkää pystyyn luontokuntosali. 
  • Järjestäkää rastirata, jonka yhtenä rastina on halaus.
  • Voimavarat, mielenterveys ja jaksaminen luennon aiheena.
  • Vahvistakaa hyvää oloa kulttuurielämyksillä: laululla, tanssilla, leikeillä, runoilla ja teatterilla.
  • Tutustukaa mielenterveysseuran harjoituksiin 
     

Tavataan kaupassa!

Sydänviikon hyvän mielen ja halauksen teemaa mukaillen Sydänmerkki on mukana menossa herkullisen hyvänolon ruuan kanssa. Valitkaa tästä yhdistyksellenne mieluisin tapa toimia – tai vaikka kaikki.

1. Järjestä ”Hyvän mielen päivä” kaupassa

Ota yhteyttä paikalliseen kauppiaaseen ja ehdota myymälään Sydänmerkin Hyvän mielen päivää. Kauppaan tulijoille voidaan jakaa kuluttajaesitteitä ja vihkonen, jossa on reseptejä. Reseptivinkeistä ja valmiista tuotevinkeistä saa koottua vaikkapa kokonaisen herkullisen ”Hyvän mielen menun”.

Esimerkkireseptien tuotteet voi koota myös valmiiksi näytteille, jotta ruokaostoksille menijä tietää mitä etsiä. Näin Sydänmerkki tulee tunnetuksi ja kauppias saa lisää myyntiä tuotteille. Palkitkaa esim. 10 ensimmäistä Sydänmerkki-tuotteita ostavaa asiakasta Sydänmerkin kauppakassilla.

Tilaa siis liitosta maksuton kauppapaketti. Paketissa saat merkintävälineitä Sydänmerkki-tuotteiden kauppanäkyvyyden parantamiseksi, Hyvän mielen ruokaa -esitteitä, Sydänmerkki-esitteitä ja Sydänmerkki-kasseja. Muista myös ilmoittaa tilatessasi, missä ja milloin tapahtuma järjestetään. Kirjaathan päivän myös Killan tapahtumakalenteriin!

2. Laita hyllymerkinnät kuntoon

Sydänmerkin omaavia tuotteita tulee koko ajan lisää. Sovi oman kauppiaasi kanssa, että voit tarkistaa vanhojen tuotteiden merkinnät ja merkitä samalla uudet tuotteet hyllyyn Sydänmerkki-tunnuksella. Tilaa merkintävälineitä samalla kun tilaat kauppapaketin. Tutustu uutuustuotteisiin.

3. Muita tapoja viettää Sydänviikkoa Sydänmerkin parissa

  • Leivo suolaisia ja makeita leivonnaisia esim. myyjäisiin ja muihin varainkeruutapahtumiin. Katso parhaat reseptit.
  • Etsi omaankin ostoskoriisi ainakin yksi uusi Sydänmerkki-tuote, jota et ole aiemmin maistanut. 
  • Seuraa Sydänmerkkiä Facebookissa ja jaa Sydänviikon reseptivinkkejä eteenpäin!
Miksi valita Sydänmerkki-tuote? Vastauksia kuluttajien kysymyksiin kaupassa.
  • Helpota ja nopeuta kauppareissujasi. Sinun ei tarvitse enää lukea pakkauksien tuoteselosteita ja ravintosisältöjä – riittää kun valitset ostoskoriisi tuotteita, joissa on Sydänmerkki. Aina hyvä vaihtoehto terveyden kannalta.
  • Miten Sydänmerkki eroaa muista tuotteista? Tuoteryhmässään Sydänmerkki kertoo, että ko. tuote on terveellisempi vaihtoehto suolan, rasvan laadun ja määrän tai sokerin määrän suhteen. Myös kuitupitoisuus on suurempi.
  • Sydänmerkin reseptipankissa on yli 300 ruokaohjetta joka lähtöön. Hyödyntämällä ohjeita ja niissä mainittuja Sydänmerkki-tuotteita, voit helposti parantaa omaa ja perheesi ruokavaliotasi terveellisempään suuntaan – mausta tinkimättä.

Seuraa kevään etenemistä

Sydänliitto on mukana Luonto-Liiton Kevätseurannassa, jossa tutkitaan kevään edistymistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Seurannan kohteena on yhteensä 41 vakiolajia ja vuosittain vaihtuvat teemalajit.

Kevätseurannassa tarkkaillaan kahta asiaa: ensihavaintoja ja lajien runsastumista. Ensihavaintoja voi kirjata milloin vain. Lajien runsautta arvioidaan kaksiportaisella asteikolla seitsemänä Kevätseuranta-viikonloppuna: 11.-12.3., 25.-26.3., 8.-9.4., 22.-23.4., 6.-7.5., 20.-21.5. ja 3.-4.6. (+ yksi omavalintainen viikonloppu)

Yksi Kevätseuranta-viikonlopuista osuu sopivasti Sydänviikolle, ja mikäs sen parempi tekosyy luontoon lähtemiselle! Lähetämme tarkempaa tietoa Kevätseurannan toteuttamisesta alkuvuodesta 2017. Lue lisää osoitteesta www.kevatseuranta.fi

Järjestä luontoretki

  • Metsäretkellä tehdään aistiharjoituksia – miltä luonto tuoksuu, kuulostaa, tuntuu, maistuu? Kerätkää villiyrttejä ja -vihanneksia. Metsään voi ottaa lapsenlapset mukaan ja keksiä yhteisiä leikkejä.
  • Linturetkelle otetaan mukaan eväät ja kiikarit. Oppaaksi pyydetään lintuharrastaja, jos sellainen tuttavapiiristä löytyy.
  • Suoretkellä kummastellaan erikoisia kasveja ja haistellaan suon tuoksua. Paras retkikohde on puustoinen suo, jolla on hyvät pitkospuureitit.

Ennen retkeä kannattaa pohtia turvallisuutta. Onko matkalla jyrkänteitä tai muita vaarallisia paikkoja? Miten saadaan apua hätätilanteessa, mitkä ovat retkipaikan koordinaatit ja osoite? Tarvitaanko mukaan ensiaputarvikkeet? 

Vinkit perustuvat Luonto-liiton materiaalille.

Olet tärkeä minulle. Toimintaa lastenlasten kanssa

Olet tärkeä minulle -paketti sisältää ideoita isovanhempien ja lastenlasten yhteisen tapahtuman järjestämiseen. Pakettiin sisältyy 4 erilaista tapahtumakokonaisuutta, joista voi muokata omanlaisen tapahtuman:

  • Laulut, leikit, lorut -tapahtuma
  • Liikunta, luonto ja ruokatapahtuma
  • Minä osaan ja onnistun -tapahtuma
  • Muistot, tarinat ja unelmat -tapahtuma

Tutustu Olet tärkeä minulle -aineistoon.

Tunnetko defin?

Defibrillaattori – tuttavallisesti defi tai deffa – on laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö. Sydänpysähdyksissä ensimmäinen auttaja on usein maallikko eli kuka tahansa meistä. Siksi defin käyttöön kannattaa tutustua.

Maallikkokäyttöön tarkoitettuja defibrillaattoreita on hankittu esimerkiksi kauppakeskuksiin tai muihin julkisiin tiloihin. Defin käyttöä ei kannata arastella – laite ei anna sähköiskua ellei se tunnista sitä tarpeelliseksi. Defi neuvoo käyttäjää ääniohjauksella ja selkeillä kuvallisilla ohjeilla.

Kokoamme Sydänviikoksi infopaketin, jonka avulla sydänyhdistykset voivat tehdä maallikkodefibrillaattoria tutuksi ja rohkaista sen käyttämisessä. Defi-info kestää noin 10-15 minuuttia. Esitysmateriaali sopii käytettäväksi esimerkiksi kouluvierailuilla tai yleisötilaisuuksien yhteydessä. Esitys löytyy yhdistysnetistä.

Sydänviikko on sydänyhteisön tärkein jäsenhankintaviikko

Huhtikuussa vietetään jäsenhankintakuukautta, tavoitteenamme on saada 2 000 uutta jäsentä sydänyhteisöön. 

5 jäsenhankinnan pikavinkkiä

  1. Tutustu huolella yhdistyksesi toimintaan – mitä se tarjoaa jäsenille?
  2. Luota omaan tuotteesi, jäsenyyteen, uskalla kehua yhdistystäsi ja sen toimintaa.
  3. Pidä jäsenhankintalomakkeita tai jäsenetulehtisiä esillä yhdistyksen tapahtumissa. Ota jäseneksi liittyminen rohkeasti esille.
  4. Älä päästä potentiaalista uutta jäsentä tyhjin käsin kotiin, yritä saada liittymislomake täytettyä heti.
  5. Muista antaa uudelle jäsenelle vähintään toimintaesite tai kutsu johonkin yhdistyksen tulevaan tapahtumaan.

Jäsenhankinnan tueksi 

  • Viking Linen risteilylahjakortti (maksuton) Helsinki–Tukholma tai Turku–Tukholma huhtikuun aikana liittyville uusille jäsenille. Tilatkaa lahjakortit muun Sydänviikon materiaalin yhteydessä.
  • Sydän tekee hyvää -pinssi

10 vinkkiä sydänyhdistysten jäsenhankintaan.

Sydänviikko näkyy, kuuluu ja vaikuttaa

Sydänviikon näkyvyys on sydänyhdistysten uurastusten tulosta. Sydänviikon vuosittaisista mediaosumista suurin osa on paikallismediassa. 

  • Muistakaa pitää media ajan tasalla toiminnastanne. Lähetämme yhdistysten käyttöön tarkoitetun tiedotepohjan järjestötiedotteen mukana keväällä. 
  • Lähettäkää tapahtumienne tiedot menopalstoille ja tapahtumakalentereihin, kiinnittäkää ne ilmoitustauluille, innostakaa mukaan naapurit, ystävät ja sukulaiset.
  • Lisätkää tapahtumienne tiedot Kilta-järjestelmään. Helmikuun alkuun mennessä lisätyt tapahtumat tulevat mukaan Sydänviikon Sydän-lehteen. Tapahtumat näkyvät myös automaattisesti verkkosivuillanne.
  • Sähköisiä välineitä kannattaa hyödyntää – lähettäkää jäsenillenne sähköpostia ja tekstiviestejä tai perustakaa tapahtuma Facebookissa.
  • Lisätkää Sydänviikon jälkeen kuvia ja tarinoita tapahtumista verkkosivuillenne.

Sydänviikon paketit

Sydänviikon paketit tulevat pitämään sisällään erilaisia materiaaleja, joiden avulla yhdistys voi tehdä Sydänviikkoa ja omaa hienoa toimintaansa näkyväksi alueellaan. Paketit ovat tilattavissa Sydänkaupasta 16.1. alkaen. Pakettien toimitukset aloitetaan maaliskuun alkupuolella.  

Mikäli yhdistys haluaa jakaa mm. sydänterveyden edistämiseen liittyviä esitteitä tai muita materiaaleja, ne tilataan erikseen Sydänkaupasta. Sydänkaupasta löytyvät myös monet muut hyvät tuotteet Sydänviikon tapahtumiin. 

Varainhankinta

Lipaskeräys 2017

Sydänviikko on erinomainen aika tehdä lipaskeräystä. Lipaskeräyksen tuotot jäävät 100 prosenttisesti keräävälle piirille tai yhdistykselle.

Muista tilata uudet tarrat (1 €/kpl) vuosien 2017–2018 lipaskeräystä varten. Uusi rahankeräyslupahakemus astuu voimaan 1.1.2017.  Tiedotamme erikseen, kun tarrat on tilattavissa.

Lippaita voit tilata Sydänkaupasta. Vuonna 2017 tehtyihin tilauksiin toimitetaan automaattisesti uuden luvan mukainen keräystarra. 

Sydän tekee hyvää -pinssi

Hopeanväriset sydänpinssit (30 €/20 kpl) ovat tulossa Sydänviikolle varainhankintakeinoksi tai jäsenlahjaksi. Pinssi on pakattu yksittäispusseihin, joissa on viivakoodi, eli niitä voi tarjota myyntiin myös omaan lähikauppaan.  

Suositusmyyntihinta 5 €/kpl. Pinssejä voi tilata Sydänkaupasta tammikuussa 2017.