Harvinaiset sydänsairaudet ja liikunta

Sisällysluettelo 

 

Perinnölliset rytmihäiriösairaudet ja liikunta

Perinnöllisiin rytmihäiriösairauksiin kuuluvat pitkä QT-oireyhtymä,  katekoliamiiniherkkä monimuotoinen kammiotiheälyöntisyys ja Brugadan oireyhtymä.

Perusperiaatteet perinnöllisiä rytmihäiriöitä sairastavien liikuntaohjauksessa ovat melko samanlaisia. Arkinen kevyt liikkuminen sopii pääsääntöisesti niin lapsille, nuorille kuin aikuisille hyvin. Kevyellä rasitustasolla myös pidempikestoinen liikunta on sopivaa, tällöin energiankulutus on tasaista ja jatkuvaa. Yksilöllinen kokonaistilanne ja kuntotaso huomioiden sopivia liikuntamuotoja voivat olla kävelyn lisäksi mm. kevyt hölkkä, tasamaapyöräily, keilaus, golf, curling, kriketti, biljardi sekä maltillinen lihasvoimaharjoittelu kuntosalilla. Olipa liikuntalaji mikä tahansa, ohjataan sairastunut tavoittelemaan keveyttä niin dynaamisen kuin staattisen lihastyön osalta eli luokka 1 A.

Perinnöllistä rytmihäiriösairautta sairastava tulee ohjata liikkumaan oireettomasti. Liikuntaan ei kuulu hengenahdistus, sydämentykytys, huimaus eikä näön hämärtyminen. Turvallisuustekijänä sairastunut ohjataan kertomaan liikuntakaverilleen, kuinka toimia rytmihäiriön, tajuttomuuden tai sydämenpysähdyksen kohdatessa. Lääkärin valvonnassa tehty rasituskoe antaa käsitystä rytmihäiriöpotilaan liikkumisen rajoista.

Rauhallisen liikunnan aloittamisen tai alkuverryttelyn avulla sydän sekä koko keho ja mieli valmistautuvat tulevaan rasitukseen ja rytmihäiriöalttiutta lisäävät äkilliset syke- ja verenpainevaihtelut saadaan minimoitua. Myös rasituksen päätteeksi on muistettava jäähdytellä, jotta syke ja verenpaine saadaan toimimaan taloudellisemmin. Osalla sairastuneista on beetasalpaajalääkitys, minkä vuoksi pidempi lämmittely ennen liikuntaa on tarpeen.

Kilpaurheilu on pääsääntöisesti kielletty perinnöllisiä rytmihäiriöitä sairastavilta, poikkeuksena saattavat olla pitkäQT-oireyhtymän LQT2- ja LQT3-muodot, joissa altistavana tekijänä rytmihäiriölle ei ole fyysinen rasitus. Perusteena kilpailullisen urheilun rajoittamiselle on sen aiheuttamat äkilliset syke- ja verenpainevaihtelut sekä rasitustuntemuksen hallitsemattomuus kilpailutilanteessa. Kilpaurheilun lisäksi sairastunut ohjataan välttämään lajeja, joihin liittyy äkillistä, räjähtävää sekä epätavallisen voimakasta ja äärirajoille vievää rehkimistä sekä nopeaa kiihdyttämistä tai jarruttamista. Tällaisia lajeja ovat mm. monet pallopelit. Tuloskuntoon tähtäävät suoritukset, liian pitkäkestoinen liikunta kuten koko päivän laskettelu sekä voimakas fyysinen rasitus voivat aiheuttaa rytmihäiriökohtauksia tai jopa äkkikuoleman. Stressi, pelko, jännitys ja henkinen uupumus yhdistettynä liikuntaan lisäävät riskejä, siksi extreme-urheilua kuten benjihyppy, riippuliito ei voi suositella perinnöllistä rytmihäiriösairautta sairastavalle.

Uinti ja muu vesiliikunta altistavat rytmihäiriökohtauksille ja äkkikuolemalle erityisesti pitkä QT-oireyhtymän LQT1-muotoa sairastavilla. Vedessä saatu lyhytkin kohtaus voisi olla kohtalokas ja aiheuttaa hukkumisen. Niinpä sairastuneelle ohjataan, ettei hän voi mennä uimaan ainakaan ilman valvontaa.

Ääriolosuhteet tulee ottaa huomioon liikuntaa ohjatessa, sillä liikunnan rasittavuus kasvaa helteellä, pakkasessa, tuulisessa säässä sekä korkeassa ilmanalassa. Silloin on tärkeää ohjata sairastunutta keventämään liikunnan tehoa ja/tai lyhentämään rasituksen kestoa. Erityishuomiota vaativat alle 0-ja yli 27-asteen lämpötiloissa tapahtuva liikunta, ilman korkea kosteusprosentti sekä korkea ilmanala. Em. olosuhteissa veren, elektrolyyttien sekä elimistön nestetasapainot vaihtelevat, mikä saattaa aiheuttaa oireita. Neste- ja suolatasapainosta tulee huolehtia, sillä se vähentää ja jopa ehkäisee rytmihäiriöitä. Helteellä tapahtuvaan liikuntaan liittyvä lyhytaikainen hikoilu ei yleensä aiheuta kaliumvajausta.

Katekoliamiiniherkkää monimuotoista kammiotiheälyöntisyyttä sairastava tulee ohjata välttämään rankkaa liikuntaa, koska liikunnan aikana elimistössä vapautuu katekoliamiinia, joka altistaa kammioperäiselle tiheälyöntisyydelle.

Mikäli perinnölliseen rytmihäiriösairauteen liittyy mahdollisuus tajunnanmenetykseen, liikuntaan liittyy suurentunut vammautumisen riski. Tästä syystä esimerkiksi painonnosto vapailla painoilla, penkkipunnerrus, laskettelu, jääkiekko, moottoripyöräily ja ratsastus eivät ole sopivia lajivalintoja. Sairastuneen turvallisuuden lisäksi tärkeänä perusteena lajien sopimattomuudelle on kanssaihmisten altistuminen vaaratilanteille.

Perinnöllistä rytmihäiriötä sairastavalla ei yleensä ole estettä osallistua fysioterapiaan, vaikka siinä käytettäisi fysikaalisia sähköisiä hoitolaitteita. Mikäli sairastuneella on sydämentahdistin, tarvitaan yksilölliset ohjeet lääkäriltä tai tahdistinvalmistajalta.  

Rytmihäiriötahdistinpotilas ja liikunta

Rytmihäiriötahdistin (ICD, CRT-D) on tulitikkuaskin kokoinen laite, joka asennetaan ihon alle solisalaan. Laitteen sydämeen yhdistävät johdot uitetaan paikalleen laskimoita pitkin. Tahdistin seuraa sydämen rytmiä, se ei estä rytmihäiriöiden syntyä, vaan tunnistaa ja hoitaa automaattisesti henkeä uhkaavat kammioperäiset rytmihäiriöt joko tahdistamalla tai sähköisellä rytminsiirrolla.

Tahdistin ole este liikunnalle vaan se mahdollistaa ja turvaa liikunnan. Rytmihäiriötahdistimen omaavalle henkilölle suositellaan kevyttä, korkeintaan hieman rasittavaa liikuntaa.   Sopivat liikuntamuodot määräytyvät taustalla olevan sydänsairauden mukaan. Ohjaus ja raamit liikkumiseen määrittyvät sydämen perussairauden ja sen aiheuttamien yksilöllisien rajoituksien mukaan.

Kilpa- ja urakkaluonteinen liikunta ei ole sopivaa liikuntaa, koska sydän saattaa kuormittua liian voimakkaasti, jolloin rytmihäiriötahdistin saattaa tulkita sykkeen liiallisen nousun hoidettavaksi rytmihäiriöksi ja antaa aiheettoman sähköiskun. Ammattilaisen ja tahdistimen omaavan tulee tuntea tahdistimen säädöt.

Poikkeuksena kovatehoisemman liikunnan sopivuuteen on urheilija, joka voi harrastaa kilpaurheilua luokan 1A ja 1B liikuntamuodoissa, joihin ei liity kontaktia toisiin. Edellytyksenä on, että ei ole pahanlaatuista kammiotiheälyöntisyyttä, sydän toimii normaalisti ja tahdistimen asennuksesta tai laitteen antamasta hoidosta on kulunut ainakin kuusi kuukautta.  Tällöin tulee olla tehty rasituskoe lääkärin valvonnassa.

Tilanteita, joissa on vaara saada isku tahdistinalueelle, tulee välttää. Tällaisia liikuntalajeja ovat mm. jääkiekko, paini, nyrkkeily ja muut kamppailulajit. Tahdistin saattaa tulkita kovan tärinän hengenvaaralliseksi rytmihäiriöksi ja käynnistää tarpeettoman tahdistuksen. Uinnin ja sukeltamisen tulee tapahtua valvottuna ja tarkkaan harkitusti, sillä tahdistimen antaessa mahdollisen iskun vedessä aiheutuu vaaratilanne ja pahimmillaan hukkuminen. Laitesukellusta ei suositella.

Erityisesti raskaan liikunnan sopivuudesta on hyvä keskustella laitteen säädöt tuntevan kardiologin kanssa. Liikunnan ammattilaisen tulee huomioida säädöt liikuntaa ohjatessa. Sykemittari ei mittaa luotettavasti tahdistinpotilaan sykettä. Hoitavalta lääkäriltä tai laitevalmistajalta tulee myös varmistaa, onko tahdistimen omaavalla estettä käyttää esimerkiksi ammatissaan tarvitsemiaan työkaluja (esim. moottorisaha, katupora, fysikaalinen sähköhoitolaite) tai onko erityishuomiota tahdistimeen liittyen.

Rytmihäiriötahdistimen asennuksen jälkeen tulee noudattaa seuraavia varotoimia noin kuukauden ajan, jotta tahdistin saa rauhassa asettua paikoilleen tahdistintaskuun ja tahdistinjohdot alkavat arpeutua kiinni sydämeen.

  • Tahdistimen puoleisen yläraajan käyttö korkeintaan hartialinjaan/vaakatasoon/90 asteeseen.
  • Äkkinäisiä ja riuhtaisevia liikkeitä ja kovia venytyksiä välttäminen.
  • Yläraajaa ei saa jättää kokonaan käyttämättä, kevyiden päivittäisten toimien lomassa yläraajan käyttö on sallittu. 

Kevyttä arjen toimintaa raskaamman liikunnan voi yleensä ohjata aloittamaan 1 - 3 kuukauden kuluttua tahdistimen asennuksesta, eli ensimmäisen seurantakäynnin/tahdistinkontrollin jälkeen.

Akuutit tulehdukselliset sydänsairaudet ja liikunta

Myo-, peri- ja endokardiitti ovat akuutteja tulehduksellisia sydänsairauksia. Niiden yhteydessä kaikki liikunta on kiellettyä. Vaikka sairastuneen kuume olisi jo hellittänyt, niin kaikkea raskasta liikuntaa tulee välttää tulehduksen yhteydessä. Korkeintaan pakolliset siirtymämatkat arjen askareiden lomassa ovat sallittuja. Lääkäri antaa tarkemmat ohjeet tapauskohtaisesti. Virusperäisen tulehduksellisen sydänsairauden jälkeen tulee välttää fyysistä rasitusta ja liikuntaa, kunnes olo on täysin terve ja EKG normalisoitunut.

Taudin vaikeusasteesta riippuen liikuntakielto on 1 - 2 kuukautta. Perusteena liikunnan välttämiselle on riski hengenvaarallisille rytmihäiriöille, kammiotiheälyöntisyydelle ja kammiovärinälle. Urheilija tulee välttää kovaa harjoittelua ja kilpailua jopa puolen vuoden ajan. Ennen säännöllisen harjoittelun aloittamista suositellaan rasituskoetta, sydämen rytmin vuorokausirekisteröintiä (Holter) ja sydämen kaikukuvausta. Hoitava lääkäri määrittää ajan, jolloin liikunta ei kielletty, tarkemmin yksilöllisesti.

 

Krooniset sydänlihassairaudet ja liikunta

Säännöllinen ja oikein toteutettu liikunta on oleellisessa osassa kardiomyopatiaa sairastavan omahoitoa. Maltillinen liikunta sopii suurimmalle osalle sairastuneista. Liikunnan rasittavuus sovittaa sairastuneen yksilöllisen tilanteen, sairauden vaikeusasteen ja fyysiseen kuntoon. Tiettyihin kardiomyopatioihin liittyy erityisiä liikuntasuosituksia.

Liikuntaa suositellaan kardiomyopatiaa sairastavalle monien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten hyötyjen vuoksi. Kunnon kohenemisen myötä mahdolliset sairauden aiheuttamat oireet kuten hengenahdistus ja väsyminen voivat vähentyä tai ne on ainakin helpompi sietää. Säännöllisen liikunnan avulla vaikutetaan sairauden kannalta tärkeisiin mekanismeihin kuten laskettua leposykettä- ja verenpainetta sekä helpotettua painonhallintaa ja kohennettua mielialaa.

Kardiomyopatiaa sairastavaa ohjataan liikkumaan puolesta tunnista tuntiin päivässä, kunnon ja sairauden vaikeusasteen mukaan. Monipuoliseksi liikunnaksi suositellaan kestävyysliikuntaa sisältäen hyötyliikunnan ja lihaskuntoharjoittelua. Liikunta tulee aloittaa rauhallisesti ja lopettamaan jäähdytellen, jotta vältetään äkilliset syke-ja verenpainevaihtelut ja näin sydämen työ on taloudellisempaa. Pitkään vain vähän liikkuneelle ja vaikeaa vajaatoimintaa sairastavalle arkiliikunta saattaa olla riittävän kuormittavaa, ainakin aluksi. Päivittäisissä toimissa käytettävien lihasryhmien, esimerkiksi reisilihasten vahvistaminen parantaa toimintakykyä arjessa. Lihaskuntoharjoittelua ohjataan tekemään vähintään pari kertaa viikossa.

Liikunta alhaisella staattisella ja dynaamisella kuormituksella on suotavaa ja sallittua. Tällaisia liikuntamuotoja ovat esimerkiksi reipas kävely, pyöräily, omatahtinen luistelu, maltillinen patikointi, nelinpelitennis, maltillinen lihasvoimaharjoittelu pienillä painoilla, kuntopyöräily, biljardi, keilailu, omaehtoinen luistelu, kriketti, curling, ammunta ja golf. Tämä liikuntamuodot kuuluvat luokkaan 1A.

Liikunnan teho on sopiva, kun se tuntuu hieman tai kohtalaisesti kuormittavalta. Liikunnan aikana pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta. Liikuntasuorituksesta tulee myös palautua hyvin. Kardiomyopatiapotilaalle eivät sovi voimakkaat, pitkäkestoista fyysistä rasitusta tai ponnistamista vaativat voimailulajit. Ääriolosuhteet kuten liikkuminen kylmässä, tuulisessa, kuumassa tai korkeassa ilmanalassa ja niiden rasitusta nostava vaikutus tulee ottaa huomioon. Liikunnan aikana ja sen jälkeen ei saa ilmaantua hengenahdistusta, rytmihäiriöitä tai muita oireita. Liikunnan tehoa ohjataan keventämään tai keskeyttämään liikunta, jos sen aikana ilmenee uupumista, heikotusta tai huonovointisuutta. Poikkeava väsymys liikunnan jälkeisenä päivänä voi viitata siihen, että rasitus on ollut liian suuri. Hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä kehittävän liikunnan aikana saa hieman hengästyä, mutta kovaa hengästymistä tai hengenahdistusta on syytä välttää. On tärkeää, että kardiomyopatiaa sairastava osaa erottaa hengästymistuntemuksen ja hengenahdistuksen toisistaan.

Hypertrofista kardiomyopatiaa sairastavan tulee noudattaa malttia liikunnassa, koska siihen voi liittyä hengenvaarallisen rytmihäiriön ja äkkikuoleman vaara, varsinkin hyvin rasittavan liikunnan tai kovan ruumiillisen ponnistuksen yhteydessä. Lievästi tai kohtalaisesti rasittavat liikuntamuodot sopivat hypertrofista kardiomyopatiaa sairastavalle. Niiden yhteydessä on hyvä oppia pysymään oirekynnyksen alapuolella. Sopivia lajeja voivat olla esimerkiksi pyöräily, nelinpelitennis, uinti (ellei ole tajuttomuuskohtauksia), golf ja luistelu. Ennen liikuntaharrastuksen aloittamista on hyvä tehdä kliininen rasituskoe. Jos koe sujuu ongelmitta, liikuntaa voi ohjata harrastamaan turvallisesti kokeesta saadun tiedon valossa. Kilpaurheilu ja muu rasittava urheilu ei yleensä sovi hypertrofista kardiomyopatiaa sairastavalle. Tällaisia ovat koripallo, jääkiekko, pikajuoksu ja tenniksen kaksinpeli. Mahdolliset tajunnanhäiriöt on otettava huomioon, jos harrastuksessa on loukkaantumisen vaara, kuten painonnostossa, ratsastuksessa ja sukelluksessa.

Restriktiivistä tai dilatoivaa kardiomyopatiaa sairastavien liikuntaohjeet noudattavat pääsääntöisesti sydämen vajaatoimintapotilaan liikuntaohjeita. Mikäli sydämen vajaatoiminnan oireet ovat lieviä, liikunta alhaisella staattisella ja dynaamisella kuormituksella on suotavaa. Sopivat liikuntamuodot kuuluvat luokkiin 1A ja 1B.

Sydämen vajaatoiminnan akuuttivaiheessa liikuntaa ei tule harrastaa, ainoastaan kevyt liikunta on sallittua. Aktiivisemman liikunnan voi aloittaa, kun sairaus on pysynyt vakaana eli sydämen vajaatoiminnan oireet poissa vähintään muutaman viikon ajan. Liikunta ei saa aiheuttaa hengenahdistusta, rytmihäiriöitä, huimausta, normaalista poikkeavaa väsymystä eikä saa olla turvotusta. Liikunnan ja siitä toipumisen pitää tuntua miellyttävältä.

Mikäli kardiomyopatiaa sairastava ei pysty kestävyysliikunnan avulla kuormittamaan riittävästi hengityselimistöään ja / tai sisäänhengityksen maksimaanlinen voima (MIP) on alentunut, on suositeltavaa tehostaa sisäänhengitysharjoittelua esimerkiksi ThresholdIMT-laitteen avulla.

Arytmogeenistä oikean kammion kardiomyopatiaa sairastaville ei suositella uintia.

Hypertrofista kardiomyopatiaa sairastaville ei pääsääntöisesti suositella kilpaurheilua, lukuun ottamatta mahdollisesti vähän rasittavia eli luokan 1A lajeja. Suositus koskee kaikkia riippumatta iästä, sukupuolesta, oireista, taudin tyypistä tai hoidosta. Oireettomilta geenivirheen kantajilta ei ole tarvetta kieltää kilpaurheilua, jos suvussa ei ole ollut äkkikuolemia ja sydämen mahdolliset rakenneviat ja rytmihäiriötaipumus on suljettu pois. Uusinta-arvio on syytä tehdä vuosittain.

Muillekaan kroonista sydänlihassairautta sairastavalle kilpaurheilu ei ole yleensä suositeltavaa. Poikkeuksena on dilatoivaan kardiomyopatiaan sairastunut urheilija, jolla ei ole oireita eikä suvussa äkkikuolemia, vasemman kammion ejektiofraktio on vähintään 40 prosenttia, verenpaineen vaste liikuntaan normaali ja hänellä ei ole vaikeita kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Tällainen henkilö voi harrastaa kilpaurheilua luokan 1A ja 1B lajeissa.

Kardiomyopatiaa sairastavan tulee aina keskustella urheilemisesta hoitavan lääkärinsä kanssa. Yksilöllisten suositusten tulee perustua aina riittäviin tutkimuksiin. Turvallisuussyistä kilpaurheilua harrastaville voi ainakin suositella lääkärin valvomaa kliinistä rasituskoetta ennen kovatehoisen harjoittelun aloittamista. 

Rytmihäiriötahdistin ei estä liikuntaa. Laite ja sen säädöt tulee tuntea, jolloin yksilöllinen liikuntaohjaus on mahdollinen.

Mieluisan ja turvallisen liikkumisen onnistumiseksi ja liikunnallisen elämäntavan omaksumiseksi jokaisen kardiomyopatiaa sairastavan tulisi saada liikuntaohjausta vähintään kurssi- tai ryhmämuotoisena, mutta mielellään myös yksilöllisesti esimerkiksi oman alueen sairaalan tai terveyskeskuksen sydänpotilaiden fysioterapiaan perehtyneeltä fysioterapeutilta. Sydänfysioterapeuttien, vajaatoimintahoitajien sekä kardiomyopatiapotilaita hoitavien lääkärien yhteistyö on tärkeää.

 

Sydänsarkoidoosi ja liikunta

Sairauden moninaisuuden vuoksi yleisiä liikuntasuosituksia ei voi antaa sydänsarkoidoosia sairastaville. Suositeltava liikunta riippuu sairauden ilmentymistä. Pelkkä eteis-kammiokatkos ei rajoita liikuntaa enempää kuin muukaan tahdistinhoito. Jos sydänsarkoidoosi muistuttaa laajentavaa kardiomyopatiaa ja aiheuttaa siihen liittyvää sydämen vajaatoimintaa, liikuntasuositukset ovat samat kuin niissä tapauksissa. Rytmihäiriöherkillä potilailla, joilla on rytmihäiriötahdistin, noudatetaan tahdistimiin liittyviä liikuntasuosituksia. Muiden elinten ja erityisesti keuhkojen oireet sekä tulehduksen yleisoireet saattavat aiheuttaa lisää liikuntarajoituksia ja lisähuomioita ohjaukseen.

Sydänsarkoidoosin pitkään kestänyt tai jatkuva kortikosteroidilääkitys altistaa osteoporoosille. Alaraajoja kuormittavan liikunnan avulla on mahdollista vahvistaa luustoa ja lisätä luumassaa, mikä estää murtumia.

Liikunta parantaa toimintakykyä ja selviytymistä arjessa sekä elämänlaatua. Liikunta tehostaa hengitystä ja verenkiertoa sekä lihasten voimaa. Säännöllinen liikunta oikein annosteltuna on tärkeää ja oleellinen osa sydänsarkoidoosia sairastavan omahoitoa. Sydänsarkoidoosia sairastava hyötyy asiantuntevan fysioterapeutin liikuntaohjauksesta. Yhteistyö hoitavien ammattilaisten kesken on erittäin tärkeää sopivan, tehokkaan ja turvallisen liikuntaohjauksen onnistumiseksi. Rytmihäiriötahdistin ei estä liikuntaa. Laite ja sen säädöt tulee tuntea, jolloin yksilöllinen liikuntaohjaus on mahdollinen.

 

Jättisolumyokardiitti ja liikunta

Moni jättisolumyokardiittia sairastava joutuu jo ensimmäisen sairaalahoitonsa aikana sydämensiirtoon, joten liikunta on ajankohtaista vasta siirron jälkeen. Sydämensiirtoon liittyy omat ohjeet niin sairaalavaiheeseen kuin toipilasvaiheeseen kotona.

 

Sydänlihaksen kertymäsairaudet ja liikunta

Fabryn tautiin, hemokromatoosiin ja amyloidoosiin liittyy sydämen vajaatoiminta, rytmihäiriöiden ilmeneminen, mahdollinen sydämentahdistin ja sydämensiirto, joten niiden liikuntasuositukset noudattavat erityisiä ohjeita.

Liikunta parantaa toimintakykyä ja sairastuneen selviytymistä arjessaan sekä elämänlaatua. Liikunta tehostaa hengitystä ja verenkiertoa sekä lihasten voimaa. Säännöllinen liikunta oikein annosteltuna on tärkeää ja oleellinen osa sydänlihaksen kertymäsairautta sairastavan omahoitoa vähintäänkin toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja mahdollisuuksien mukaan kohentamiseksi.

Suositeltava liikunta riippuu sairauden ilmentymistä. Jos sairauteen liittyy sydämen vajaatoimintaa, liikuntasuosituksia määrittelee vajaatoiminnan vaikeusaste ja sairastuneen kokonaisvointi. Rytmihäiriötahdistimen omaavien kohdalla otetaan myös tahdistimiin liittyvät liikuntasuositukset huomioon. 

Sydänlihaksen kertymäsairautta sairastava hyötyy asiantuntevan fysioterapeutin liikuntaohjauksesta. Yhteistyö hoitavien ammattilaisten kesken on tärkeää sopivan rasitustason löytymiseksi kullekin potilaalle. 

 

Keuhkovaltimoiden verenpainetauti ja liikunta

Säännöllinen liikunta on tärkeässä osassa keuhkovaltimoiden verenpainetautia sairastavan omahoitoa lääkehoidon ja muun hoidon ohella. Oikein toteutettuna liikunta parantaa suorituskykyä ja elämänlaatua, lievittää sairauden oireita ja helpottaa selviytymistä arjessa. Liikunta voi vaikuttaa myönteisesti sairauden ennusteeseen. Säännöllinen liikunta parantaa hengityslihasten toimintaa, keuhkotuuletusta, lihasten hapenottokykyä sekä lihasvoimaa - näistä jokaiseen tulee pyrkiä vaikuttamaan sairauden aiheuttamien muutosten vuoksi.

Liikunnan annostelua ohjatessa on tärkeää huomioida sairastuneen vointi ja sen vaihtelut. Vakaassa vaiheessa säännöllinen kevyt tai hieman rasittava liikunta suositeltavaa. Liikunta tulee aina aloittaa alkulämmittelyllä ja lopettaa jäähdytellen. Rasitusta ohjataan tauottamaan tarpeen mukaan. Liikuntasuorituksesta palautuminen tulee tuntua miellyttävältä.

Rasituksen tulee olla kevyttä, mikäli ilmaantuu oireita, kuten tavallista herkempää hengästymistä, normaalista poikkeavaa väsymistä tai rasituksesta palautuminen on poikkeavan hidasta. Liikuntahetkiä voi myös lyhentää ja koota useammista pienistä liikuntahetkistä. Aktiivista liikuntaa tulee välttää, mikäli esiintyy hengenahdistusta, turvotuksia, rintakipuja tai on infektiotauti. Tärkeää on, että oppii tunnistamaan omaa rasituksensietoa ja mahdollisia oireitaan osatakseen säännöstellä liikuntaa itselleen sopivaksi. Liikunta tulee aloittaa maltillisesti ja lisätä määrää nousujohteisesti mahdollisuuksien ja voinnin mukaan.

Kestävyysliikuntaa suositellaan puolesta tunnista tuntiin, mielellään päivittäin. Rasitustaso ohjataan pitämään kohtalaisen matalatehoisena varsinkin pidempikestoisessa harjoittelussa, etteivät lihakset ala kärsiä hapenpuutteesta. Liikunnan aikana tulee pyrkiä sykkeen osalta alle 120 lyöntiä minuutissa ja happikyllästeisyyden osalta yli 85 prosenttiin. Herkästi hengästyvää potilasta on hyödyllistä ohjata harjoittelemaan siten, ettei useampi lihasryhmä tee työtä samanaikaisesti. Esimerkiksi kävely saattaa olla sauvakävelyä paremmin siedettävä ja kuntopyöräily crostraineria paremmin siedettävä.

Lihasvoimaa tulee harjoittaa useampana päivänä viikossa. Erityisesti alaraajalihasten harjoittaminen on sairauden ja toimintakyvyn kannalta hyödyllistä. Voimaharjoittelussa kuormat voivat olla kohtalaisia, kun sarjat pysyvät maltillisina. Sarjojen määrä vaihtelee voinnin mukaan. Kontaktiurheilua ja suuren loukkaantumisriskin lajeja on syytä välttää, koska varfariinihoitoon liittyy suurentunut verenvuodon vaara.

Koska sairauteen liittyy epänormaali verenvirtaus keuhkovaltimoissa, on keuhkotuuletusta tärkeää tehostaa harjoittelun avulla. Ammattilaisen tulee ohjata potilaalle hyvää hengitystekniikkaa ja pallean käyttöä parhaan mahdollisen hengityskapasiteetin käyttöön saamiseksi. Hengityksen tehostamiseen on olemassa useita tekniikoita ja harjoitusvälineitä, joista ammattilainen valitsee sairastuneelle sopivimman. Hengitysharjoittelua on erityisen tärkeää ohjata, mikäli sairastunut ei pysty kestävyysliikunnan avulla harjoittamaan hengitystään riittävän tehokkaasti, hengitystekniikka on puutteellinen tai maksimaalinen sisäänhengitysvoima (MIP) on alentunut. Usein sairastunut kaipaa ohjausta myös keinoihin hengityksensä rentouttamiseksi.

Keuhkovaltimoiden verenpainetautiin liittyvään sydämen vajaatoimintaan ja elinsiirtoon (sydänsiirto) on omat liikuntaohjeistukset.

Jokaisen keuhkovaltimoiden verenpainetautia sairastavan tulee saada liikuntaohjausta asiantuntevalta fysioterapeutilta. Liikunta kannattaa aloittaa ohjatusti ammattilaisen kanssa. Yhteistyö hoitavien ammattilaisten välillä on erittäin tärkeää.

Sanasto

Lue lisää

Työryhmä

Annukka Alapappila, TtM, ft

Heidi Mahrberg, ft